Suomen miesten joukkueet kamppailivat hyvistä sijoituksista suunnistuksen maailmancupin kilpailussa Norjan Østfoldissa ja tunnustelivat samalla vuoden 2019 MM-esikisan maastotyyppiä. Maailmacupin viestiin starttasi kolme suomalaisjoukkuetta.
Vauhdikkaimmin aloitusosuuden suunnisti Ruotsin Ridefelt Sveitsin Florian Schneiderin jäädessä tästä 43 sekuntia. Takana vaihtoon juoksi seitsemän kilpailijaa 10 sekunnin sisällä. Minuutin kuluttua ilmaantui vaihtoalueelle toinen neljän miehen letka, jossa Einarin lisäksi juoksivat Latvian, Ukrainan ja Valkovenäjän joukkueet.
“Oma viestijuoksuni oli ihan ok. Varvauksessa näin vielä kärkiletkan, mutta loppulenkillä ei riittänyt paukkuja ajaa letkaa kiinni, vaan jäin kärkeen minuutin lisää. Aika paljon on tehtävää, jos mielii ensi vuonna menestyä. Suunnistuksellisesti pohjoismaalainen maastotyyppi sopii hyvin, mutta maastopohja on tosi raskas. Talvella siis tekemistä riittää”, kertasi Einari.
Olli Ojanaho juoksi ankkurina Suomen kakkosjoukkueessa, jossa viestin aloitti Elias Kuukka ja sitä jatkoi Aleksi Karppinen.
Ennen Norjan maailmancupia Olli loukkasi jalkansa. “Minulla oli ongelmia polvien kanssa ennen viikonloppua. Ensin löin vasemman polven suunnistaessa kiveen ja muutaman päivän päästä oikea polvikin kipeytyi, kun en pystynyt ensimmäisissä harjoituksissa vamman jälkeen juoksemaan aivan normaalisti. Jouduin jättämään väliin ja muuttamaan viimeistelyharjoituksia, eikä suorituskyky ollut parhaalla tasollani. Uskon, että kisavauhti paranee taas, kun saan muutamia kovia harjoituksia ja kisastartteja alle.
MM-maastot tulevat olemaan raskaspohjaisia. Ensi vuonna pitää jaksaa vääntää, jos haluaa pärjätä. Maastotyyppi sopii minulle kuitenkin varsin hyvin.”
Kuva Jukolasta 2017 Olli ja Einari