Pallomyllyn koulusuunnistus tänäkin vuonna

Hallikartta
Olemme useana vuonna pyörittäneet suuren suosion saanutta Pallomyllyn sisäsuunnistusta kouluille. Niin tänä vuonnakin.
Yleistä tiedotetta ei voitu tänäkään vuonna julkaista, koska paikat täyttyivät kolmessa päivässä. Kolmessa päivässä ilmoittautui 2. – 5. luokkia kahdeksastatoista koulusta niin, että niissä on lapsia yli 1700!
Asiasta tiedotettiin aiemmin olleille kouluille sekä rastikoululaistemme kautta. Yleistä tiedotetta ei voitu tänäkään vuonna julkaista, koska paikat täyttyivät kolmessa päivässä. Oli pakko laittaa lappu luukulle. Opettajat olivat vinkanneet mahdollisuudesta myös kollegoilleen, koska uusia kouluja on runsaasti. Ja bussilippujen puute estää kymmenien koulujen tulon.
Liikuntaviraston mahdollistamana Pallomylly on käytössämme yhden viikon ajan, 24. – 28.10. Aiempien kokemusten mukaan odotettiin noin 1000 lasta. Silloin ryhmät olisivat tulleet 20 – 30 minuutin välein. Kolmessa päivässä ilmoittautui 2. – 5. luokkia kahdeksastatoista koulusta niin, että niissä on lapsia yli 1700! Ja lisää pyrkii kaiken aikaa.
Saapumisväli on siten usein vain 15 minuuttia. On kivaa olla suosittu, mutta se asettaa myös melkoisia haasteita ohjaajille.
TULE KOKEMAAN/KATSOMAAN TODELLISTA LIIKUNNAN ILOA!
Kaiken aikaa tarvitaan kymmenkunta ohjaajaa. Tehtäviä on erilaisia, kaikki hyvin tärkeitä eikä mikään vaadi suunnistustaitoja. Eri tehtäviä ovat mm: ohjeistaja, lähtö, emit-jakaja/neuvoja, maali, emit-purkaja, mehun jakaja, opastaja kentällä jne.
Ensimmäiset lapset tulevat klo 8.30 ja viimeiset lähtevät klo 14 – 14.30. Voi olla koko päivän, useita päiviä tai vain muutaman tunnin. Kaikki on suureksi avuksi.
Ilmoittaudu Reimolle, reimo.uljas@helsinginsuunnistajat.fi ja kerro, milloin voit tulla ja pitkäksikö aikaa. Hän myös vastaa mahd. kyselyihin.
Ja voit tuoda kerallasi tai värvätä sijastasi vaikka kummin kaimasi.
Eiköhän hoideta homma taas kunnialla? Mutta se vaatii tekijöitä. Jos olet päivällä vapaana tai saat vapaaksi, tule ihmeessä.
P.S. Pääset itsekin kirmaamaan joko työvuorollasi helpompia koululaisratoja tai yleisötilaisuudessa illalla ke 26.10 vähän vaikeutettuja.

Avainsanat: