Nuorisojaosto sai hyvää palautetta SSL:ltä ja Eslulta


Tähtiseura on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen uusi seurojen laatuohjelma, joka tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta, seuratoimintaa. Se on jatkoa aiemmalle Sinettiseuratoiminnalle, johon liittyy seuratoiminnan uudelleen arviointi eli auditointi kolmen vuoden välein. Tätä tehtävää olivat 25.11 suorittamassa Suomen Suunnistusliiton nuorisopäällikkö Timo Saarinen ja Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n Sari Lähdesmäki, joka toimii ESLU:ssa Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjänä.
Auditoinnissa kyseessä oli lasten ja nuorten osa-alue, vaikka lisäksi HS on myöskin yksi kolmesta suunnistuksen huippu-urheilun Tähtiseuroista. “Auditoinnissa oli paikalla henkilöitä eri jaostoista, mikä on todella hieno asia ja illan aikana käytiin paljon hyvää keskustelua analysoimalla menneitä ja pohtimalla myös kehityskohteita,” kertoi Timo Saarinen Suomen Suunnistusliitosta ja jatkoi, että “HS:n vahvuus on vahva yhteisöllisyys, mikä näkyy monessa asiassa. Seura pyrkii rohkeasti eteenpäin ja kehittymään. Seurassa on selkeä ja hyvin kuvattu Suunnistajan polku aina aloittelijasta huippu-urheilijaksi”.

Timo Saarisen mukaan seuran nuorisotyössä on hyvät vetäjät ja hyvä yhteishenki. Hän lisäsi, että “seurassa on saatu uusia toimijoita mukaan myös lasten vanhemmista ja heille on osoittaa hyviä talkootehtäviä, jotka eivät ole liian isoja tai vaativia. Lisäksi lapsilla on selkeät ryhmät, mikä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.”
Nuorisojaoston pj. Heli Koivistoinen kertoo, että Nuorisojaostossa on tehty töitä hyvässä hengessä ja kaikki ovat osallistuneet toimintaan omien voimiensa ja tilanteensa mukaan. Auditoinnissa saatu palaute lämmittää mieltä, mutta ilo on jaettua.  Heli haluaa esittää kiitokset Eikalle (Einari Heinaro), Synnövelle (Synnöve Miettinen) ja Henrik Talalle, jotka olivat mukana suunnittelemassa Nuorisojaoston uudistusta vuonna 2017 sekä nuorisojaoston aktiivisille jäsenille Elinalle, Jarnolle, Kimmolle, Minnalle ja Rikulle, jotka olivat toteuttamassa uudistusta ja ovat mukana kehittämässä jaostoa vielä paremmaksi. “Kiitokset myös huoltajille, jotka ovat olleet auttamassa harjoituksissa, kilpailuissa ja leireillä; kiitokset myös hyvälle tukiverkostolle taustalla, Synnöve=varusteet, kartat, Markku=tiedottaminen, valmennuksen nuoret=harjoitusten ohjaaminen, huiput=vierailut lasten harjoituksissa, ratojen suunnitteluissa mukana. Kiitokset kaikille nuorisojaoston toimintaa tukeneille ja auttaneille jaostoille, henkilöille/seurajäsenille (kilpailujärjestäjät, tulospalvelu).”
Auditoinnissa listattiin yhdessä Nuorisojaoston uudistuksia ja tavoitteita

Uudistuksia
– teemoitetut harjoitukset
– ympärivuotisia suunnistusharjoituksia maastossa
– alkuverkat
– eläinryhmät + ryhmäpaidat 6-13 vuotiaille
– toimitsijakortit ja varusteet
– ryhmäohjaajat
– uusia vanhempia nuoriostoimintaan
– whatsapp-ryhmät
– uudistetut lasten alkeiskurssit
– uudistetut ja säännölliset tiedotteet
– monipuoliset leiriohjelmat ja tähtiseuravalmentaja mukana
– vuosittainen infotilaisuus
– harjoituspassit
– yhteistyöt (suunnistus)seurojen kanssa
– toiminnanjohtaja
Tavoitteita
– saada ohjaaja- ja valmennuskoulutusta huoltajille ja ohjaajille
– sitouttaa lisää vanhempia
– pelisääntöjen laatiminen
– luovuustehtäviä
– monipuolisten liikuntataitojen vahvistaminen esim. liikuntapassin avulla.

 Lapset kertoivat auditoinnissa, että treeneissä on kivaa ja on mukavaa, ettei ketään kiusata.
 
Lue lisää https://helsinginsuunnistajat.fi/nuoret/sinettiseura/