Pinja Hietanen kaipasi hyvää treeniseuraa ja valitsi HSnaiset


“Täytyy sanoa, että on ollut todella tervetullut olo tulla uuteen seuraan”, toteaa Pinja Hietanen,”Kiitos siitä!”
Naisten pääsarjassa kilpaileva Pinja kertoo, että melkein koko suku on suunnistanut ainakin jossain vaiheessa. “Aloitin suunnistamisen kuusivuotiaana ja tietenkin suoraan kisoista. Seura oli n. 15-vuotiaaksi Kuusankosken Urheiluseura, jota edustan edelleenkin yleisurheilupuolella. Kouvolan Suunnistajiin siirryin 16-sarjassa. Suunnistus on ollut elämäntapa lapsesta asti ja olen harjoitellut ja kilpaillut tavoitteellisesti n. 14-vuotiaasta asti”.

Kerrotko hieman, miten kausi 2018 sujui?
Mennyt kausi oli kaksijakoinen. Aloitin helmikuussa uuden juoksuvalmentajan alaisuudessa ja harjoittelu muuttui aika paljon edellisistä vuosista. Lisäksi juoksin enemmän juoksukisoja kesällä kuin aikaisemmin. Nämä muutokset olivat ehdottomasti eteenpäinvieviä, mutta kuten niin monella kaudella aiemminkin, oli viime kaudella myös paljon vastoinkäymisiä. Loukkaannuin huhtikuun alussa sen verran pahasti, että pääsin aloittamaan kisakauden kunnolla vasta elokuun alussa. Vähäinen suunnistusmäärä näkyi kisoissa suurina määrinä virheitä, enkä päässyt tavoitteeseeni kauden pääkisassa, SM-Sprintissä.
Onko jokin suunnistusmuoto lähinnä sydäntäsi?
Tämä on helppo, ehdottomasti sprintti! Vauhti ja nopeat päätökset sekä sileä alusta sopivat suunnistus- ja juoksutekniikalleni paremmin kuin maastomatkat.
Mikä toi sinut HS:ään juuri nyt?
Olen asunut Helsingissä jo useamman vuoden ja miettinyt vaihtoa pidemmän aikaa. Nyt kuitenkin tuntui, että käyn Kouvolassa enää niin harvoin, etten juurikaan hyödy seuran toiminnasta. HS:ssä pääsen viikoittain treenaamaan hyvässä porukassa!
Mihin tähtäät ensi kaudella?
SM-sprintti on henkilökohtainen tavoitteeni jälleen kerran. Olisi myös mukavaa päästä kamppailemaan viesteissä hyvistä sijoituksista. Juoksupuolelle on myös omat tavoitteet asetettu.

Avainsanat: