HS:n tuomisina on kaksi kultamitalia Oulun SM-sprinttiviikonlopusta

Lauantaina Tuomas Heikkilä otti mestaruuden Knock-Out-sprintissä ja sunnuntaina tuli voitto sprinttiviestissä joukkueella Tuomas Heikkilä ja Elli Punto. 

Viestissä HS:n ero toiseksi tulleeseen MS Parmaan oli selvä 34 sekuntia. Jämsän Retki-Veikot tuli ensimmäisenä maaliin, mutta joukkueen toinen jäsen Inka Nurminen oli hylätty toisella osuudella.

Sprinttiviestissä kumpikin joukkueen jäsen suunnistaa kaksi osuutta. Tuomas aloitti viestin hyvin ja tuli kärjessä vaihtoon. Toisella osuudella Elli jäi vähän ja tuli vaihtoon toisena. Kolmannella Tumppi nousi taas johtoon ja Elli piti johtopaikan ankkuriosuudella.

Elli oli tyytyväinen mestaruudesta. Viestiradat olivat hänen mielestään riittävän vaativat.

”Tein ensimmäisellä osuudella virheen ja sen takia aika ison kierron ja menetin siinä aikaa. Toinen osuus sujui hyvin”, Elli iloitsi.

Ellin harjoituskausi ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Hän sairasti helmikuun alussa flunssan ja sen jälkeen todettiin alkava sydänlihaksen tulehdus.

”Onneksi se ei ollut päässyt pahaksi, mutta vaati silti neljän viikon levon. Kunto on nyt hiljalleen nousemassa paremmaksi. Näissä kisoissa tuntui jo  paremmalta kuin viikko sitten SM-sprintissä.”

Tumppi kertoi ensimmäisen osuutensa olleen hiukan hätiköivä. Hän muun muassa veti koko letkan pussinperään, josta oli palattava.

”Suunnistukseni oli vähän epäröivää. En saanut eroa ja porukka kasaantui tiiviiksi. Toiselle osuudelle pääsin sopivassa raossa ja pystyin tekemään täysin oman suorituksen. Virheitä ei tullut ja fyysisesti osuus oli hyvä”, Tumppi kertoi.

HS:n kakkosjoukkue Otto Kaario – Noora Hyyrynen sijoittui viestissä 12:nneksi.

Lauantain voitto toi Tumpille kolmannen peräkkäisen SM-kultamitalin Knock-Out -sprintissä.

”Otin alun melko varovasti, koska rasteja oli muun muassa pesäpallokentän katsomon alla. Loppua kohti lisäsin vauhtia ja mielestäni myös reitinvalinnat onnistuivat hyvin. Fyysisesti oli selvästi vahvempi olo kuin viikko sitten SM-sprintissä”, Tumppi sanoi.

Kuva: SSL/ Juho-Veikko Hytönen