Firmaliigan kausi ja vuosi tuli päätökseen Kurjolammen osakilpailun myötä. Osallistujia Firmaliigan syyskaudella oli mukana jälleen hieno määrä. Joukkueita 119kpl ja näiden lisäksi tukku kuntosuunnistajia. Jokaisessa osakilpailussa oli hieno, yhteisöllinen ja kaikkia kannustava meininki, Firmaliigan henki.
Syyskaudella päästiin suunnistamaan Kattilaan, Solvallaan ja Kurjolammelle. Viimeinen osakilpailu suunnistettiin HS:n kumppanin Polku hotellin toimiessa kilpailukeskuksena. Kiitämme Reaktoria, joka tarjosi osallistujille suihkut ja saunat. Syyskauden hiet saatiin huuhdottua pulahtamalla Kurjolampeen.
Tälle vuodelle saatiin A-lohkoon uusi voittaja. Voittajajoukkue suoritti kaikissa kuudessa osakilpailussa tasaisen varmasti ja sai kokoon yhteistuloksissa komeat 1532 pistettä (kevätkausi 755 ja syyskausi 777 pistettä).
Voittaja on ORION 1 joukkue!
Toiseksi kiri Helen 1:sen joukkue, joka jäi voittajajoukkue Orionista 48 pistettä. Kolmanneksi tuli edelliskausien voittaja Reaktor jääden Helenistä 22 pistettä. Kevätkaudella vielä B-lohkossa suunnistanut Sitowise voitti selkeällä piste-erolla syyskauden, mutta tämä ei auttanut yhteispisteiden osalta. TÄSTÄ myös muiden lohkojen yhteistuloksiin ja muistin virkistykseksi TÄSTÄ kevätkauden yhteistulokset.
Edellämainittujen lisäksi onnittelemme tietenkin kaikkien muiden lohkojen onnistujia.
Ensi kauden suunnittelut Firmasprintin ja Firmaliigan osalta ovat jo hyvässä vauhdissa. Otamme mielellämme teiltä osallistujilta palautteita vastaan. Huomioimme ne kaikki ja kehitämme tapahtumaa mahdollisuuksien mukaan. Anna palautetta Firmaliigasta!
Iltarastikausi jatkuu vielä hyvän aikaa, marraskuun 7. päivään asti. Kuntorastikauden päättää Nuuksion Huurteinen, joka suunnistetaan lauantaina 14.11. Solvallassa. Nuuksion Huurteisessa ojennamme myös kauden voittaja Orionille kiertopalkinnon.
Näkemisiin rasteilla!
Artikkelin kuvassa voitokas Orionin joukkue



