Miesten Suomen mestaruus tuli Helsinkiin joukkueella Arttu Syrjäläinen, Einari Heinaro, Topi Syrjäläinen ja Olli Ojanaho. Mynämäellä käydyissa mestaruuskamppailuissa toiseksi sijoittui Ikaalisten Nouseva Voima ja kolmanneksi Elias Kuukan ankkuroima Tampereen Pyrintö.
“Oli kyllä hieno ja jännittävä kisa. Teimme joukkueena tasaista työtä, emmekä hämmentyneet pienistä virheistä. Lopulta se palkittiin. Tuntuu erittäin hyvältä, varsinkin kun meistä monella on ollut vaikea alkukausi. Nyt olemme päässeet hyvään vireeseen ja syksyn molemmat viestit Lakeuden viesti ja SM-viesti ovat joukkueenakin onnistuneet”, kertaili Olli maalissa.
Viestin aloitti Arttu, jonka mukaan kilpailu oli haastava. “Huikea veto joukkueelta- kyllä maistuu!”
Toisella osuudella Einari piti HS:n kärkikamppailussa: “Hyvin meni tänään. Varma viestisuoritus. Juoksu oli vähän nihkeää, mutta sain tehtyä sen mitä tarvittiin eli pysyin kärjen tuntumassa.”
MM-kisojen ensikertalainen Topi toi viestin ankkurille minuutin kärjestä. Nouski, Kalevan Rasti ja HS olivat tuolloin 9 sekunnin sisällä toisistaan, minuutin johtavasta Pyrsästä. “Hyvin meni- perusvarma viestisuoritus. Rutiinijuoksu ja tänään pääsimme korkeimmalle pallille!”
HS oli mukana vahvasti kahdella joukkueella. Veli Kangas, Anton Salmenkylä, Ollipekka Heikkilä ja Tuomas Heikkilä sijoittuivat 12.
Kuva: Pauliina Lankinen
Kisasivut: https://www.msparma.fi/kilpailut/sm-viesti-2019/