Syyskokouksessa palkittuja

Seuran syyskokous pidettiin 10.11. Pirkkolassa. Kokoksessa julkistettiin vuoden HS-läinen ja palkittiin Iltarastiveteraaneja.
Tänä vuonna halusimme palkita vuoden HS-läisenä henkilön, jonka erityisenä meriittinä on seurahengen rakentaminen.

Onnea Pauliina! Kiitos Synnöve, Erkki & co lukemattomista hienoista Iltarasteista!


Seurassa tarvitaan tekijöitä, mutta yhtä lailla tarvitaan niitä, jotka keräävät mukaansa muita tekemään. Sellaisia, jotka levittävät ympärilleen hyvää tunnelmaa, jonka kanssa on mukava lähteä talkoisiin ja jonka ympärillä on muitakin hyväntuulisia ihmisiä. Onhan hyvän mielen levittäminen miltei tärkeintä koko seuratoiminnassa – siksi me teemme hommia siksi, että tämä on kivaa.
Vuoden 2015 HS-läinen on
– ystävällinen, reipas, huumorintajuinen jalat-maassa-tyyppi,
– seura-aktiivi, jolla on laajaa kokemusta seurasta
– Iloinen, ulospäin suuntautuva yhteishengen luoja
– motivaattori, jolla on taito saada toisia mukaan toimintaan.
– innostunut palkitsemaan muita – joten nyt oli aika palkita Pauliina Lankinen

 
Syyskokoksessa luovutettiin myös IR- ja FL-kävijöiden kootut kiitokset vakiojengille (Synnöve ja Erkki Miettinen, Maija Salmi, sekä Vuokko ja Jussi Rajamäki). Saatesanoina todettiin: “Olette olleet seuran kasvot kuntosuunnistajille, kaupungin virkamiehille, Metsähallitukselle ja maaomistajille. Olette tehneet aktiivisuudellanne mahdolliseksi seuran menestyksellisen nuoriso- ja valmennustoiminnan. Toivomme, että tulette käymään Iltarasteilla, kun aurinko paistaa mukavasti, ja jäätte nauttimaan takkatulen lämmöstä, kun Iltarasteilla sataa vaakasuoraan.”
Niin ja seuran pj:na jatkaa Jouko Lahtinen, hallitukseen valittiin Karin Rantamäki, Synnöve Miettinen, Juha Burtsoff ja Pekka Väisänen.