Anu ja Neil mukana MM-kisoissa

Vuokatissa reilun viikon päästä alkavissa MM-kisoissa on mukana kaksi suunnistajaa HS:stä, Anu Åkerman Viron joukkueessa ja Neil Dobbs Irlannin joukkueessa. Anu juoksee keskimatkan ja pitkän matkan ja Neil pitkän matkan. Kummallakin on hyvä mahdollisuus myös viestijoukkueeseen.
Anu varmisti kisapaikkansa voittamalla keskimatkan Viron mestaruuskisoissa toukokuun alussa ja voittamalla taas viikkoa myöhemmin Baltian mestaruuskisojen pitkän matkan.
– Näin sain suoraan paikat juuri niille matkoille johon halusinkin. Sprinttiin en tänä vuonna ole keskittynyt lainkaan, kertoo Anu.

Neil pääsiäisleirillä Skånessa. (Kuva Jari Valtonen)


Anu on tyytyväinen talven harjoitteluunsa. Jalkavamma esti juoksemisen marraskuusta helmikuuhun, mutta hyvä hiihtotalvi ja ahkera korvaava harjoittelu antoivat hyvän pohjan. Helmikuun lopun Espanjan-leirillä jalka sitten yllättäen toipui kuntoon, ja siitä eteenpäin harjoittelu on sujunut hyvin. Kisakauden aloitus lykkäsi flunssa toukokuun puolelle, ja pientä sairastelua oli Jukola-viikollakin, mutta Anu uskoo hyvin tehdyn pohjatyön riittävän:
– Kunto on varmasti parempi kuin vuosiin. MM-kisat ja niihin osallistuminen on ollut mielessä pari vuotta, ja olen iloinen, että minulla on mahdollisuus osallistua kerran vielä. Toki tämä on minulle aivan erilainen MM-kisa kuin joskus vuosia sitten. Nyt urheilen ennen kaikkea ilokseni ja huvikseni eikä minulla ole mitään tavoitteita asetettu mihinkään.
Neil taas hankki paikkansa Irlannin katsastuskisojen pitkällä matkalla toukokuussa. Kakkossija raskaassa kisassa katsottiin kisalipun arvoiseksi suoritukseksi. Maasto oli melko eksoottinen, sillä Irlannin länsirannikolla sijaitsevassa maastossa ei ollut juuri ollenkaan puita, vain heinikkoista ja soista nummea.
Neil on treenannut aktiivisesti HS:n valmennusryhmien kanssa viime marraskuusta lähtien.