Tumppi ja Eikka EM-kisoihin

HS:stä valittiin kaksi suunnistajaa Suomen joukkueeseen sprinttisuunnistuksen toukokuussa järjestettäviin EM-kisoihin Sveitsin Neuchâteliin. Mukana ovat Tuomas Heikkilä ja Einari Heinaro. Tumpilla Sveitsin kisat ovat ensimmäiset aikuisten arvokilpailut, mutta Eikka edusti Suomea metsälajeissa vuoden 2017 MM-kisoissa. Maailmancupeja kumpikin on kiertänyt useana vuonna. Suomen joukkueeseen valittiin kahdeksan miestä ja kahdeksan naista.

EM-kisoissa juostaan kolme starttia, sprinttiviesti, pudotussprintti ja henkilökohtainen sprintti. Kisat alkavat helatorstaina 13. toukokuuta sprinttiviestillä, johon kullakin osanottajamaalla on vain yksi joukkue. Suomen joukkueesta viestiä siis juoksee vain kaksi miestä ja kaksi naista. Muihin startteihin oletettavasti kaikki kisoihin valitut pääsevät osallistumaan. Pudotusprintin karsinta kisataan perjantaina 14. toukokuuta ja pudotuserät seuraavana päivänä. Kisat päättyvät henkilökohtaiseen sprinttikisaan sunnuntaina 16. toukokuuta.

Kuvat 18.4. Viestiliiga, kuvaaja Timo Mikkola

Suunnistusliiga 1. osakilpailu tallenne, miehet
Suunnistusliiga 1. osakilpailu tallenne, naiset