Lokakuussa meillä oli kolme yläkoululaista TET-harjoittelijaa; Tuomas, Emma ja Katariina tutustumassa työpaikkaan nimeltä Helsingin Suunnistajat. Viikon aikana kolmikolle tuli tutuksi, kuinka monenlaisia tehtäviä suunnistusseuran arkeen kuuluu. Näin he kertovat tehtävistään: Emma: Viikon TET-harjoitteluni HS:llä sujui hyvin. Työtehtäviimme kuului pallomyllyssä suunnistuksen vetäminen koululaisille, varaston siivoaminen ja…
Kannelmäen liikuntakeskuksen alueella riitti tiistaina 20.10. vauhtia ja jännitystä, kun n. 170 suunnistajaa kokoontui Kannelmäen liikuntapuistoon Kompassi sprinttiviestiin. Helsingin Suunnistajat järjesti kauden viimeisen lasten ja nuorten kompassitapahtuman Kannelmäen liikuntapuiston alueella. Tapahtuma oli ainutlaatuinen, sillä aiemmin ei ole sprinttiä juostu kolmiosuuksisena viestinä eikä myöskään pimeässä. Viestin…
Kuurojen suunnistuksen EM-kisat pidettiin 13.–17.10.2026 Sérresissä, Kreikassa. Helsingin Suunnistajien Ulrika Kostamoinen edusti Suomea kolmen muun suomalaisen kanssa. EM-kisoihin ilmoittautui kaikkiaan 34 urheilijaa 11 maasta. Keskimatkalla Ulrika sijoittui neljänneksi jääden tasan minuutin kolmanneksi tulleesta liettualaisesta. Voiton vei ruotsalainen nuori lupaus Signe Ranbro, ja toiseksi kiri Suomen…
Kaikkiaan seitsemän Helsingin Suunnistajien urheilijaa valittiin Suomen Suunnistusliiton valmennusryhmiin ensi kaudeksi. A-maajoukkueeseen kuuluvat Tuomas Heikkilä, Olli Ojanaho ja Topi Syrjäläinen. Haastajaryhmään valittiin Elli Punto. Nuorten maajoukkueessa ovat Iida Koskinen ja Rasmus Töyrylä. Lisäksi Suunta Huipulle -ryhmään valittiin Väinö Haara. Tänä vuonna Tuomas Heikkilä saavutti pronssimitalin sprinttisuunnistuksen…