25-mannaan taas isolla porukalla – ilmoittaudu ripeästi mukaan

Seuraviesti 25-manna suunnistetaan Sollentunassa lauantaina 6. lokakuuta. Kyseessä on koko seuran viesti, joten mukaan toivotaan kaikenikäisiä suunnistajia ja seuratoimijoita.

Olethan mukana?

Kilpailupaikka on Hägerstalund, joka sijaitsee Tukholman ja Sollentunan rajalla, noin 17 kilometriä Tukholmasta luoteeseen. Tavoitteena on saada kokoon myös tänä vuonna kolme joukkuetta edellisvuosien tavoin. Kolmeen joukkueeseen tarvitsemme yhteensä 75 juoksijaa. Oletko sinä yksi meistä? Kisasivut: https://www.25manna.se/

 
Matkalle lähdetään kahdella bussilla perjantaina 5. lokakuuta noin klo 16 Oulunkylän vanhan asemarakennuksen vierestä Oulunkyläntorilta. Ajamme Turkuun, josta lautta Tukholmaan lähtee klo 20:15, perillä Tukholmassa olemme lauantaiaamuna kello 6:10. Paluu viestin jälkeen lautalla klo 19:30 Tukholmasta Turkuun, josta sunnuntaiaamuna ajo Helsinkiin.
Viesti alkaa klo 9:00 ja voittajan arvioitu maaliintuloaika on noin klo 14:15. Tänä vuonna naiset juoksevat aloitusosuuden ja miehet ankkuroivat viestissä. Joukkueessa on oltava enintään yhdeksän H21–39-sarjalaista sekä vähintään seitsemän naista, joista vähintään yksi –D14/D45– ja yksi –D18/D35–. Joukkueessa on oltava lisäksi vähintään yksi DH16 tai nuorempi.
Joukkueet valitaan syyskuun loppupuolella. Ykkönen valitaan parhaaksi mahdolliseksi, ja kakkoseen ja kolmoseen pyritään valitsemaan tasapuolisesti eri-ikäisiä suunnistajia. Joukkueiden valitsijat ovat Henrik Tala, Atte Lahtinen ja Ville Lampinen.

 

Matkan omavastuu on 80 euroa (nuoret ja valmennusryhmän aikuiset 50 euroa). Hinta sisältää bussi- ja laivamatkat sekä laivan aamiaisbuffan menomatkalla. Alle 18-vuotiaille on lisäksi varattu laivalla buffet-päivällinen, mikä lisätään matkan maksuun (2×15,50 e). Aikuiset voivat ilmoittautumisen yhteydessä varata (sitova) myös buffet-päivälliset, mikä lisätään matkan maksuun (2×33 e).
Nyt on jo kiire ilmoittautua, sillä joukkueiden kokoaminen vie oman aikansa ja Silja Linelle on ilmoitettava lopullinen matkustajamäärä jo parin viikon kuluttua.
Ilmoittaudu alla olevasta linkistä Excel-tiedostoon mahdollisimman pian, ja ilmoita samalla rivillä
• onko sinulla oma SI-tikku (numero)
• haluatko lisämaksusta aamiaisbuffan myös paluumatkalle (aikuiset 10,50 e, 12–17-vuotiaat 6,50 e)
• haluatko lisämaksusta päivällisbuffan meno-paluu (aikuiset 2×33 e, 12–17-vuotiaat 2×15,50 e
>> ILMOITTAUTUMINEN jäsenpalvelun kautta
Matkan maksut peritään jäsenpalvelun kautta matkan jälkeen.
Matka on seuran järjestämä kilpailumatka, jolla edellytetään asianmukaista ja seuran päihdepelisääntöjen mukaista käyttäytymistä.
Lisätietoja:
• henrik.tala@helsinginsuunnistajat.fi
• atte.lahtinen@helsinginsuunnistajat.fi
• ville.lampinen@helsinginsuunnistajat.fi
• leena.salmenkyla-mattila@helsinginsuunnistajat.fi