Palautelaatikko kumisee yhä vaan tyhjyyttään, vaikka Iltarastien päättymisestä on jo neljä tuntia. Ilmeisesti tänään onnistuttiin. Jonoindeksillä niin kävikin, sillä pääosan myyntiajasta express-kaista oli käytännössä jonoton.
Express-tiskin edessä ei näkynyt klo 17:00 kuin tuulessa heiluvia rastilippuja.
Hyvässä säässä ratamestari Minna Ryypön laatimia vaihtelevia ja kiitosta saaneita ratoja oli kiertämässä peräti 700 suunnistajaa. Tuloksiin tuli ratojen latausvaiheen hutinäppäilyn takia runsaasti oma rata -aikoja, mutta ne oikenevat tuosta tuota pikaa.
Tulokset Väliajat
Kulkekaa maalin kautta – AINA!
Illan päätteeksi tuli pikkuepisodi, joka ei ole aivan ainutlaatuinen Iltarasteilla. Maalin sulkeutumisen jälkeen huomattiin yhden narikkalapun jääneen palauttamatta (itse asiassa puuttui kaksi lappua, mutta toisen haltija soitti pian unohtaneensa lapun takkinsa taskuun). Narikkalappuhan annetaan maastoon niille, jotka kulkevat radan ilman ajanottoa. Oliko joku siis vielä maastossa? Hetken odottelun jälkeen päätimme soittaa kadonneeksi epäillyn numeroon. Se ei ollutkaan helppoa, sillä hänen kävijälappunsa puhelinnumerorivi oli tyhjä. Numerotiedustelusta numero selvisi – onneksi oli hiukan harvinaisempi nimi – mutta vastausta ei saatu.
Lähempänä yhdeksää ensimmäiset emit-leimasinten hakijat jo palasivat. Yksi nuorista pojista oli nähnyt maastossa kahdeksan jälkeen yhden suunnistajan etenevän outoon suuntaan. Hetken neuvonpidon jälkeen käynnistimme pelastussuunnitelman mukaisen etsintöjen toisen vaiheen (ensimmäinen on leimasinhakijoiden kierros), eli kohdennetut etsinnät siellä, missä viimeinen havainto kadonneesta oli. Hämärtyvässä ja viilenevässä illasta alkoi jo painaa päälle ahdistavasti, mutta onneksi käytössä oli polkupyöriä, joilla laajempi alue saataisiin katettua nopeasti ennen täyttä pimeyttä.
Etsijöitä lähti matkaan viisi henkilöä neljässä partiossa. Tapahtumakeskukseen jääneet jatkoivat edelleen yhteydenottoyrityksiä numerotiedustelun antamaan numeroon sekä yrittivät parkkipaikan autojen perusteella etsiä lisävihjeitä kadonneesta. Yksi lupaava rastilipulla koristeltu auto löytyi, mutta sen haltija osoittautui sillä kertaa tavalliseksi lenkkeilijäksi.
Lopulta puoli kymmenen aikaan saimme yhteyden kadonneeseen. Oli terveenä, kunnossa ja kotonaan lämpimässä, kuten oli ollut koko etsintöjen ajan. Hän oli vain tullut kulkeneeksi autolleen maalin ohitse, minkä takia narikkalappu jäi taskuun eikä paluusta ollut siksi jäänyt merkintää maalin seurantaan.
Helpottuneina mutta vähän turhautuneina soitimme partiot pois jo lähes pimeästä maastosta. Helpottuneina, sillä olihan hyvä ettei mitään ollut sattunut. Turhautuneina, koska operaatio olisi ollut vältettävissä niin vähällä vaivalla, vain sillä että olisi kuljettu maalin kautta pois metsästä. Etsitty pahoitteli asiaa puhelimessa ja kysyi, tuliko siitä paljon vaivaa. Niin no, mikä paljon on, mutta meillä oli viisi ihmistä ylimääräisen puolitoistatuntisen tapahtuman jälkeen selvittämässä asiaa paikan päällä, ja maastossa neljä partiota, joissa mukana varhaisteini-ikäisiä poikia (vanhemmat toki paikalla), kiertelemässä iltahämärässä metsässä.
Kokemus ei ollut miellyttävä Paloheinässä, missä maastoalue on pieni ja eksymisen tai loukkaantumisen vaara loppujen lopuksi vähäinen. Odottelu ja etsintä olisi ollut paljon ahdistavampaa keskellä Nuuksiota, vaikkapa Kattilajärvellä, jyrkkien kalliorinteiden ja laajojen yhtenäisten metsäalueiden ympäröimänä.