Viikonlopun SM-kisoista 13 mitalia

HS saalisti viikonloppuna pidetyistä SM-sprintistä ja -viesteistä yhteensä neljä kultaa ja yhdeksän muuta mitalia. Lisäksi ropisi runsaasti plakettisijoija.

Lauantaina Tampereen Epilässä käydyssä sprinttikisassa kirkkaimmat mitalit ottivat Topi Raitanen H20:ssä ja Tuomas Heikkilä H17:ssä. Tuulikki Karvinen (D70) sai hopeaa. Pronssimitalille ylsivät Venla Turakainen (D15), Pihla Otsamo (D20) ja Topi Syrjäläinen (H18).

Ryhmä 1:n SM-viestissä Hämeenkyrössä sykähdyttävin hetki oli sarjan D20 loppuratkaisu. Seitsemäntenä yli 12 minuutin takamatkalta kärjestä lähtenyt Pihla Otsamo tavoitti toiseksi viimeisellä rastilla viimeisenkin edellään lähteneistä kilpailijoista, jatkoi vastustamattomasti kohti viimeistä rastia ja ehti sinne neljän sekunnin johdossa. Edellisen päivän sprinttikilpailut eivät painaneet jaloissa, kun PIhla loppuviitoituksella karisti viimeisenkin uhkaajan kannoiltaan.
Joukkueen muut jäsenet Helena Matilainen ja Venla Heikkilä hoitivat osuutensa varmasti, mikä antoi PIhlalle mahdollisuuden taistella voitosta.  D20-sarjan viestikultaa ei ole HS:ssä päästykään juhlimaan aikoihin, jos koskaan.

Myös sarjassa H20 HS:n kolmikko Arttu Syrjäläinen, Veli Kangas, Topi Raitanen taisteli tiukasti Suomen mestaruudesta, mutta jäi niukasti toiseksi Tampereen Pyrinnön jälkeen. Samoin sarjassa H16 Pyrintö otti voiton ennen HS:n poikia. Hopeajoukkueessa suunnistivat Miika Tala, Matias Salonen ja Topias Niemi.

Ryhmä 2:n viestissä Kiskossa mestaruuden otti D50:n kolmikko Pauliina Lankinen, Riikka Otsamo, Kaija Kekäläinen. Hopeaa tuli kahdessa sarjassa, H55:ssä joukkueella Jarmo Heikkinen, Jouko Karamo, Heikki Pajuoja ja H60:ssa joukkueella Jouni Saveleinen, Heimo Pulkkinen, Esa Lehto. D35:n kolmikko Heidi Liljeström, Heidi Salonen, Minna Ryyppö otti pronssia.