Halikko-viesti HS:n juhlaa!

Seitsemän vuoden odotuksen ja kolmen peräkkäisen kakkossijan jälkeen HS1 voitti upeasti Halikkoviestin ja millä tavalla! Voitto ei todellakaan tullut helpolla, sillä lähes viimeiseen rastiin saakka taisteltiin Tampereen Pyrinnön kanssa keulapaikasta. Viimeiset osuudet olivat tasaisia ja kutkuttavan jännittäviä. Lopulta ankkurimme tuore kaksinkertainen EM-mitalisti Tuomas Heikkilä ratkaisi vahvalla juoksuvedolla ja tiukassa paikassa riittävän hyvin suunnistaen voiton Helsingin Suunnistajille.

HS1:sen viesti eteni tasaisesti, välillä oltiin keulapaikalla, hetken sijalla viisi. Tällöinkin ero keulaan oli vain muutama minuutti. Viimeisellä partio-osuudella kolmikko T. Syrjäläinen, A. Syrjäläinen ja E. Heinaro näyttivät muille kaapin paikan ja päästivät 14 osuuden viestinviejän Evelyn keulapaikalla maastoon. Evely hoiti oman osuutensa hienosti ja petasi hyvän lähtöpaikan ankkuri Tumpille, joka pääsi radalle vain muutaman sekunnin Pyrinnön ankkuri Mikko Eerolan perään

Näin Tumppi kertoo omasta osuudestaan: “Alku oli vähän haparoiva, kun lyhyellä ykkösvälillä en löytänyt mitään luettavaa ja suunta oli vinoon. Väärän hajonnan kautta löysin omalle rastille mutta Mikko pääsi karkuun. Hiljalleen sain ajettua eroa kiinni ja vähän puolivälin jälkeen onnistuin toteuttamaan pidemmän välin alkuosan optimaalisemmin ja sain pienen etumatkan. Sen jälkeen kaasu pohjaan ja yritin pitää asemat. Yleisörastin jälkeen meinasi hetkeksi ote irrota ja suuntaa alkoi heittää, mutta sain pidettyä paketin kasassa ja loppu tuli sujuvasti maaliin”.

Halikko-viesti on 15-osuuksinen viesti, joka sopii sekä seura- että kuntojoukkueille. Helsingin Suunnistajilta osallistui tänä vuonna Salossa juostuun viestiin viisi kilpajoukkuetta ja kolme kuntojoukkuetta. Eli ennätykselliset kahdeksan joukkuetta! Ykkösjoukkueen lisäksi HS2 rynni Pauli Leinosen ankkuroimana maaliin sijalla seitsemän. Myös kolmosjoukkue onnistui ollen 15:sta. HS4:nen oli 33.s ja HS5 oli 54:s. Voidaan siis sanoa, että erittäin monta samana päivänä onnistunutta suoritusta mahtui tähän viestiin.

HS1:sessä juoksivat

  • Jani Lakanen
  • Tero Heikkilä, Lauri Lakanen, Noora Hyyrynen
  • Heidi Salonen, Lotta Lehtinen, Tuukka Valtonen
  • Topias Ryyppö, Aada Sauso, Mika Rantala
  • Arttu Syrjäläinen, Einari Heinaro, Topi Syrjäläinen
  • Evely Kaasiku
  • Tuomas Heikkilä

Tästä tuloksiin

Halikko-viestin Kisasivuille, jossa mm. lisää erinomaisia kuvia kisasta

Haluamme kiittää Angelniemen Ankkuria hienosta kisasta!

Artikkelin kuva Ilkka Saarimäki

HS1, juoksujärjestys aloittaen oikealta. Kuva Anna Sauso
Lähtö
“hyvin meni” kolmikko, eli viimeisen partiosuuden sankarit, vasemmalta Eikka, Topi ja Arttu
Naisten osuudet takana, Evely vasen, Pyrinnön Venla Harju oikealla
.. ja joukkueen saattelemana voittajana maaliin!
Jani tulee ensimmäiseltä osuudelta vaihtoon
Pyrinnön ankkuri Eerola pääsee maastoon, Tumppi tuosta vain noin 10sek perään..
Tumppi tulee viimeiselle rastille

Kaikki kuvat Ilkka Saarimäki