Tapaninpäivän aamuna Helsinki-Vantaalla kokoontuu viisi uneliasta, mutta uteliasta suunnistajaa, määränpäänään aurinkoinen Andalusia eteläisessä Espanjassa. Noin alkaa matkaraportti muutaman urheilijan Espanjan leiristä. Lue Tiinan ja Hannan kirjoittama juttu ja katso karttapala.
Christmas Training Camp Andalusia – Leirielämää Espanjassa 26.12.2006-2.1.2007
26.12.2006
Tapaninpäivän aamuna Helsinki-Vantaalla kokoontuu viisi uneliasta, mutta uteliasta suunnistajaa, määränpäänään aurinkoinen Andalusia eteläisessä Espanjassa. Lento sujuu leppoisasti kirjojen ja elokuvien parissa, ja osittain unten maillakin. Perillä Malagan kentällä autovuokraamo hämmästyttää hitaudellaan, ja odotteluun kuluu jokunen tovi. Syyksi kuulemme, että automme ei ole vielä saapunut paikalle. Kun vihdoin pääsemme pakkautumaan todella tilavaan Fiat Doploomme, päättelemme auton tulleen suoraan tehtaalta; mittari näyttää ajoa kertyneen 10 km. Tapsa istuu kuskin penkille, ja pääsee ihmettelemään isolla autolla ajoa. Korkeutta on sen verran, että Mikaelkin mahtuisi istumaan suorana takapenkillä. Kartturin paikalle istuu Masa, ja takapenkille hyppäävät Eljas, Hanna ja Tiina. Matka kohti Granadan kupeessa sijaitsevaa Santa Fétä voi alkaa.
Majapaikka löytyy vain pienen mutkan jälkeen. Saamme huomata, ettei Santa Fén pikkukujille ole asiaa autolla, koska kaupunki on täynnä yksisuuntaisia teitä ja umpikujia, joista ei ole paluuta. Iltapäivä lähenee jo loppuaan, kun pääsemme majoittumaan hotelliimme. Koska matkanjärjestäjämme Per on erittäin kiireinen, eikä ehdi tuomaan meille karttoja ensimmäiseen harjoitukseen, tyydymme juoksemaan yökorttelisuunnistuksen samalla erinomaisella kaupunkikartalla, jolla suunnistimme hotellille. Tapsan suunnitteleman radan rastipisteistä suurin osa on sellaisia umpikujan periä, joihin pääsisi ainoastaan kiipeilemällä kattojen yli tai porttien ali, mutta treeni on siitä huolimatta hauska.
27.12.2006
{mosimage}Lähdemme aamulla ajamaan toiveikkaina kohti vuoria. Pääsisimme vihdoin tositoimiin Espanjalaiseen metsään. Mitä korkeammalle tulemme sitä enemmän tien varrella alkaa näkyä valkoisia läikkiä. Kun nousemme autosta treenipaikalla, jonne löysimme loistavien kirjallisten ohjeiden avulla ihme kyllä ilman pummeja, toteamme faktan: siellä missä on lunta, on yleensä myös kylmä. Lähdemme treeniin hanskat kädessä ja pipot tiukasti päässä. Ehkäpä jonkinlaisesta sokista, maaston outoudesta tai kartan kuvaustyylin erilaisuudesta johtuen ryhmällemme kertyy melkoisesti pummiminuutteja tästä treenistä.
Treenipaikalle on metsässä ollessamme ilmestynyt melkoinen joukko espanjalaisia suunnistajia ja tunnelmaa on kuin pienillä iltarasteilla. Onpa joukkoon eksynyt yksi suomalainenkin – Tölkön Tommi. Espanjassa nykyisin asusteleva mies kyselee Suomen lumiolosuhteista, ja mutisemme jotain, että piti tulla lumettomasta Suomesta tänne lumiseen Espanjaan. Päivän toinen treeni vedettäisiin pienen lounastauon jälkeen samassa paikassa ja hakeudummekin aurinkoon mutustelemaan eväitämme. Toisen treenin alku viivästyy jostain kumman syystä (olemmehan Espanjassa), ja muutaman tovin paikallamme oleiltuamme aurinko ei enää paljon lämmitä. Vilu ja nälkä iskevät pahemman kerran. Noin klo 15 aikoihin, Tiinan sanottua ehkä viidennen kerran ”lähetään nyt vaan meneen täältä”, pääsemme vihdoin toisen kerran metsään ja haastamaan espanjalaisia suunnistajia hauskassa yhden henkilön viestitreenissä, jossa on mukana myös ripaus micro-o:ta. Voittajafiilis, kun pääsemme vihdoin lämpimään autoon ja lähtemään kohti majapaikkaa.
