Ajankohtaista
Somessa tapahtuu
Yhteislähtö heräilee kesälomien jälkeen taas vähitellen uuteen syyskauteen. Eilisissä treeneissä Keskuspuistossa haastettiin hahmotusta, kun käteen jaettu kartta oli ratapainatusta lukuun ottamatta lähes kokonaan valkoinen. Kultakin rastilta löytyi aina karttapala seuraavasta välistä, jolloin pääsi painamaan välin muistiin ja tekemään karttaan tarvitsemansa merkinnät väliä varten. Treeniin kuului myös pätkät käyräkartalla ja väyläkartalla.
Viime viikkoina osa on tehnyt myös yhdessä retkiä muiden seurojen iltarasteille ja osa kävi myös pyöräsuunnistamassa.
Yhteislähdön syyskausi starttaa todenteolla ja virallisesti maanantaina 18.8. Luukissa. Tervetuloa mukaan silloin - ja milloin tahansa!

Nuorten EM-kisat käytiin Tshekissä tänä viikonloppuna ja HS:n urheilijat saavat palata kotiin useamman mitalin kanssa🤩
Erik otti voiton H16-sarjan sprintissä ja pronssin pitkällä matkalla🥇🥉
Rasmus saavutti H18-sarjassa hopeaa sekä sprintissä että viestissä🥈🥈
Rasmuksen kommentti kisoista:
”Täytyy olla tyytyväinen, kun saa tärkeistä kilpailuista kaksi mitalia. Pitkältä matkalta odotin hiukan enemmän, mutta suunnistus isoissa rinteissä ei ehkä sopinut parhaiten ominaisuuksilleni.”
Lue koko uutinen osoitteesta helsinginsuunnistajat.fi
💚💙
Kuvat: 1 Eszter Kocsik, 2 Pauli Leinonen
#eyoc2025 #hsorienteering #helsinginsuunnistajat #suunnistus #orienteering #nonamesport #lumonite #polkuhotelli

Suomen miehille pronssia viestistä🥉🤩
Huikean jännitysnäytelmän jälkeen Topi Syrjäläinen, Akseli Ruohola ja Miika Kirmula taistelivat joukkueen mitaleille.
Topi suunnisti avausosuuden erinomaisesti ja toi joukkueen vaihtoon toisena. Vaihdossa nähtiin HS:n kannalta hauska tilanne, kun kärjessä seuran edustajat ottivat kaksoisvoiton. Ensimmäisenä vaihtoon kiri Ranskan joukkueen Mathieu Perrin kolme sekuntia Topin edellä. Seurakaverit halasivat lämpimästi taistelun ratkettua.
Topi nousi viestijoukkueeseen varamiehen paikalta, kun jalkansa loukannut Eetu Savolainen ei pystynyt juoksemaan.
Topi oli tyytyväinen osuuteensa. “Se oli lähes täydellinen suunnistus. Ehkä mikroreitinvalinnoissa oli jotakin viilaamista. Yleensä olen onnistunut hyvin aloitusosuuksilla ja niin kävi nytkin”, Topi kertasi.
“Rata oli erittäin fyysinen. Pieni heikko hetki tuli areenalla käynnin jälkeisellä pitkällä rastivälillä, jossa juostiin paljon polkua, mutta, kun käännyttiin takaisin kohti areenaa, vire parani ja sain miehiä kiinni.”
“Minusta MM-viesti ei sinänsä ole kovin erikoinen, vaan periaatteessa samanlainen viesti kuin muutkin. Lopussa jaksoin ottaa kaiken irti kotiyleisön kannustaessa villisti”, Topi sanoi.
Onnittelut pronssimitalista Suomen miehille!
Kuvat: Kimmo Hirvonen
#woc2025 #hsorienteering #helsinginsuunnistajat #suunnistus #orienteering #nonamesport #lumonite #polkuhotelli

@fin5woc2025 @woc2025 @wocorienteering 💙💚🇫🇮
Suunnistajien juhlaviikko meneillään, sillä Yhteislähtö on kisaillut jo neljä osakilpailua Fin5 rastiviikolla. Omien starttien lomassa on kannustettu ja pidetty MM-kisojen kisakatsomoa! 😍

Hienoja suorituksia MM-keskimatkalla Kuopiossa💚💙
Evely Kaasiku ja Mathieu Perrin suunnistivat molemmat kymppisakkiin ollen seitsemänsiä🤩
Evely ei ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa hyvästä sijoituksesta huolimatta. ”Muuten alku sujui hyvin, mutta lopussa alkoi väsymys painaa ja suunnistus vähän hajosi”, Evely kertoi.
Topi Syrjäläinen oli 12. Topin mukaan suunnistus oli hiukan hermostunutta ja rastinotoissa oli parannettavaa, mutta kokonaisuutena suoritus oli uran parasta MM-tasolla💪🏼
Tereza Šmelíková oli 19. tasapainoisella suorituksella. Mathias Peter ei valitettavasti päässyt starttaamaan loppukilpailuun jalkavamman vuoksi.
Tänään kilpaillaan MM-pitkällä matkalla mitä voi seurata YLE TV2:lla klo 13.55 alkaen🔥
📷 1, 3-4 Kimmo Hirvonen, 2 Touho Häkkinen
#woc2025 #hsorienteering #helsinginsuunnistajat #suunnistus #orienteering #nonamesport #lumonite #polkuhotelli

