nuoriso

Myllyssä innostutaan hetkestä

14-vuotias Juho Malmi on ensimmäistä vuotta mukana nuorten valmennusryhmässä. Hänellä on kokemusta Liikuntamyllyn talvitreeneistä jo aiemmiltakin vuosilta, mutta tänä vuonna treenit ovat Kreu Maisniemen johdolla olleet aivan mahtavia. Vaikka Myllyssä on ehtinyt jutella kavereiden kanssa, Juhon juoksutekniikkakin on kehittynyt hurjasti.

Talvikaudella Myllyssä treenaavat huiput ja nuoret

Itä-Helsingissä sijaitsevassa monitoimihallissa on harjoiteltu monipuolisesti fysiikkaa ja juoksutekniikkaa. Riikka Otsamo kertoo, että Myllyssä voi myös tutustua uusiin seurakavereihin. ”Siellä pidetään lisäksi harjoitusmotivaatiota yllä ja opitaan harjoittelusta sekä luodaan fyysistä pohjaa tulevalle kaudelle ja vuosille. Useat uudet vetäjät ovat löytyneet lasten vanhempien joukosta nimenomaan Myllyn treenien kautta. Niin tälläkin kaudella”, jatkaa Riikka.
Lue lisää »Myllyssä innostutaan hetkestä

Nuorisojaosto haki vauhtia kevääseen Suomen Urheiluopistolta: Tutuksi tulivat myös lazy – ja safety vaultit.


Nuorisojaoston talven viimeinen Vierumäen leiri (Suomen Urheiluopistolla) pidettiin maaliskuun toisena viikonloppuna. Urheilimme vielä varsin talvisissa oloissa seitsemän lapsen ja kahden huoltajan voimin. Hiihtokelit olivat edelleen erinomaiset ja pääsimme kokeilemaan myös latusuunnistusta, jossa rastin paikka piti merkitä neulalla omaan karttaan. Kiitos vielä karttatelineiden lainaamisesta seuran hiihtosuunnistajille!
Lue lisää »Nuorisojaosto haki vauhtia kevääseen Suomen Urheiluopistolta: Tutuksi tulivat myös lazy – ja safety vaultit.

Suunnittelusta toteutukseen – nuorisojaoston katse jo ensi vuodessa


Suunnistuskoulutoiminnan uudistus alkoi viime syystalvena. Siihen osallistui Heli Koivistoisen nuorisojaoston lisäksi seuraväkeä mm. vastaamalla kyselylomakkeen kysymyksiin ja osallistumalla infotilaisuuteen, jossa oli mahdollista keskustella jaoston tulevista reitinvalinnoista. Siksi oli paikallaan, joulunajan rauhoittumisesta huolimatta, tehdä pikainen tiedonkeruuretki nuorisojaoston riveihin uteliaana kuulemaan toteutuksesta. Sainkin huomata, kuinka innokkaasti he kertoivat kuluneesta kaudesta. Varmaan jotain hyvää on tapahtunut. (Kuva: Markku Brummer)
Ilkka Malmi näki, koki ja teki kautta 2018 nuorisojaoston mukana ja totesi, että nyt luodussa uudessa tavassa toimia kuuluu erityiskiitos Einari Heinarolle, “joka käytännössä muodosti tämän konseptin”.
“Konseptin etuna on mm. se, että aineistot ovat sähköisessä muodossa, myös kartat ratoineen, mikä tarkoittaa sitä, että materiaaleja voidaan käyttää helposti vuodesta toiseen. Konseptissa on hyvää myös se, että toimitsijatehtävät on jaettu rooleihin. Mukana on myös tehtäväkuvauksia, joihin voidaan asettaa sellainen lapsen vanhempi, jolla ei ole mitään aiempaa kokemusta suunnistuksesta. Kun järjestelyvastuut on jaettu rooleihin, kenenkään ei tarvitse yksin kantaa vastuuta koko tapahtumasta”.
Lue lisää »Suunnittelusta toteutukseen – nuorisojaoston katse jo ensi vuodessa

Tähtiseura-ohjelman tunnukset jaettiin Leimausleirin avajaisissa


Suunnistuksen nuorten suurleiri, Leimaus-leiri järjestetään 4-7.6.2018 Kisakallion Urheiluopistolla. Se on on Suomen Suunnistusliiton lajitapahtuma 8-18-vuotiaille ja sen järjestävät tänä vuonna Kisakallion Urheiluopisto, Hiidenkiertäjät ja Espoon Suunta.
Leimaus-leirin avajaisissa SSL:n nuorisopäällikkö Timo Saarinen jakoi Tähtiseura-ohjelman tunnukset seurojen edustajille. Helsingin Suunnistajien puolesta tunnuksen vastaanotti Kimmo Kärkkäinen yhdessä seuran nuorten kanssa (kuva).
Lue lisää »Tähtiseura-ohjelman tunnukset jaettiin Leimausleirin avajaisissa

HS-nuoret 10MILA-areenalla


 
Ruotsi, Nynäshamn 28-29 huhti 2018 Kauden ensimmäinen suunnistuksen suurviesti juostiin tänä vuonna Tukholman tuntumassa Nynäshamnissa. Merellisessä ympäristössä kilpailtuun viestiin starttasi 305 nuorten, 340 naisten ja 315 miesten joukkuetta. Nuorten viestiin HS osallistui kolmella joukkueella, 17 nuoren voimin.

Neliosuuksisessa viestissä toisella ja kolmannella sai juosta kaksi joukkueen jäsentä. Ensiksi vaihtoon ehtinyt lähetti seuraavan osuuden maastoon. Viesti juostiin sekajoukkuein, ts. siinä oli mukana sekä tyttöjä että poikia. Muistivarantoihin tarttui jälleen hyvää fiilistä, kokemusta, ja yhdessä toimimisen taitoa.
Lue lisää »HS-nuoret 10MILA-areenalla

Suunnistajanpolku Orava-, Kettu- ja Susisymbolien taustalla

Tänä vuonna Suunnistuskoulun uusia ryhmiä ovat Orava-, Kettu- ja Susiryhmät ja Doris Väisänen on piirtänyt niille uudet ryhmäsymbolit.

Miten suunnistusharrastuksesi alkoi?


“Aloitin suunnistuksen 5-vuotiaana lähtöpolulla, Helsingin Suunnistajissa, ja olen osallistunut Suunnistuskoulun toimintaan. Kilpailemisen aloitin 7-vuotiaana rastireittisarjassa vuonna 2012, jolloin osallistuin ensimmäistä kertaa Leimausleirille, Suomen suurimmalle nuorille järjestetylle suunnistusleirille.”

Mikä on parasta suunnistuskoulutoiminnassa?

“Kilpailut, kaverit ja leirit.”

Mitä muita harrastuksia sinulla on suunnistuksen lisäksi?

“Harrastan sirkusta, teatteria ja piirtämistä suunnistuksen lisäksi, ja olen koulussa liikunta-luokalla, joka tuo kaksi tuntia lisäliikuntaa viikkoon.”

Mitä haluaisit sanoa nuorille, jotka harkitsevat kisoihin osallistumista?

Kannattaa ehdottomasti aloittaa kilpaileminen, jos suunnistus kiinnostaa. Se tuo lisää hauskuutta tähän lajiin.”
Lue lisää »Suunnistajanpolku Orava-, Kettu- ja Susisymbolien taustalla