HS:n miesten joukkue vahvistuu entisestään, kun Itävallan maajoukkueessa vakionimenenä jo vuosia esiintynyt Mathias Peter liittyy mukaan ryhmään. MM-kisoissa Mathias on parhaimmillaan juossut MM-kisoissa sijalle 19, ja viesteissä hänet on nähty juoksemassa kärkisijoilla ruotsalaisen Södertälje-Nykvarn Orienteringin joukkueissa. Suomeen ja Helsinkiin Mathiaksen tuo ensi vuoden MM-kisat Kuopiossa,…
Ilmoittaudu mukaan 30.11.2024 mennessä HS Nuoret on Helsingin Suunnistajien valmennusryhmä 14-18 -vuotiaille (2007-2011 syntyneille) nuorille. Valmennusryhmä on tarkoitettu motivoituneille ja tavoitteellisesti harjoitteleville SM-kisoissa kilpaileville nuorille suunnistajille. HS Nuorten toimintaan voi osallistua myös ilman kilpailullisia tavoitteita omien aikaresurssiesi mukaan ilmoittautumalla harjoitusryhmään. Tutustu HS nuorten toimintaan https://helsinginsuunnistajat.fi/nuorten-valmennusryhma/…
Nuorten maajoukkuesuunnistaja Rasmus Töyrylä juoksee ensi kaudella Helsingin Suunnistajien väreissä. Ikäluokkansa kärkijunioireihin kuuluva 17-vuotias Rasmus on syksyllä muuttanut Helsinkiin opiskelemaan Mäkelänrinteen urheilulukioon, ja helsinkiläistyy nyt lisää seuranvaihdon myötä. Pyhtääläinen Kymin Suunnistajien kasvatti juoksi itsensä nuoresta iästään huolimatta jo viime kaudella Suomen joukkueeseen nuorten MM-kisoihin. Kauden…
Helsingin Suunnistajat saa merkittävän vahvistuksen, kun nuorten maailmanmestari Elli liittyy seuraan. Viime kesänä Tsekeissä sprinttisuunnistuksen maailmanmestaruuden napannut Elli on nuori ja lupaava suunnistaja, jonka ura on nousukiidossa. Sastamalasta Helsinkiin Vuonna 2021 Helsinkiin opintojen perässä muuttanut Elli kuvailee suunnistajan polkuansa seuraavasti: ”Olen Sastamalasta kotoisin oleva kohta…