Helsingin Suunnistajat pyrkii tulevaisuudessa huipulle myös eUrheilussa.

Helsingin Suunnistajat on perustanut  eSuunnistukseen huippuryhmän, johon kuuluvat  simulaattorisuunnistuksen kansalliseen kärkeen lukeutuvat Arttu ja Topi Syrjäläinen. Artun ja Topin lisäksi ryhmään on tulossa useita kovia huipputason maailmantähtiä. Satsauksella tähdätään siihen, että seuramme olisi vahvasti edustettuna vuoden 2023 MM kisoissa sekä … Continued

Leiritohinaa kauden alla

Päättyvä viikko ja viikonloppu on ollut Helsingin Suunnistajissa tärkeää kauteen valmistavaa leiritysjaksoa. Nuoriso on viettänyt sprinttiviikonlopun Lahden/Pajulahden seudulla huipentuen tämänpäiväiseen Lahti City O tapahtumaan. Ohjelmaan on kuulunut sprinttitreenejä kaupunkiympäristössä ja kuntoharjoittelua Pajulahden tiloissa – rantasaunaa unohtamatta.

Hiihtosuunnistuksen SM Sprinttiviikonlopun saldona yksi plaketti

Hiihtoloman päätösviikonloppuna kisattiin SM Sprintti ja Sprinttiviesti IIsalmessa Paloisvuoren laskettelukeskuksessa. Tarjolla oli yksi iso mäki, jota lähestyttiin useamman kerran useammasta eri suunnsta. Maaston olosuhteet olivat priimaa ja sääkin keväisen lämmin, joten hieno keväinen hiihtosuunnistusviikonloppu vietettiin Ylä-Savossa. Viikonlopun palkintosaldoksi jäi Aten … Continued

Hiihtosuunnistuksen SM-keskimatka kilpailtiin Lemillä: Kaarel Vesilind sijoittui upeasti H20-sarjassa neljänneksi

Kaarel Vesilind tuulettaa tyytyväisenä: Ensimmäinen SM-palkinto Suomen kilpailuissa.  Hiihtosuunnistuksen SM keskimatka ja viestit kisattiin 16-17.2.2019 Lemillä. Keskimatkalta Kaarel Vesilind otti upeasti plakettisijoituksen yltämällä kovassa H20-sarjassa neljänneksi. Sunnuntaina poikien viestijoukkue saavuti SM-hopeaa H20-sarjassa.

Atte ja Luca aluemestareiksi

Atte Ikola ja Luca Kallela saalistivat Suunnistavan Uudenmaan pitkänmatkan aluemestaruudet hiihtosuunnistuksessa Hauholla. Kisat käytiin etelän lumimyrskystä huolimatta loistokkaassa talvisäässä runsaslumisissa Evon metsäopiston maastossa. Harvinainen tapaus, koska hiihtosuunnistukset pidettiin kokonaan maasto-olosuhteissa, kisakeskuksen ollessa Evon retkeilyalueella muinaisella lannoituslentokentällä. Lauantaina alueella oli käyty … Continued

5 mitalia SM erikoispitkältä – kaksoisvoitto H20 sarjassa

Kauden viimeiset SM kisat kisattiin Loimaan Metsäkylässä syksyisessä vesisateessa. Viikon runsaat sateet olivat kastelleet metsän raskaaksi ja metsään oli ilmestynyt kokonaan kartassa näkymättömiä uusia vesistöjä, veden kertyessä maaston painanteisiin. Radoilla tarjottiin paljon tiekiertoja ja maasto tarjosi menestysmahdollisuuksia juoksuvoimaisille suunnistajille. Olli … Continued