Helsingin Suunnistajille ojennettiin huippu-urheilun Tähtiseura tunnus

Helsingin Suunnistajille myönnettiin Olympiakomitean ja Suomen Suunnistusliiton toimesta huippu-urheilun Tähtiseura-tunnus, joka on jatkoa kolme vuotta sitten saadulle tunnukselle. Tähtimerkki kertoo, että seura on kehittynyt tasolle tai pysytellyt tasolla, jossa seuratoimintaohjelmassa määritellyt laatutekijät toteutuvat.

Uusittu Tähtiseura-tunnus myönnettiin jo 31.1.2022 tehdyn auditoinnin päätteeksi mutta ojennettiin Suunta Huipulle seurojen yhteisharjoituksessa Söderkullassa 8.6. jolloin paikalla oli enemmän seuran urheilijoita. Suomen Suunnistusliiton puolesta tunnuksen ojensi huippu-urheilupäällikkö Petteri Kähäri seuran varapuheenjohtajalle, huippusuunnistuksen vastaavalle Henrik Talalle.

Auditointia varten tehtiin talven kuukausina seurassa iso työ ja käytiin läpi peruskriteerien lisäksi seuraavat osa-alueet:

  1. Johtaminen ja hallinto (johtaminen,hallinto, viestintä ja markkinointi)
  2. Urheilutoiminta (urheilijan ja liikkujan polku, valmennuksen linjaus) 
  3. Seuran ihmiset (voimavarat ja yhteisöllisyys) 
  4. Aineelliset resurssit (talous ja olosuhteet)

Näillä osa-alueilla oli alateemoja ja läpikäytäviä auditointikriteerejä oli yhteensä 111.

Petteri Kähäri kommentoi yhteenvedossaan seuraavaa “Seura on ottanut kolmessa vuodessa isoja askeleita eteenpäin ja toimintaa on kehitetty monella osa-alueella. Erityisen hienoa on, että seurassa on ollut uskallusta rekrytoida palkattua henkilöstöä, vaikkakin on tunnistettu sen myötä tulleet haasteet palkatun työvoiman ja vapaaehtoisten tehtävien jaossa ja roolittamisessa

Helsingin Suunnistajat ottavat ylpeinä ja tyytyväisinä tunnuksen vastaan, joka on merkki laadukkaasta toiminnasta nyt ja tulevaisuudessa. Helsingin Suunnistajilla on myös Lasten ja nuorten Tähtiseuratunnus jonka uusiminen tulee ajankohtaiseksi tänä vuonna.

Tutustu tarkemmin huippu-urheilun osa-alueisiin ja laatutekijöihin