Syksyn odotettu seuraviesti Ruotsissa 25manna suunnistettiin lauantaina aurinkoisessa poutasäässä 12.10. Tukholman eteläpuolella Haningenin kunnassa. Kisan alue Rudanin ulkoilupuisto oli pienipiirteinen mutta nopea ja kaikin tavoin upea maasto suurviestiin. 25manna juhli samalla 50-vuotisjuhliaan, ensimmäinen viesti on suunnistettu vuonna 1974.
Helsingin Suunnistajat matkasi paikalle kolmen joukkueen voimin. Ykkösjoukkueessa oli Olli ja Topin poissaoloista huolimatta mukana seuran naisten ja miesten vahvinta kaartia. Lisäksi joukkueeseen kuului kuusi junioria, joista neljä oli ykkösen ensikertalaisia. Konkariviisikolla oli kokemusta pitkälti yli sadasta Manna-viestistä.
Viesti alkoi hyvin ja HS oli kärkikahinoissa lähdöstä alkaen. Jaetuilla osuuksilla joukkue suunnisti tasaisesti ja todella vähin virhein, mutta yhden juoksijan terveysongelmat aiheuttivat osuusnelikoiden huolestuttavan hajaantumisen. Se kuitenkin saatiin kurottua hyvin umpeen ennen viestin koonnutta 23. osuutta. Kiinnikurojana kunnostautui erityisesti vuoden parhaan viestisuorituksensa juossut Tereza.
Osuudelle 23 ensikertalainen 15-vuotias Arttu piti päänsä kylmän Ruotsin parhaiden 16-sarjalaisten puristuksessa ja antoi kahdelle viimeiselle osuudelle erinomaiset lähtökohdat taisteluun palkintosijoista. Evely onnistui omalla osuudellaan ja päästi Tumpin ankkuriosuudelle noin 20 sekuntia Kalevan Rastin (Miika Kirmula) perään. Samassa joukkiossa olivat myös OK Kåre (Eskil Kinneberg) ja Tampereen Pyrintö (Mikko Eerola) Tilanne oli siis kutkuttavan jännittävä. Tiukassa lopputaistossa Tumppi toi HS:n upealle sijalle neljä, noin kahden sekunnin päässä hopeasijasta. Voiton vei toista kertaa peräkkäin ruotsalainen OK Linné, viiden ja puolen minuutin marginaalilla.
Huikea kokonaissuoritus HS1:seltä ja oli mahtava seurata miten hyvin erityisesti HS nuoret kovissa paikoissa pärjäsivät!
HS2:nen ei saanut tällä kertaa hyväksyttyä suoritusta, vaikka kaikki pääsivät suunnistamaan ja hyviä osuusaikoja joukkueessa suoritettiin. HS3 tuli maaliin sijalla 147 / 275.
Neljänneksi tulleessa HS1:sessä suunnistivat:
1. Hyyrynen Noora
2. Syrjäläinen Arttu
3. Roschier Eemil, Tala Tuomas, Harjamäki Petri, Salonen Mikko
4. Harjamäki Manja, Salonen Heidi, Sauso Aada, Krogius Alvar
5. Lakanen Lauri, Leinonen Pauli, Raasakka Jussi, Kangas Veli
6. Hulkkonen Johanna, Nietula Minja, Tala Emilia, Smelikova Tereza
7. Kaario Otto, Lakanen Jani, Syrjäläinen Lauri, Heinaro Einari
23. Järvensivu Arttu
24. Kaasiku Evely
25. Heikkilä Tuomas
Kuvat Anni Rajala, Pauliina Lankinen, Hanna Rinne ja Mikko Salonen
Teksti Anu Pikkarainen ja Henrik Tala