Ensimmäiset Iltarastit järjestettiin Pirkkolan liikuntapuistossa vuonna 1977. Paikalla oli kymmenkunta toimitsijaa, joita kovasti jännitti tulijoiden määrä. Ilta-Sanomat oli jo viikon ajan tehnyt juttuja suunnistuksesta yleensä ja Iltarasteista erityisesti. Paikalle löysi sen verran monta suunnistajaa että karttoja piti varta vasten hakea varastosta lisää.
Vuodenvaihteessa 1976–77 veljekset Matti ja Juhani Salmenkylä ideoivat kuntosuunnistukseen perheliikunnan tapahtumasarjan ja esittelivät asian kuntoyhdistys Helsingin Herrat ry:n hallitukselle. Tämä puolestaan ehdotti Helsingin Suunnistajien johtokunnalle kerran viikossa, samana arkipäivänä, toistuvan kuntosuunnistusten sarjan järjestämistä jo vuoden 1977 aikana ja ilmoitti Ilta-Sanomain päätoimittajan Martti Huhtamäen jo käydyissä neuvotteluissa luvanneen tukensa hankkeen toteuttamiseen.
HS:n johtokunta toimi Pirkko Salmenkylän puheenjohdolla ripeästi ja päätti kokouksessaan 15.2.1977 tarttua syöttiin. Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin jo 19.4. Pirkkolan urheilupuistossa – Matti Niemi toimi kilpailunjohtajana ja Kyösti Kopra ratamestarina. Seuran jäsenlehdessä Rastiviestissä 22.4.1977 kerrottiin sitten koko vuoden ohjelma: yhteensä 24 suunnistusta, joista kuuden yhteydessä järjestettiin myös Firmaliiga. Heinäkuu kuitenkin levättiin – eli tehtiin suunnitelmia syyskaudelle. Rastit olivat alusta alkaen viikon metsässä niiden etsittävissä, joille vakiopäivä ei sopinut. Lisäksi Erkki ja Pirkko Latvasto järjestivät Iltarasteihin liittyen Korson Mikkolassa elo-syyskuun vaihteessa kuuden päivän kuntokarusellin.
Martti Huhtamäen lupaama tuki toteutui: hän antoi tapahtumasarjalle nimen ILTARASTIT. Ilta-Sanomat julkisti avaustapahtuman ja koko vuoden ohjelman suurellisesti keskiaukeamallaan sekä kertoi viikoittain parhaat tulokset eri radoilta.
Iltarasteista on tullut menestystarina. Ensimmäisellä kerralla oli 250 innokasta rastien etsijää Pirkkolassa ja ensimmäisenä vuotena eli 1977 osanottajia noin 7000. Harrastajamäärä kasvoi räjähdysmäisesti, eikä vain pääkaupunkiseudulla. Tampere tuli mukaan vuonna 1978, jolloin osanottajia oli yhteensä 30000. Vuonna 1979 Helsingin seudulla oli Iltarasteja 32 viikolla ja Tampereella 26 Tampereen Pyrinnön ja Epilän Esan järjestäminä. Kiinnostus oli niin suurta sekä yleisön että suunnistusseurojen taholta, että sujuvan suoriutumisen aikaansaamiseksi ja pitkien ruuhkien purkamiseksi Juhani Salmenkylä joutui kirjoittamaan ohjeet järjestäjille ja samalla osanottajille eli yksityiskohtaisen Kuntosuunnistuksen oppaan vuonna 1979. Suomen Kuntourheiluliitto kustansi sen ja sitä jaettiin maksutta kaikkiin Suomen kuntiin, seuroille ja Iltarasteilla osanottajille.
Parhaimmillaan Iltarasteilla oli kerrallaan yli 1200 osanottajaa. Se tiesi suuria ongelmia pysäköintipaikkojen järjestelyissä, mutta metsään kaikki mahtuivat – ratoja vain lisättiin. Alun perin suunnitelmiin kuuluneiden helpon 3 km:n, keskivaikean 5 km:n ja vaikean 7 km:n ratojen seuraksi tuli pian 9 km. 5 km jaettiin kahdeksi, helppoon ja vaikeaan. Sitten tulivat Pitkät Iltarastit eli 12 km ja lasten 1,5 km:n helppo rastireitti.