Hienoja suorituksia MM-keskimatkalla Kuopiossa💚💙
Evely Kaasiku ja Mathieu Perrin suunnistivat molemmat kymppisakkiin ollen seitsemänsiä🤩
Evely ei ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa hyvästä sijoituksesta huolimatta. ”Muuten alku sujui hyvin, mutta lopussa alkoi väsymys painaa ja suunnistus vähän hajosi”, Evely kertoi.
Topi Syrjäläinen oli 12. Topin mukaan suunnistus oli hiukan hermostunutta ja rastinotoissa oli parannettavaa, mutta kokonaisuutena suoritus oli uran parasta MM-tasolla💪🏼
Tereza Šmelíková oli 19. tasapainoisella suorituksella. Mathias Peter ei valitettavasti päässyt starttaamaan loppukilpailuun jalkavamman vuoksi.
Tänään kilpaillaan MM-pitkällä matkalla mitä voi seurata YLE TV2:lla klo 13.55 alkaen🔥
📷 1, 3-4 Kimmo Hirvonen, 2 Touho Häkkinen
#woc2025 #hsorienteering #helsinginsuunnistajat #suunnistus #orienteering #nonamesport #lumonite #polkuhotelli
MM-kilpailut alkavat tänään Kuopiossa!
Joukkueisiin valitut HS:n urheilijat:
Topi Syrjäläinen🇫🇮
Evely Kaasiku🇪🇪
Mathieu Perrin🇫🇷
Tereza Šmelíková🇸🇰
Mathias Peter🇦🇹
Kisojen ohjelma:
Ti 8.7. Keskimatkan karsinta
Ke 9.7. Keskimatkan finaali
To 10.7. Pitkä matka
La 12.7. Viesti
Kisojen gps:n ja live-tulokset löydät osoitteessa orienteering.sport🧭
Ylen kanavilta voi seurata finaalien televisiolähetykset📺
Tsemppiä kaikille urheilijoillemme💙💚

@fin5woc2025 Yhteislähtö on valmiina! 💙💚
Ihan hetken päästä starttaa ensimmäinen kisapäivä sprintin merkeissä Nilsiässä. Tiistaina ja keskiviikkona päästään Tahkon rinteille ratkomaan suunnistushaasteita, jonka jälkeen loppuviikosta suunnistusradat vievät Kuopioon. Välissä päästään seuraamaan ja kannustamaan huippuja MM-kisoissa. 🇫🇮
#suunnistus #tahko #fin5woctour2025 #metsä #urheilu

Rasmukselle pronssia nuorten MM-kisoissa!🥉🤩
Italian Trentinossa kisattiin tänään keskimatkalla. Rasmuksen mahtavaa kolmatta sijaa täydensi Ellin hieno seitsemäs sija.
”Ennen kisaa en osannut kuvitella, että pääsisin mitaleille. Tänne tullessa ajattelin, että hyvä tulos olisi, jos pääsisin jollakin matkalla 20 parhaan joukkoon”, Rasmus sanoi.
”Keskimatkan kilpailu lähti mukavasti käyntiin. Rastit napsuivat hyvin kohdalle. Suunnistusvirheitä ei juuri tullut. Tämä oli ehkä paras veto, mihin olen koskaan pystynyt.”
”Tykkäsin siitä, että rata oli vauhdikas, mutta tarkkana piti olla koko ajan. Juoksukin kulki hyvin ja jaksoin puristaa loppuun asti. Rata oli hieno. Näkyvyys oli hyvä varsinkin alussa. Lopussa oli suota ja muuten peitteisempää”, Rasmus kertoi.
Elli kertoi olevansa tyytyväinen tulokseen, vaikka kuudes sija ja kukitukseen pääsy jäi sekunnin päähän.
”Suunnistus sujui hyvin. Minulle tuli ehkä yksi hiukan huonohko reitinvallinta. Helle painoi vähän, kun tänä vuonna ei ole tottunut kuumaan säähän”, Elli kertasi kilpailua.
”Kaikkiaan olen tyytyväinen MM-kisoihin. Kisat ovat olleet tasaista suorittamista. Hiukan harmittaa, kun jäin kaksi kertaa juuri kukitukseen pääsevien kuuden ulkopuolelle.”
Maailmanmestaruuskilpailuissa ovat jäljellä torstaina suunnistettavat viestit🔥
Kuva: Arttu Syrjäläinen
#jwoc2025 #hsorienteering #helsinginsuunnistajat #suunnistus #orienteering #nonamesport #lumonite #polkuhotelli