tulokset

Olli voittoon SM-pitkällä, muitakin onnistumisia riitti

Suunnistuksen pitkän matkan SM-kilpailut sekä R1+R2, eli yleiset- ja veteraanisarjat yhdessä juostiin Siikaisissa 12.–13.9.2020. Maasto oli tyypillistä pohjoissatakuntalaista, jossa avokallioalueet ja suot vuorottelivat. Korkeuseroja ei juurikaan ollut mutta sitäkin raskaampaa alustaa edetä.

Helsingin Suunnistajat onnistui jälleen iloisesti monessa sarjassa, joista kirkkaimpana kruununa miesten pääsarjan voitto Olli Ojanaholle reilulla marginaalilla seuraavaan. Tämä voitto oli myös Ollin ensimmäinen SM-kulta miesten pääsarjassa! Veli Kangas onnistui myös tullen kuudenneksi nappiin menneellä suorituksella.

Lue lisää »Olli voittoon SM-pitkällä, muitakin onnistumisia riitti

Topi aloitti voitolla kilpailukauden

Lasten Rastit

Helsingin Suunnistajien Topi Syrjäläinen aloitti voitolla kotimaisen kilpailukauden lauantaina keskimatkan kilpailussa Luhangassa. Päijänteen rantamaisemissa käydyssä vauhdikkaassa “Jake 50” -kilpailussa kolmanneksi suunnisti vanhempi veli Arttu Syrjäläinen. Pasi Ikonen sijoittui toiseksi. Topin voittomarginaali oli kahdeksan sekuntia. Arttu hävisi Topille 27 sekuntia.
Einari Heinaro sijoittui  yli 50 osanottajan kisassa kahdeksanneksi hävittyään Topille kaksi minuuttia.
Edellisen kerran Topi on kilpaillut helmikuussa Portugalissa.
“Mukavalta tuntui taas kilpailla lähes neljän kuukauden tauon jälkeen. Meillä on ollut välillä pieniä epävirallisia kilpailuja, mutta oli hienoa osallistua taas ihan viralliseen kilpailuun”, Topi kertoi.

Lue lisää »Topi aloitti voitolla kilpailukauden

Topille MM-kultaa viestissä

Suunnistuksen nuorten MM-kilpailujen viimeisen päivän viesti toi kultamitalin HS:n Topi Raitaselle. Tyttöjen viestissä Pihla Otsamo toi Suomen kakkosjoukkueen neljänneksi.
Topi juoksi Suomen ykkösjoukkueen aloittajana ja repäisi joukkueelleen minuutin ja 15 sekunnin etumatkan. Aleksi Niemi ja Olli Ojanaho pitivät seuraavilla osuuksilla eron, eivätkä muut joukkueet päässeet uhkaamaan missään vaiheessa Suomea. Harvoin arvokilpailuissa mikään viestijoukkue on onnistunut karkaamaan jo aloitusosuudella.
Lue lisää »Topille MM-kultaa viestissä

Topi Raitanen kuudes MM-sprintissä

Helsingin Suunnistajien nuoret olivat hyvässä vauhdissa 20-vuotiaiden  MM-suunnistuksen avajaispäivänä Norjan Raulandissa. Topi Raitanen juoksi sprinttikilpailussa komeasti kuudenneksi hävittyään kilpailun voittajalle 35 sekuntia. Vain yhdeksän sekuntia erotti Topin pronssimitalista. Arttu Syrjäläinen sijoittui 55:nneksi jäätyään voittajasta 2.18.

Lue lisää »Topi Raitanen kuudes MM-sprintissä