HS:n Kynä

HS:n Kynä on kolumnisarja, jossa Helsingin Suunnistajien jäsenet tai muut kutsutut kolumnistit kirjoittavat ajankohtaisista aiheista esimerkiksi valmentajana, urheilijana, kuntoilijana, lapsen huoltajana tai kuntosuunnistusaktiivina. Yhdistävänä tekijänä kolumneissa ovat Helsingin Suunnistajat ja suunnistus. Kolumni ilmestyy säännöllisen epäsäännöllisesti.

Uusin kirjoitus on luettavissa kokonaisuudessaan alta ja vanhemmat kirjoitukset ovat linkkinä kirjoituksen jälkeen. Tervetuloa innostavien lukuhetkien pariin.

Uuden kolumnisarjamme aloittaa seuran tähtiseuravalmentaja Jani Lakanen.

Korona-ajan harjoittelun haasteet ja mahdollisuudet suunnistajalle

Korona on haastanut meitä monella tavalla. Se on rajoittanut liikkumista, ahdistanut mieltämme ja määritellyt vapauttamme uudelleen. Koronan pitkäaikaisia vaikutuksia on vaikea ennustaa, mutta suurin osa meistä sopeutuu varmasti hyvin. Kun pääsemme taas tekemään vapautuneesti sitä, mitä sydän halajaa, mielikin on vapaa iloitsemaan.

Korona on jatkunut niin pitkään ja haastanut meitä yhä uudelleen, että jokainen selviytyjä on varmasti oppinut jotain. Jos ei muuta, niin ainakin tuntemaan omaa elämäänsä paremmin. Toivottavasti olemme oppineet uusia selviytymiskeinoja ennalta arvaamattomiin tilanteisiin. Tulevaisuus tuo varmasti uudenlaisia haasteita, joten turha kulutus ja matkustelu voivat koronasta vapautumisen jälkeenkin jäädä tarkempaan harkintaan.

Jani Lakanen

Urheilijaa korona on haastanut siinä missä muitakin. Todennäköisesti nuoruuden valintavaiheen urheilijat, jotka elävät identiteettikriisissä ja oman elämänsä suurten valintojen keskellä, ovat olleet korona-ajan suurimpia kärsijöitä. On vaikea sanoa, miten pitkien yhteisharjoitustaukojen jälkeen paluu onnistuu. Todennäköisesti toiset ovat entistä innokkaampia harjoittelemaan yhdessä ja toiset puolestaan jäävät kokonaan urheilun ulkopuolelle tai ovat löytäneet toisen lajin, jota on helpompi harrastaa yksin tai perheen kanssa.

Suunnistus on korona-ajan voittajalaji kuten kaikki ulkona harrastettavat yksilölajit. Korona-ajan suurimpiin häviäjiin kuuluvat sisällä harrastettavat joukkuelajit, joista Suomessa suurin harrastajien menettäjä on ollut salibandy. Ei ole helppoa ollut jalkapallolla tai jääkiekollakaan, kun valmentajienkin motivaatio on kärsinyt jatkuvista yhteisharjoittelun rajoituksista.

Suurimpana haasteena korona-ajassa olen kokenut yhteisöllisyyden puutteen. Sosiaalinen yhteisöllisyys on urheilussa ja harjoittelussa valtava voima meistä monelle. Hengenheimolaisten kohtaaminen lähes päivittäin oman lajinsa parissa on monelle yli puolet harjoittelun kantavasta voimasta. Sosiaalisten kontaktien vähäisyys on johtanut pienempien kaveriporukoiden vahvistumiseen ja parhaimmillaan ehkä vahvistanut perheyhteisöjä.