Ja maalissa oli vipinää, kun kaikille piti laskea ajat ja viedä kortit ’narulle kuivumaan’, yksinkertainen, mutta tehokas tulostaulu. Kyllä päässälaskutaitoiset saatiin maalissa selville. Väriliidut rasteilla kertoivat selvästi tulostaululla oikeat leimaukset niitä verranneille. Lävistimet elivät oman aikansa ja ovat poistuneet käytöstä vasta muutama vuosi sitten. Elektroniset laitteet ovat sittemmin tuoneet melkoisen helpotuksen oikean suorituksen tarkistamiseen, tulospalveluun ja myös mielenkiinnon lisäyksen rastiväliaikojen ja reitinvalintojen vertailuun.
Alkuperäinen tarkoitus koko perheen rasteista toteutui. Nuorimmat kulkivat reppuselässä isän tai äidin mukana. Äidit tai isät ihmettelivät toisen vanhemman ja lasten intoa ja iloisuutta – ja lähtivät uteliaisuuttaan mukaan jäädäkseen sitten pysyvästi uuden hyvän harrastuksen pariin. Vähitellen suku on kasvanut ja innostus levinnyt työpaikoillakin. Firmaliiga on saanut lisää joukkueita.
Koulut ovat saaneet osansa. Opettajat ovat voineet johtaa oppilaansa sopiville Iltarasteille, jolloin rastit on pidetty metsässä kaksi viikkoa yhden sijasta.
Perusidean sivutarkoitus oli piristää seuratoimintaa, luoda aktiivisuutta ja kehittää taitoja myös järjestelytehtävissä. Erityisesti ratamestaritoiminta on ollut haastavaa – ja jatkuvaa koulutusta vaativaa. Vuosittain järjestelytehtäviin on osallistunut yli 200 eri henkilöä.
Iltarastien työmyyrinä ovat vaikuttaneet aluksi perhe Salmenkylä, Pirkko myi karttoja Dusterista, silloisesta Iltarastiautosta, haki sittemmin lainaksi saadun asuntovaunun Lauttasaaresta kisapaikalle, vei sen takaisinkin, muut tekivät mitä milloinkin.
Reimo Uljas otti vastuulleen Firmaliigan. Sen kehittämisessä ovat sittemmin ansioituneet Atso Mäkinen ja erityisesti Jussi Rajamäki. Vuonna 1991 Firmaliiga siirrettiin osanottajien toivomuksesta omalle päivälleen.
1980-luvulla kaikille tutuiksi tulivat pitkän uran Iltarasteilla monissa eri tehtävissä luonut Markku ’Olkku’ Hotti ja nykyäänkin vastuussa oleva Maija Salmi, joka aikoinaan kirjoitti ne 1200 nimeä tavallisella kirjoituskoneella paperille tulosluetteloksi. Tutuiksi tulivat myös ennen kaikkea aina hymyilevä Synnöve Miettinen ja kulisseissa Erkki Miettinen, kartta- ja rastipainatuksen sekä opasteiden erikoismies.
Iltarastien tunnustuspalkintona on vuodesta 1984 ollut, alun perin lasinen, sittemmin 1987 alkaen Arabian tekemä pieni posliininen seinälautanen. Se on vuosittain jaettu ahkerimmille osanottajille ja jaetaan tänäkin vuonna vähintään 15 kertaa kunnostaan Iltarasteilla huolehtiville. Täydellinen sarja niitä on arvokas keräilyharvinaisuus.
Pääosissa ovat tietysti olleet ne tuhannet uskolliset kävijät, jotka ovat luoneet ainutlaatuisen Iltarastien hengen. Heidän kannustavat ja kiittävät mielipiteensä ovat ajaneet järjestäjiä eteenpäin ja pyrkimään aina parempaan. Kritiikittäkään ei ole jääty – ja usein todellisesta aiheesta. Heille kuuluu suurkiitos!
Ehkäpä hyvin kuvaava on yksi ensimmäisen vuoden tapahtuma. Pirkko ja kumppanit olivat pitkään odotelleet viimeisiä metsästä. Muut autot olivat jo lähteneet, mutta yksi vielä seisoi pysäköitynä. Hämärä oli muuttunut aivan pimeäksi, kun metsätieltä kuului ääniä – iloisia ääniä. Sieltä tuli puuttunut, nuori pariskunta, hieman ihmetellen, että heitä varten oli pieni iskujoukko paikalla. Ja sitten edelleen iloisina: Ensi kerralla emme ole viimeisiä! ja lopuksi vaimeammin: jos vielä saamme lähteä. Silloin nauroivat jo odottajatkin.
Niinpä sitten järjestäjät kokeilivat yörastejakin muutaman vuoden, jopa hiihtosuunnistusta. Pääkaupunkiseudun lumitilanne ei ole kannustanut jatkamaan.
Teksti: Rastiviesti 1/2007.