SM-viesti mitaliputki sai jatkoa

HS:n miesten mitaliputki jatkui Mikkelin SM-viestissä pronssilla. Ykkösjoukkue juoksi tasaisen hyvän suorituksen ja oli toisessa vaihdossa jopa kärjessä, mutta tiukassa loppukamppailussa Tampereen Pyrintö ja Kalevan Rasti vetivät edelle. Kakkosjoukkue oli 11:s eli putosi niukasti plakettisijoilta. Kolmosjoukkue sen sijaan venyi hienosti 14:sta ja oli kisan selvästi paras kolmosjoukkue.

Kolmannen osuuden juoksijan Einari Heinaron ajatuksia kisasta

Miltä pronssi ja neljäs peräkkäinen viestimitali maistuvat?

Kyllä kirkkaampikin mitali olisi maistunut, kun noita viestipronsseja on jo useampi taskussa. Mitali on kuitenkin mitali ja erityisesti lämmittää mieltä se, että pystymme vuodesta toiseen napsimaan näitä viestimitaleita vähän eri kokoonpanoilla. Se kertoo siitä, että olemme vakiinnuttaneet paikkamme suomalaisen viestisuunnistuksen kärjessä.

Mitä tänään olisi tarvittu kirkkaampaan mitaliin?

Kultataistelu oli tänäkin vuonna todella tiukka. Kaikki meistä juoksivat vähintäänkin hyvin. Mitalin kirkastamiseen olisi voinut riittää esimerkiksi vähän terävämpi veto kolmososuudella, mutta mitään suurta jossiteltavaa ei kyllä jäänyt.

Arvokisamatkojen SM-kisat juostu, mitä kisoja tällä kaudella on vielä edessä?

Mulla on Jukolan jälkeen ollut vähän sellainen olo, että eväät on syöty tämän kauden osalta ja se on vähän näkynyt kisatuloksissa. Juoksen vielä mahdollisesti viestiliigan finaalin ensi viikonloppuna. Sen jälkeen nostan jalat kattoon pariksi viikoksi ja alan keskittyä ensi kauteen. Halikko-viestiin pitänee lähteä nautiskelemaan ja jos oikein innostun, saatan käydä SM-yössä ulkoiluttamassa lamppua.

Paras HS naisten joukkue oli tällä kertaa HS 2, joka ankkuroi Venla Turakaisen johdolla 11:sta. Ykkösjoukkue suunnisti nousujohteisesti sijalle 15. Nuorten sarjoissa parhaiten pärjäsi D18 joukkue, tullen hienosti hopealle. Nuorten naisten joukkueessa juoksivat Minja Nietula, Katarina Sallila ja Emilia Tala.

Veteraanisarjoissa käytiin pokkaamassa kultaa kahden HS joukkueen toimesta. H45 miesten voittojoukkueessa juoksivat Tuomas Tala, Mikko Lassila ja Toni Pikkarainen. H75 voittojoukkueessa juoksivat Hannu Erkiö, Veli-Matti Kyckling ja Pertti Valtee.

Muita onnistujia olivat D55 ja H70 joukkueet, jotka tulivat omissa sarjoissaan toiseksi. Onnittelut kaikille!

Kuvat Marko Rajala

Viimeinen vaihto, Eikka antaa kartan ankkuri Ollille. Kuva Mikko Ojanaho
D 18 hopeamitali joukkue
H45 voittajajoukkue
H75 voittajajoukkue