FinnSpringillä kisattiin sateessa ja paisteessa

FinnSpring, yksi kevään suurimmista kisaviikonlopuista kilpailtiin tänä vuonna Raaseporissa Påminnen laskettelukeskuksen toimiessa kisakeskuksena.  Sääolot olivat viikonlopun aikana jokseenkin vaihtelevat sillä välillä paistoi, välillä satoi vettä ja rakeistakin päästiin nauttimaan.
Lauantaina juostiin henkilökohtaiset matkat ja sunnuntaina olivat vuorossa viestit.
Lauantain henkilökohtaisista saaliina oli hienosti yhteensä kymmenen palkintopallisijoitusta, joista ykköstiloja oli kaksi ja kakkos- sekä kolmossijoja molempia neljä. Tuttuun tapaan myös sunnuntain viesteihin osallistui seurasta paljon joukkueita ja kärkikahinoissa oltiin tänäkin vuonna mukana monessa sarjassa. Palkintopallille pääsi kipuamaan kakkossijallaan upeasti poikien 15-18 sarjan joukkueen Miika Tala, Matias Salonen ja Topias Niemi. Ikämiessarjoissa joukkue Esa Lehto, Jouko Karamo sekä Jouko Malinen nappasivat puolestaan voiton H180 sarjassa. Onnea!
Laskettelurinteessä liehunut seuraviiri kokosi HS:n väen kilpailukeskuksessa yhteen ja päästiin viettämään jälleen yksi viikonloppu hyvässä seurassa 🙂