Helsingin Suunnistajilla on aktiivinen aikuisten harrasteryhmä nimeltään Yhteislähtö, jossa harrastajia on jo lähes 80. Ryhmään voi liittyä aikuisikäinen (18v) seuran jäsen. Ryhmään liittymisen edellytys on, että selviää tarvittaessa itsenäisesti maastossa, mutta muita taito- tai kuntovaatimuksia ei ole. Yhteislähtö tarjoaa monipuolisesti ohjattuja treenejä, lisäharjoituksia ja muuta toimintaa…
Liikunta- ja urheilutapahtumien järjestäminen sekä monipuolinen omatoiminen liikunta ja ulkoilu on sallittava myös tulevaisuudessa Helsingin kaupungin nyt omistamilla ulkoilualueilla. Parhaiten tämä toteutuu, jos Helsingin kaupunki pidättäytyy alueiden myynnistä Metsähallitukselle. Helsingin kaupunki on pitkään ylläpitänyt ulkoilualueita Luukin, Karjakaivon, Pirttimäen, Salmin ja Vaakkoin alueilla. Nämä alueet ovat…
Helsingin Suunnistajat uudelleen auditoitiin sekä lasten ja nuorten että huippu-urheilun osa-alueilla vuoden 2022 aikana. Kolmas osa-alue eli aikuisliikunnan Tähtimerkki oli vielä tähän mennessä puuttunut mutta ei enää! 1.12.2022 tilaisuudessa auditoitiin myös aikuisten osa-alue toisena suomalaisena suunnistusseurana ja nyt seuralla on värisuora täynnä, eli kaikki kolme…
Haku on päättynyt! Helsingin Suunnistajat on vuonna 1943 perustettu, pääkaupunkiseudulla toimiva suunnistusseura, joka on Suomen johtavia seuroja sekä lasten että aikuisten valmennustoiminnassa. Kansainvälisesti menestyvä seura tavoittelee tulevina vuosina maailman parhaan suunnistusseuran asemaa. Etsimme nyt laajaan ja asiantuntevaan valmentajien joukkoomme valmennuspäällikköä! Kiinnostaisiko sinua olla mukana innostuneessa,…