Olemme korona-ajassa oppineet toimimaan etäyhteyksien välityksellä. Itsenäisesti toteutettavia harjoitusohjeita on sadellut urheilijoille ja jokainen on paremmin ymmärtänyt valmentajan merkityksen. Etävalmennuksen kulta-aikaan on kuulunut sekä liiallinen älylaitteiden äärellä oleminen että ylimääräisen matkustelun vähentäminen. Vaikuttaisi siltä, että minkä laitteilla oleminen on palautumista hidastanut, matkustelun väheneminen on palautumista edistänyt. Tässä suhteessa olemme ehkä päässeet plus-miinus-nolla tilanteeseen.

Tavoitteellisten kilpaurheilijoiden motivaatiota kilpailujen vähäisyys on koetellut paljon. Jokainen on joutunut määrittämään tavoitteitaan yhä uudestaan ja jännittämään, pystytäänkö kisat järjestämään. Kun kisat on jälleen viety nenän edestä, pysähtyminen hetkeksi miettimään omaa tilannetta on voinut auttaa hahmottamaan kokonaisuutta paremmin ja välttämään urheilijan rasituskarikoita. Toisaalta liiallinen fokus harjoitteluun ilman kisoihin herkistelyä eli riittävää palauttelua on johtanut osan urheilijoista alipalautumisen tilaan. Sieltä uuteen nousuun voi vierähtää kuukausia. Nousua on saattanut henkisesti helpottaa se, ettei tärkeitä kisoja ole juuri ollut muillakaan.

Omatoiminen harjoittelu ulkona yksin tai kaveriporukassa on ollut mahdollista koko ajan Suomessa, kun meillä ei pienistä hallituksen uhkakuvista huolimatta menty liikkumisrajoituksiin ja hyvä niin. Mitä rajoituksilla olisi voitettu? Tartuntariski ulkoilmassa, varsinkin suomalaisessa metsässä, on aivan olematon verrattuna huonosti ilmastoituihin sisätiloihin.

Onneksi näyttää siltä, että olemme koronan suhteen voiton puolella. Virusmuunnoksia voi tulla vaivaamaan meitä rokotussuojan jälkeenkin, mutta nyt on kevät ja kesä edessä, ja se on luonnollisesti virusten heikkoa aikaa. Ihmiset saavat auringon valoa ja energiaa sekä nauttivat luonnon hyväilystä, joten emmeköhän pian pääse koronakurimuksesta – ainakin ensi talveen asti.

Koronasta seuranneet harjoitushaasteet eivät välttämättä ole yhteisöllisyyttä lukuun ottamatta olleet kovinkaan merkittäviä. Laadukkaan saliharjoittelun, esimerkiksi voimaharjoittelun, toteuttaminen on vaatinut tavallista enemmän mielikuvitusta ja tahtotilaa. Muutenkin pitkäaikaiset tauot tilojen käytettävyydessä on varmasti monelle urheilijalle ollut kurimus, ja eri alueilla on oltu eriarvoisessa asemassa.

Kuten aluksi totesin, onneksi olemme sopeutujia ja selviytyjiä. Ilman kykyä sopeutua ja kehittyä, ihminen ei olisi maailmassa nykyisen kaltaisessa asemassa. Voimme päättää melko vapaasti omasta toiminnastamme, jota siis korona on nyt väliaikaisesti rajoittanut. Uskon, että suurin osa urheilijoista palaa entistä vahvempana kilpailuihin. Ennen kaikkea osaamme arvostaa monia itsestään selvinä pitämiämme asioita, kuten harjoitusmahdollisuuksia, uudella tavalla. Sillä on hyviä seurauksia niin motivaatioon kuin suoritusnälkään, jotka ovat urheilussa avainasioita onnistumiseen. Monissa lajeissa on jo viitteitä, että ennätykset menevät uusiksi ja omia rajoja tullaan rikkomaan.

Korona on saattanut tehdä meille todella hyvää, vaikka moni vielä miettii, mitä kaikkea on menettänyt koronan takia. Katse kannattaa kuitenkin suunnata tuleviin kisoihin laadukkaan harjoittelun kautta.