Iltarastit

Tapahtumia peruuntuu, suunnistus jatkuu uusin tavoin

Helsingin Suunnistajien hallitus päätti 13.3. koronaviruksen aiheuttamista toimenpiteistä seuran toimintaan.
Uuden koronaviruksen aiheuttama tartuntatautiepidemia (COVID-19) on poikkeuksellinen ja olemme kaikki uuden tilanteen edessä. Helsingin Suunnistajat seuraa viranomaisten ohjeistuksia ja toimii niiden mukaisesti. Kannamme osamme yhteisestä vastuusta epidemian leviämisen torjumiseksi ja näin huolehdimme suunnistavasta yhteisöstämme.
Suunnistus yksin toteutettavana liikuntasuorituksena metsässä sisältää varsin pienen infektioriskin, ja seura pyrkii tukemaan jäsentensä ja muiden harrastajien mahdollisuuksia harrastuksen jatkamiseen omatoimisesti Helsingissä ja Nuuksiossa. Harjoitelkaa vastuullisesti: sairaana ei treenata, käsi- ja muustakin hygieniasta tulee pitää erityistä huolta.
Tulevat tapahtumat:Lue lisää »Tapahtumia peruuntuu, suunnistus jatkuu uusin tavoin