Ilmoittaudu 25-mannaan

– Ilmoittaudu viimeistään 29.8.!
Linkki ilmoittautumiseen.
– Merkitse lisätietoihin, jos sinulla on oma SI-tikku.
– Ainakin toistaiseksi pitää käyttää ”Hae käyttäjä” -nappia.

 
 
Seuraviesti 25-manna suunnistetaan lauantaina 10. lokakuuta. Kyseessä
on koko seuran viesti, joten mukaan toivotaan kaikenikäisiä
suunnistajia ja seuratoimijoita.
Kilpailupaikka on Lövsättra, noin 25 kilometriä Tukholmasta pohjoiseen.
Viime vuonna kolmen joukkueen Manna-matka oli todella onnistunut ja
hauska reissu, saisimmeko sen joukkuemäärän kokoon myös tänä vuonna.
Kolmeen joukkueeseen tarvitsemme yhteensä 75 juoksijaa. Oletko sinä
yksi meistä?
Matkalle lähdetään kahdella bussilla perjantaina 9. lokakuuta noin klo
16 Oulunkylän vanhan asemarakennuksen vierestä Oulunkyläntorilta.
Ajamme Turkuun, josta lautta Tukholmaan lähtee klo 20:15, perillä
Tukholmassa olemme lauantaiaamuna kello 6:10. Paluu viestin jälkeen
lautalla klo 19:30 Tukholmasta Turkuun, josta sunnuntaiaamuna ajo
Helsinkiin.
Viesti alkaa klo 9:00 ja voittajan arvioitu maaliintuloaika on noin
klo 14:15. Tänä vuonna miehet  juoksevat aloitusosuuden ja naiset
ankkuroivat viestissä. Joukkueessa on oltava enintään yhdeksän
H21-39-sarjalaista sekä vähintään seitsemän naista, joista vähintään
yksi -D14/D45- ja yksi -D18/D35-. Joukkueessa on oltava lisäksi
vähintään yksi DH16 tai nuorempi. Tutustu kilpailun tietoihin netissä
https://www.25manna.nu
Nyt on jo kiire ilmoittautua, sillä varsinainen ilmoittautumisaika
päättyy jo kuun vaihteessa ja Siljallekin on ilmoitettava lopullinen
matkustajamäärä jo kahden viikon kuluttua. Ilmoittaudu Irmassa
mahdollisimman pian ja ilmoita samalla, onko sinulla oma SI-tikku.
Manna näkyy Irman kilpailulistassa vasta kun olet kirjautunut
tunnuksillasi Irmaan.
Joukkueet valitaan syyskuun loppupuolella. Valinnan suorittaa
valintaryhmä, johon kuuluu Pauliina Lankinen, Henrik Tala ja Jari
Valtonen. Ykkönen valitaan parhaaksi mahdolliseksi, ja kakkoseen ja
kolmoseen pyritään valitsemaan tasapuolisesti eri-ikäisiä
suunnistajia.
Laivamatkalle on varattu yhteinen buffet-ruokailu kaikille kumpaankin
suuntaan. Ruokailut sisältyvät matkan omavastuuosuuteen, joka on
joukkueissa juoksevilta nuorilta ja valmennusryhmäläisiltä 60 euroa,
muilta 80 euroa. Turistina matkustavia perheenjäseniä voidaan ottaa
vain rajoitetusti mukaan, omavastuuosuus 110 euroa. Omavastuuosuus
maksetaan matkan aikana käteisellä.
Matka on seuran järjestämä kilpailumatka ja edellyttää asianmukaista
käyttäytymistä.
Lisätietoja: henrik.tala AT helsinginsuunnistajat.fi