Elli Punto jatkoi hyviä esityksiään sprinttisuunnistuksen EM-kisoissa Belgian Lierissä. Kisaviikon päättäneessä henkilökohtaisessa sprintissä Elli otti 20. sijan.
Suomen naisten panos kilpailussa oli mainio. Jämsän Retki-Veikkojen Inka Nurminen otti hienosti pronssimitalin. Onnittelut hänelle! Suunta Jyväskylän Veera Klemettinen sijoittui kahdeksanneksi.
Ellin päivä oli nousujohteinen. Hän selviytyi finaaliin karsintaryhmänsä viimeisenä ja lähti loppukilpailussa matkaan ensimmäisenä. Finaalissa Ellin suunnistus oli koko ajan hallittua ja hän keikkui pitkään kärkisijoilla. Vasta loppupäässä lähteneet maailman kärkinaiset pudottivat hänen sijoitustaan.
“Karsintakilpailu oli minulle fyysisesti vaikea. Perjantain kovat pudostussprintit painoivat. Loppukilpailussa tunne oli vähän parempi. Se sujui myös suunnistuksellisesti aika hyvin. Tein kuitenkin yhden tyhmän virheen, käännyin yhdestä väärästä kulmasta ja jouduin hetken katselemaan, missä olen”, Elli kertoi.
Kaikkiaan Elli oli tyytyväinen EM-kisoihin. Kohokohtana oli knock out -sprintin neljäs sija.
“En osannut odottaa näin hyviä sijoja vielä näistä kilpailuista.”
Miesten kilpailussa Tuomas Heikkilän odotukset olivat korkealla, ja puolimatkassa tilanne näytti hyvältä. Lopun virhe, pussinperään ajautuminen, pudotti hänet kuitenkin 30:nneksi. Tumpin tappio yllätysvoittajalle Ranskan Mathias Barros Vallet’lle oli minuutti 13 sekuntia. Otto Kaario suunnisti 36:nneksi.
“Sprintissä kävi samoin kuin knock outissa. Jouduin radan viimeiseen mahdolliseen pussinperään. En vain ollut tarpeeksi huolellinen tehdessäni reitinvalintaa. Lähdin vähän liian hätäisesti liikkeelle”, Tumppi mietti.

“Kisat olivat selvästi pettymys. Laji on suunnistus ja rastit täytyy löytää. Täytyy ottaa tästä opit talteen.”
“Tänä vuonna on vielä mahdollisuus parempiin suorituksiin Sveitsin maailmancupissa.”
Sitä ennen suunnistetaan vielä SM-sprintti Tampereella.
Teksti: Jorma Erkkilä
Kuvat: Anu Uhotoinen
