Erinomaisesti yleisurheilun EM-kisoissa juossut Tuomas Heikkilä oli tyytyväinen sijoitukseensa Birminghamin 5000 metrillä. Kilpailua seuraavana päivänä ajatukset olivat selkiintyneet.
”Oli se aika hyvä juoksu. Aluksi aika tuntui pettymykseltä. Tavoitteenani oli oman ennätyksen juokseminen, mutta se ei onnistunut. Loppusijoitus oli kuitenkin parempi kuin osasin odottaa, selvästi yläkanttiin”, Tumppi kertasi maanantai-illan tapahtumia.
Tuomas sijoittui 13:nneksi ajalla 13.30,64. Aika on vajaat viisi sekuntia huonompi kuin hänen ennätyksensä 13.25,85.
Suomalainen urheiluyleisö sai pitkästä aikaa seurata, kun suomalainen juoksija johti arvokilpailua. Tumppi veti joukkoa noin kolme kierrosta.
”Osasin odottaa rauhallista alkua. Olin päättänyt etukäteen, että menen pitämään vauhtia, jos kukaan muu ei lähde. Olihan se ainutlaatuinen kokemus.”
Tumppi lähti vetämään noin kilometrin jälkeen. Vauhti parani ja toinen kilometri mentiin viisi sekuntia kovempaa kuin ensimmäinen.
”Johtoon meno tapahtui aika helposti. Lisäsin jonkin verran vauhtia, mutta en tehnyt varsinaisesti nykäystä. Siirryin vain keulaan, kun siinä oli hyvä paikka lähteä”, Tumppi muisteli.
Vähän ennen puolimatkaa kilpakumppaneita alkoi mennä ohi, kuten Tuomas toivoikin. Vetäjän rooli ei ole helppo.
”Tilanne vakiintui, mutta siinä tuli vähän törmäilyä. Jouduin vähän väistämään ja samalla kärki pääsi vähän karkuun. En päässyt enää mukaan aivan kovimpien vauhtiin. Lopun juoksin sitten niin kuin pystyin.”
Tuomas palaa Suomeen torstaina. Ensi viikolla hänellä on ohjelmassa 5000 metrin juoksu Espoossa.
”Elokuun lopulla menevät yleisurheilun Suomi-Ruotsi-maaottelu ja suunnistuksen näyttökilpailut päällekkäin. Niiden välillä valinta on vaikea. En vielä tiedä, mitä teen. Täytyy ehkä vetää pitkää tikkua”, Tumppi hymähti.
Tumppi on suunnistuksen maailmancupin kokonaiskilpailussa neljäntenä, vaikka viime viikon kilpailut jäivät väliin.
Tuomas edustaa yleisurheilussa Vantaalaista Kenttäurheilijat-58 seuraa.
Teksti Jorma Erkkilä
Kuva Touho Häkkinen, otettu Kalevan Kisoista



