Lähirastien tulokset 8.11.2015 Vetokannas

LÄHIRASTIT 8.11.2015 Vetokannas

Keskus: Vetokannaksen uimala, Silvola, Vantaa
Maasto: uimalan lähitienoo sekä Paloheinän maaston luoteis­ ja pohjoisosat
Kartta: 1:10000
Radat: Reimo Uljas
Sää: +8, vesisade

Sade alkoi puoli tuntia ennen tapahtuman alkua ja kasteli useimmat kunnolla. Toteutui todella suunnistuksen fakta ”sateen sattuessa sateessa”. Sää ja isänpäivä verottivat osallistujien määrää.

Tosin eräs perhe vietti isänpäivää kolmen sukupolven voimin rasteja etsien ja saipa eräs isä päivän kunniaksi kiertää rastit itsekseen omaan tahtiinsa.

Tapahtumassa nähtiin myös erikoisuus: siirtyvä rasti. Rastit vietiin jo lauantaina aamupäivällä. Ensin rasti oli siirtynyt maahan parinkymmenen metrin päähän alkuperäisestä paikastaan ja sitten joku ystävällinen osallistuja ripusti sen lähimmän kiven luo. Suurkiitos. Tosin se oli tarkoitetun viereinen kivi, mutta näkyville ripustettuna hyvin senkin lippu löytyi.

Rastiliput on haettu pois, mutta rasteille jäi keltaiset kuitunauhan palat, joten niitä voi käydä etsimässä viikon verran.

Vaan ei tämä herkku vielä tähän lopu, kun mukavia syyssäitä näyttää riittävän. En gång till.

ENSI SUNNUNTAINA eli 15.11. jatkamme vielä PIRKKOLASSA. Maasto on lähinnä Pirkkolasta pohjoiseen ja luoteeseen. Tarjolla ovat 2, 3, 5 ja 7 km:n radat sekä kauden päätteeksi suosittu piste­ (pinna­)suunnistus.

TULOKSET

1,6 km

Aapo Väliharju 16.04
Aapo Joensuu 17.01
Lumi Joensuu 25.20
Eeva Kärkkäinen 37.55
Miika Kärkkäinen 37.55
Eetu ja Ellen
Saara Kokkonen
Veera Kokkonen
Robert Rinta­Jouppi
Senni Syvänen
Heini Tirri­Kokkonen
Iida Väliharju
3 km

Petri Sane 20.29
Antero Niemi 23.48
Joonas Meuronen 27.45
Jaana Meuronen 27.57
Camilla Lauren 30.42
Seppo Saario 30.44
Ilkka Wastimo 38.04
Tapio Lauren 47.44
Matti Norri 50.45
Emil Frilander 52.16
Nadja Rehberger 55.34
Markku Rehberger 55.34
Matti Saario 56.16
Jesse Immonen 58.47
Julia Tulokas 67.47
Waltteri Tulokas 67.47
S. Pöyhönen 69.35
Aulis Boström 71.01
Esa Ailio
Lauri Hämeenniemi
Sisko Ilmaranta
Eeva­Leena Labaut
Onni Nurkka
Pauliina Nurkka
Sisu Wistbacka
5,3 km

Joona Malmi 39.31
Seppo Lamminmäki 40.08
Jouko Karamo 42.25
Mikko Niskanen 46.13
Tiina Tervo­Rantakokko 48.36
Katri Salo 49.24
Laura Matilainen 49.29
Kimmo Kärkkäinen 49.31
Antti Rapo 50.56
Mikko Rapo 50.56
Jarmo Paikkala 51.55
Heidi Heikkola 51.57
Jan Wistbacka 52.00
Martti Parviainen 53.44
Reijo Wastimo 55.06
Juha Riuttanen 55.36
Seija Ilmakunnas 56.03
Marko Tulokas 56.10
Kari Sane 56.16
Risto Heiskanen 59.17
Pekka Ilmakunnas 60.03
Nelli Rimminen 61.29
Reijo Hämäläinen 61.41
Juhani Tarvainen 63.33
Pekka Lappalainen 64.14
Riitta Sarvilinna 64.37
Anne­Mari Nurminen 64.45
Juha Lemström 65.30
Ilkka Toivanen 65.40
Terttu Heikinheimo 67.40
Ari Tertsunen 72.39
Tarja Lammi­Tertsunen 78.37
Sanna Alt 82.27
Sakari Wickström 87.52
Vesa Laulumaa 88.31
Terhi Ikonen 88.53
Lea Schmidtmann 88.53
Heikki Lepistö 89.16
Risto Salmela 95.09
Rolf Eklund
Hannu
Anni Karhunen
Ulla Lindsten
Tomi Malmi
Arja Niskanen
Paavo
Erica Österlund
7 km

Juha Matilainen 53.10
Jussi Heikkola 57.44
Lauri Kekoni 58.35
Martin Söderström 60.58
Markku Nieminen 62.36
Jussi Pajala 74.15
Laura Sumanen 75.23
Antti Kalliomäki 76.36
Lotta Oinonen 77.26
Tero Sulonen 78.47
Jussi Vuori 70.50
Jouni Kytömaa 71.13
Mikko Nieminen 72.15
Kimmo Heinonen 72.19
Hannu Ahlqvist 72.22
Juha Leskinen 72.52
Markku Leinonen 74.13
Reino Hotti 79.47
Toni Nilsson 80.09
Kristiina Ahlqvist 82.54
Janne Mäki 84.59
Heli Laumola 91.39
Sami Sarvilinna 94.59
Pirjo Pajarinen 95.55
Ile
T. Mahlamäki
P. Virtanen
Jari Välikorpi

Avainsanat: