Knock-out-sprintti avaa suunnistajien SM-kisakauden

Helsingin Suunnistajat toivottaa suunnistajat ja suunnistuksen ystävät viettämään vauhdikasta helatorstaita SM-knock-out-sprintin merkeissä! Kilpailussa juostaan aivan Helsingin ydinkeskustan liepeillä kauniilla ja tässä kohtaa kevättä jo vehreällä  Munkkiniemen ja Munkkivuoren alueella.

SM-knock-out-sprintti järjestetään nyt toista kertaa. Viime syyskuussa formaatin suomenmestaruudet menivät Tampereella KooVeen isännöimissä kisoissa MS Parman Eero Heinoselle ja Tampereen Pyrinnön Venla Harjulle. Molemmat ovat mukana myös tänä vuonna. 

Kilpailunjohtaja Pekka Väisänen kertoo kisajärjestelyiden sujuneen mallikkaasti.

– Kävimme hakemassa Tampereen kisoista hyviä oppeja järjestelyiden suhteen. Talven mittaan suurin työ on ollut lupien hankkiminen taloyhtiöiltä. Kevään aikana talkoolaisten määrä on viikko viikolta kasvanut ja heitä on tällä hetkellä jo yli 170!

Kilpailun ratamestaroinnista vastaa Atte Lahtinen. SM-kilpailu järjestetään pääsarjoille M/W21 sekä sarjoille H/D18. Ilmoittautuneita on yhteensä huikeat 341. 

– Knock-out-formaatti vaatii järjestelyiltä normaalia sprinttikisaa enemmän, koska lähtöpaikkoja ja karanteeneja on useita ja kilpailuvaiheet etenevät vauhdikkaasti. Kaikki alkaa kuitenkin olla viimeisen päälle kunnossa kilpailua ajatellen, kertoo Pekka. 

Pääkaupunkiseudun suurseurat Helsingin Suunnistajat ja Espoon Suunta osallistuvat kilpailuun peräti 25 suunnistajan voimin. Yli 15 suunnistajan kokoonpanolla Helsinkiin suuntaavat Tampereen Pyrintö, Kalevan Rasti, Lapuan Virkiä ja Angelniemen Ankkuri.

Sekä miesten että naisten pääsarjoissa on mukana pitkä liuta Suomen kärkinimiä. Mukana ovat mm. viime vuoden SM-sprintin voittanut Jämsän Retkiveikkojen Inka Nurminen sekä sprintin SM-voittaja ja EM-pronssimitalisti Tuomas Heikkilä Helsingin Suunnistajista. Juuri Tiomilasta kotiutunut Tuomas Heikkilä kertoo kevään harjoittelun sujuneen suunnitelmien mukaan hyvin vahvalla sprinttipainotuksella.

Kuva: SSL / Petteri Kähäri

– Tein Tiomila-viikolla kaksi metsätreeniä, mutta muuten taitoharjoittelu on koostunut sprinteistä. Täten uskon, että fokuksen kääntäminen Tiomilan jälkeen takaisin sprinttiin sujuu hyvin. On hienoa päästä aloittamaan henkilökohtainen kisakausi Helsingissä ”kotikisoissa”, hehkuttaa Tuomas.

SM-knock-out-sprintin yhteydessä järjestetään kansallinen Helsinki O-Games-sprintti kaikille ikäsarjoille. HOG-sprinttiin on ilmoittautunut 440 innokasta sprinttaajaa, joten Munkkiniemen ja Munkkivuoren kortteleissa kiitää helatorstaina lähes 800 suunnistajaa!

Kilpailunjohtaja Pekka lähettää vielä ytimekkäät terveiset suunnistajille:

– Rehtiä kilpailua ja kovaa ajoa!

Kisasivut

Teksti: Tuulikki Saari
Kuvat: SSL / Petteri Kähäri