Viestisuunnistuskausi päättyi Halikko-viestiin Salossa lauantaina 22.10. Helsingin Suunnistajilla oli mukana peräti viisi kilpajoukkuetta ja kaksi kuntojoukkuetta, yhteensä 105 suunnistajaa. Kannustusten määrä ja meno HS teltta-alueella oli sen mukainen, sillä Halikko on ennen kaikkea yhteisöllisyyden juhlaa. Ennakkoveikkauksissa Helsingin Suunnistajien ykkösjoukkue oli voittajasuosikki. Mukaan oli saatu erittäin…
Erikoispitkänmatkan suomenmestaruuksista miteltiin Turkinkylän ja Tyryn maastoissa Jämsässä lauantaina 15.10. Samalla saatiin päätökseen pitkä SM-kisaputki. Miesten yleisen sarjan 25,9 km raastavalla matkalla nähtiin Helsingin Suunnistajien osalta draamaa, kun loistavassa syysvireessä ollut Topi Syrjäläinen saapui ensimmäisenä maaliin mutta suoritus hylättiin saman tien. Asiasta ei jäänyt epäselvyyttä,…
Helsingin Suunnistajilta osallistui tämän vuoden seuraviesti 25mannaan yksi joukkue. HS1 suunnisti jännittävien vaiheiden jälkeen sijalle 8. toiseksi parhaana suomalaisjoukkueena. Ensimmäiset sijat menivät ruotsalaisjoukkueille ja Stora Tuna voitti viestin. HS onnistui joukkueena kuitenkin hyvin. Ensimmäisellä osuuden viejälle aikaa tuhraantui tulkintavirheeseen ja joukkue lähti siitä eteenpäin tavoittelemaan…
Maailmancupin päätöskierroksella Davosissa Sveitsissä Olli Ojanahon suoritukset olivat huippuluokkaa! Fyysisesti raastavissa maastoissa ja suunnistuksellisesti haastavilla radoilla Olli oli paras suomalainen miessuunnistaja ollen sekä keskimatkalla että pitkällä matkalla neljäs. Topi Syrjäläinen suunnisti myös hienosti keskimatkalla sijalle 14. ja pitkällä matkalla sijalle 37. Onnistuneiden Sveitsin kisojen myötä…