Syyskokous jakoi ansiomerkkejä seuratoimijoille

Helsingin Suunnistajat ry:n sääntömääräinen syyskokous käytiin 6.11.2018 klo 19 Pirkkolan monitoimihallin kerhohuoneessa.
Hallituksen kokoonpanoon valittiin yksimielisesti: Jouko Lahtinen (pj), Heli Koivistoinen, Mikko Laakso, Kalle Rantala ja Henrik Tala. Harri Kosken tilalle toiseksi vuodeksi valittiin Jorma Erkkilä
Toista vuottaan jatkavat: Petra Erola, Synnöve Miettinen ja Pekka Väisänen
Jaostojen puheenjohtajiksi valittiin yksimielisesti:
Kuntosuunnistusjaosto Hilleriikka Vaho
Nuorisojaosto Heli Koivistoinen
Valkoinen jaosto Riikka Otsamo
Sininen jaosto Henrik Tala
Kilpailujaosto Pekka Väisänen
Talousjaosto Petra Erola

Ansiomerkkien jakaminen

 

Kultainen ansiomerkki numero 47 Aimo Kangas
Aimo oli yksi niistä avainhenkilöistä, jotka ovat HS:n nykyisen kilpailumenestyksen ja aktiivisen toiminnan juurilla. Hän oli rakentamassa uutta nuorisotoimintaa vuosituhannen vaihteessa. Sen tuloksena seuralla on sekä menestyviä urheilijoita, että aktiivisia seuratoimijoita. Useat silloin alottaneet lapset sekä heidän vanhempansa tekevät seurassa tärkeitä tehtäviä.  Viime vuodet Aimo on on tehnyt enemmän kulissihommia, seuran hyväksi. Listalla on runsaasti Iltarasteilta haettuja emittejä ja valtava määrä metsään lähetettyjä kilpailijoita SG:ssä, HOG:ssa ja muissa kisoissa.
Kultainen ansiomerkki numero 48 Tuulikki Karvinen
Tuulikki on kuulunut vuosia seuran järjestämien kilpailujen lähtötiimiin. Hän tuli aina tarvittaessa auttamaan Maijaa ja Synnöveä Iltarasteilla. Myös seuran pakettiauto saapui Ilrasteille aikanaan hänen ajamanaan.
Kultainen ansiomerkki numero 49 Jeppe Koivula
Jeppe tekee hommiaan hiljaa ja näkymättömissä. Jokainen tähänkin kokoukseen osallistuva on tullut todennäköisesti osalliseksi tämän työn tuloksista. Jeppe piirtää ratoja puhtaaksi, tulostaa ja leikkaa karttoja tarvittavaan kokoon. Hän on myös seuran ratamestareita ja toiminut sekä Iltarasteilla, että nuorten kilpailuissa. Jeppe on ehtinyt hoitamaan seuran asioita myös seuran hallituksessa.
Kultainen ansiomerkki numero 50 Erkki Raimovaara
Erkki on vuosien mittaan hoitanut monia tehtäviä. Esimerkiksi hän on hoitanut Suunto Gamesin kenttäpäällikkönä kisakeskuksen pystyyn useina vuosina. Hänen ansiostaan saimme monena vuonna myös maanomistajien luvat kilpailumaastoillemme. Seuran osaomistuksessa olevan Vierumäen mökin viimeisin remontti oli myös Erkin koordinoima.
Hopeinen ansiomerkki numero 110 Åge Liljeström
Åge on ollut Suunto Gamesin ratamestaritiimin jäsen niin monta kertaa, ettei Synnövekään muista. Åge on kiintorastien siirtäjä ja ratojen päivittäjä, hän on kilpailujen pukinrakentaja, rastien viejä ja purkaja. Hänkin on vuosia tehnyt Iltarastiratoja.
Hopeinen ansiomerkki numero 111 Ilkka Nurminen
Ilkka on asunut vähän kauempana, mutta hän on hoitanut seuran jäsenten ilmoittautumiset kilpailuihin ainakin 20 vuotta. Tämän myötä hän on hoitanut IRMAa ja sen edeltäjää sekä viime aikoina myös kirjanpitoa ja seuran jäsenrekisteriä. Nämä eivät ole näkyviä tehtäviä, mutta seuran toiminnalle täysin välttämättömiä.
Hopeinen ansiomerkki numero  112 Heimo Pulkkinen
Heimo rakensi kaikkea tarvittavaa Maijalle ja Synnövelle Iltarastitoimintoja varten. Hän on myös nykyisten sprinttipukkiemme valmistaja – siis niiden, jotka menevät helposti kasaan kannettavaksi ja pysyvät silti pystyssä kisan aikana. Hän kuuluu hiljaisiin tekijöihin, paitsi milloin on vasara tai porakone kädessä, kuten yleensä kilpailutapahtumien kisakeskuksen rakentamisessa.
Tunnustusmerkki numero 324 Reeta Ikola
Reeta, kuten moni muukin on tullut seuran toimintaan lastensa kautta. Hän on hoitanut HS:n lasten ja huoltajien osallistumisia Leimaus-leirille monen vuoden ajan ja ollut mukana järjestämässä useita muitakin leirejä ja matkoja.
Tunnustusmerkki numero 325 Jyrki Louhi
Jyrki aloitti HS-uransa nuorten toiminnassa ja oli osaltaan toteuttamassa lasten harjoituksia.Viimeaikoina hän on ollut varmimpia Iltarastien tulospalveluihmisiä ja usein hänet on nähty illan hämärtyessä ottamassa vastaan maaliin tulijoita. Hän vastannut tänä vuonna Iltarastien taitoradoista ja ehtinyt toimia myös ratamestarina monen vuoden ajan.

Avainsanat: