Helsingin Suunnistajien miesjoukkue otti tuiman taistelun päätteeksi toisen sijan Jukolan viestissä Kotkan Kymin lentokentän maastossa. HS hävisi 12 sekuntia ruotsalaiselle Stora Tuna OK:lle, joka voitti Jukolan hämmästyttävästi jo seitsemännen kerran peräkkäin.
HS:n joukkueessa suunnistivat Arttu Syrjäläinen, Jussi Raasakka, Topi Syrjäläinen, Rasmus Töyrylä, Olli Ojanaho, Mathieu Perrin ja Tuomas Heikkilä.
”Tunnelmat ovat aika kaksijakoiset. Kokonaisuutena kilpailu sujui meiltä hyvin ja tulos on hyvä, mutta voitto oli niin lähellä, että aika paljon jäi jossiteltavaa”, Olli Ojanaho tiivisti joukkueen tunnelmat.
Arttu aloitti osuutensa hyvin, mutta 8,6 kilometrin väliaikarastin jälkeen tuli musta hetki ja iso pummi. Onneksi hän pystyi lopussa vakiinnuttamaan eron kärkeen 5.20:een, eikä peli ollut vielä pelattu.
”Suunnistus sujui tosi hyvin lukuun ottamatta sitä yhtä tosi pahaa pummia radan lopussa. Tietenkin se harmitti siinä hetkessä paljon, mutta sanoin jätkille, että kisa on vasta alussa ja kaikki on vielä mahdollista. Oli hienoa nähdä, miten pienet vaikeudet eivät lannistaneet miehiä”, Arttu kiitteli.
Takaa-ajo alkoi toisella osuudella, kun Jussi nosti osuuden nopeimmalla yksityisajalla joukkueen sijalle 14. Topi jatkoi hyvää menoa kolmannella osuudella.
”Alusta asti suunnistuksessa oli hyvä ote ja jalat tuntui hyvälle. Yllätyin miten paljon alussa täytyi suunnistaa itse. Maasto oli kuitenkin aikalailla sitä, mitä ennakoon olin ajatellut, ja pelikirjan mukainen suunnistus sujui hyvin”, Topi kertasi.
”Puolessa matkaa huomasin takaa-ajon onnistuneen, kun sain kärkijoukkueet kiinni. Koitin pitää huolen kovasta vauhdinpidosta ja onnistuinkin aika hyvin. Loppumatkasta kävi valitettava pieni herpaantuminen, mutta kokonaisuutena hyvä suoritus.”
Topi toi joukkueen vaihtoon seitsemäntenä. Eroa kärjesssä tulleeseen IFK Göteborgiin oli minuutti 41 sekuntia. Rasmuksen neljännen osuuden jälkeen sija oli jo kolmas ja eroa kärkeen 59 sekuntia.
Viidennellä osuudella Olli nipisti eron 13 sekuntiin ja seuraavalla Mathieu vei joukkueen johtoon. Olli kertoi kahdella ensimmäisellä rastilla olleen pieniä vaikeuksia, mutta sen jälkeen suunnistus alkoi sujua.
”Rata oli haastava. Maaston tasaisuus, peitteisyys ja tietynlainen epämääräisyys tekivät suunnistuksesta vaikeaa. Fyysisesti päivä oli hyvä”, Olli kertoi.
Tumppi pääsi matkaan puolentoista minuutin etumatkalla ennen Nydalensa SK:ta ja IFK Göteborgia. Stora Tuna oli lähes kolmen minuutin päässä. Sen viestiä vei tällä kertaa Svenskin neljästä veljeksestä Viktor. Vähitellen nelikko kokoontui. Ratkaisu voitosta tapahtui viimeisellä hajontaparilla. Tumppi ja Göteborgin Quentin Moulet hakivat omaa rastiaan jopa minuutin verran. Viktor Svensk ja Eirik Langedal Breivik pääsivät karkuun. Kovalla loppuvedolla Tumppi ohitti vielä muut, mutta Svensk piti kärkipaikkansa.
”Viimeisen hajontarastin virheen jälkeen yllätyin vähän, kun sain Breivikin selän näkyviini. Svensk meni kuitenkin niin kaukana, että hänen tavoittamisensa ei onnistunut”, Tumppi sanoi.
Valmentaja Henrik Talan mukaan joukkueen suoritus oli kaikin puolin erinomainen. ”Tämä on paras tulos, mitä tällä joukkueella on saatu. Voitto oli lähellä, ja siitä jäi varmasti hampaankoloon ja nälkää tuleviin Jukolan viesteihin.”
”Myös kakkosjoukkueen suoritus oli aivan loistava. 16:s on meidän selvästi paras kakkosjoukkueen tulos. Kaikki juoksijat tekivät vahvaa tasaista työtä, ja HS oli kisan paras kakkosjoukkue.”
Ensi vuoden Jukola suunnistetaan Vuokatissa. ”Parhaita tapoja valmistautua siihen on osallistua jo kahden viikon päästä pidettävään Esi-Jukolaan. Tämän vuoden ja ensi kevään aikana tuskin ehditään kovin monta kertaa harjoitella Vuokatin harjoitusmaastoissa”, Henkka sanoo.
Teksti: Jorma Erkkilä
Kuva: Markku Brummer



