Maanantaina kilpailtiin pitkällä matkalla nuorten MM-kilpailuissa Trentinossa Italiassa. Parhaana suomalaisena Rasmus sijoittui upeasti kuudenneksi ja saavutti näin podiumpaikan.
Miesten sarjassa matkaa oli 10 km ja nousua 500 m.
”Oli tosi rankka rata ja maasto, mutta oli yksiä hienoimpia pitkän matkan kisoja, mitä oon ikinä juossu,” Rasmus kertoi Suunnistusliiton uutisessa.
Rasmus ei ollut itse osannut odottaa näin hyvää sijoitusta. Hän kilpailee sarjassaan kaksi vuotta vanhempia vastaan.
”Kyllä toi oli varmaan yksi elämäni parhaimpia vetoja. Ja sijoituksena ihan älyttömän hyvä. En olisi ennen kisaa pystynyt ajattelemaan, että olisi noin korkealle saumat. Ajattelin, että ehkä hyvänä päivänä johonkin top 20 on mahdollisuudet.”
Rasmus jäi voittajalle lopulta 3 minuuttia ja 18 sekuntia.
”Pitkällä välillä vähän sippasi, mutta hyvin jaksoi loppuun asti. Suunnistus oli aika hyvin hallinnassa koko kisan. Pieniä virheitä tulee kaikille noin pitkässä kisassa. Oli hyvä, ettei aloittanut liian kovaa ja jaksoi koko matkan ihan hyvää tahtia ja loppuun sai vielä vähän kiristettyä.”
Naisten kilpailussa käytiin tiukka kamppailu, kun Elli jäi vain 14 sekunnin päähän podiumista. Matkaa radalla oli 8 km ja nousumetrejä 410. Elli jäi voittajalle 3.20 ja oli tyytyväinen suoritukseensa.
”Suoritus oli kyllä ihan hyvä. Ei nyt ihan puhdaskaan suoritus, mutta olen kuitenkin aika tyytyväinen. Ei tullut mitään isompaa virhettä ja juoksu tuntui mun mielestä ihan hyvältä.”
Tiistaina pidetään välipäivä ja keskiviikkona kisat jatkuvat keskimatkalla.
Teksti: Niina Hulkkonen
Artikkelin kuva: Eszter Kocsik

