Tuomas Heikkilän viikonloppu sprinttisuunnistuksen Italian cupissa oli lähes täydellinen. Lauantaina hän sijoittui toiseksi ja sunnuntaina otti vakuuttavan voiton. Kummassakin kilpailussa olivat mukana melkein kaikki maailman huippusuunnistajat.
Lauantain kilpailussa Tumppi teki pieniä virheitä ja hävisi Norjan Kasper Fosserille yhdeksän sekuntia. Sunnuntaina hän jätti toiseksi tulleen Tsekin ja Kalevan Rastin Tomas Krivdan 17 sekunnin päähän. Kolmannen sijan jakoivat Sveitsin Riccardo Rancan ja Timo Suter. Myös Rancan edustaa Kalevan Rastia. Sveitsiläiset hävisivät Tuomakselle 34 sekuntia. Fosser sijoittui sunnuntaina viidenneksi ja hävisi Tumpille 37 sekuntia.
Tuomas kertoi, että lauantain kilpailu Pietra Liguressa oli teknisesti vaativampi kuin sunnuntain kisa Albengassa. Kumpikin kaupunki on vajaan sadan kilometrin päässä heinäkuun MM-kilpailujen näyttämöstä Genovasta.
”Parasta näissä kahdessa kilpailussa oli, että suoritukseni pysyi koossa alusta loppuun. Viime vuonna minulla oli siinä jonkin verran ongelmia”, Tumppi sanoi.
”Minulla on ennestään muutama voitto kansainvälisissä kilpailuissa, mutta ei vielä yhtään voittoa maailmancupissa. Sitä täytyy nyt tavoitella.”
Tämän vuoden ensimmäinen maailmancupin osakilpailu suunnistetaan huhtikuun lopulla Sveitsissä.
Sunnuntain sprintti suunnistettiin osittain Albengan vanhassa kaupungissa ja osin uudemmalla alueella. Vanhassa kaupungissa leimallisia olivat nopeita käännöksiä vaativat kapeat kujat, pienet aukiot ja katetut käytävät.
”Suunnistus onnistui melko täydellisesti. En ainakaan heti osaa sanoa, miten olisin voinut parantaa. Täytyy vielä analysoida tarkemmin, olisiko jossakin kohdassa ollut parantamisen varaa”, Tumppi kertoi.
”Radan alku vanhassa kaupungissa vaati tarkkuutta, että osasi mennä oikeaan kujaan, mutta loppu oli teknisesti helppoa ja kovaa tykitystä. Kaikkiaan sunnuntain rata oli helpompi kuin lauantain. Ehkä se sopi minun vahvuuksilleni.”
”Keskivauhtini oli 3.09 minuuttia kilometrillä. Lopussa varmaan noin 3 minuuttia / kilometri. Kadut olivat sateen jäljiltä märkiä ja liukkaita, minkä vuoksi käännöksissä piti vähän löysätä vauhtia.”
Italian cupin kilpailut olivat osa valmistautumista sprinttisuunnistuksen maailmanmestaruuskilpailuihin ja Suunnistusliiton näyttökilpailu. Suomalaiset leireilivät Genovan seudulla viikon ennen Italian cupia. Tuomas jää seudulle vielä seuraavaksi viikoksi. Hän osallistuu MM-kisan järjestäjien harjoituksiin ja ensi viikonlopun harjoituskilpailuihin.
Tumpin lisäksi Helsingin Suunnistajista osallistuivat miesten valiosarjaan Otto Kaario, Jussi Raasakka ja Rasmus Töyrylä sekä Ranskan maajoukkueeseen kuuluva Mathieu Perrin. Mathieun sijoitukset olivat 29. ja 11., Oton 44. ja 36., Jussin 71. ja 69. sekä Rasmuksen 74. ja 73. Sarjaan osallistui lähes 200 suunnistajaa.
Teksti: Jorma Erkkilä
Arkistokuva: SSL / Petteri Kähäri