{mosimage}Päätämme lähteä illalla Granadaan syömään. Ajelemme pääkatuja pitkin tähyillen kelvollisia ruokapaikkoja. Jonkin aikaa ajettuamme tulee mieleen kysymys: missäköhän nämä espanjalaiset oikein syövät – vai syövätkö lainkaan? Puolentoista tunnin ruuhkassa istumisen ja kapeahkoilla yksisuuntaisilla kujilla sekä ahtaissa parkkihalleissa seikkailun jälkeen käymme syömässä Mäkkärissä ja lähdemme pois. Voittajafiilis jälleen!
28.12.2006
Tänään ensimmäinen treeni alkaa vasta klo 12. Tapsan kyllästyttyä ruuhkissa istuskeluun Masa hyppää nyt rattiin ja lähtee kohtaamaan espanjalaisen liikenteen haasteita. Harjoitus on keskimatka, samalla suunnalla kuin edellispäivän treenit. Positiivista on, että eilisen jälkeen mikään ei enää voi tuntua ylitsepääsemättömän pahalta. Lunta on maastossa edelleen, mutta aurinko lämmittää niin mukavasti, että lämpökerrastot trikoiden alla tuntuvat tukahduttavan kuumilta. Pipon ja hanskat voi heittää pois, ja kesäinen fiilis valtaa mielen. Ehkä tässä on sittenkin jotain järkeä… Harjoitus sujuu melkein kaikilta suuremmitta virheittä, ja päätämme ottaa hatkat kohti majapaikkaa. Kämpillä syömme kaupasta ostamiamme herkkuja ja valmistaudumme illan yöharjoitukseen.
Leirin järjestäjän ohjeiden mukaan seuraavan harjoituksen lähtöpaikan läheisyydessä on "thermal bath" eli jonkinlainen kuuma lähde. Parasta pakata uikkarit mukaan. Emme tiedä harjoituspaikan tarkkaa sijaintia, joten Tapsa neuvottelee meille peesin paikallisista suunnistajista. Pummihan siinä tulee, kuten arvata saattaa. Edellämme ajava opastajamme huomaa erheensä hetkeä liian myöhään, ja aikoo lähteä peruuttamaan moottoritietä pitkin takaisin oikeaan liittymään. Pienen harkinnan jälkeen paremmaksi vaihtoehdoksi osoittautuu kuitenkin kierto seuraavan liittymän kautta. Ajo jatkuu pientä kuoppaista tietä, ja hetken päästä huomaamme oikealle osoittavan rastilippuopasteen. Edellä ajava auto kuitenkin porhaltaa täyttä höyryä risteyksen ohi. Olemme ottaneet opiksemme viime kerrasta ja käännymme oikealle. Tööttäilyistämme huolimatta toinen auto jatkaa eteenpäin ja katoaa näkyvistä. Epäselväksi jää, löysikö kyseinen porukka ikinä harjoituspaikalle.
{mosimage}Tie muuttuu yhä kuoppaisemmaksi, ja maisema epämääräisemmäksi. Edellä menee onneksi letka autoja, muuten epäilisimme vahvasti olevamme väärällä tiellä. Fiatimme osoittautuu todelliseksi maastoautoksi, kun muta lentää, Masa veivaa rattia ja kynnämme eteenpäin puolen metrin syvyisten kuoppien sävyttäessä matkan tekoa. Maasturimme selviää kuitenkin koettelemuksesta, ja pian olemme jo virittelemässä otsalamppuja. Ilmassa velloo epämiellyttävä haju. Se on peräisin "kuumasta lähteestä”. Haisevaan lätäkköön tulee vesi putkesta, joka näyttää erehdyttävästi viemäriputkelta. Porukkaa vedessä kuitenkin lilluu vaikka kuinka paljon, ja suurin osa ilman rihman kiertämää. Hulluja nuo espanjalaiset… Treenimaasto on hienoa mäntykangasta, ja vaikka osa porukasta juoksenteleekin vain polkuja pitkin, ja Eljas jopa ilman lamppua, kaikki pääsevät varmasti yösuunnistusfiilikseen. Kukaan meistä ei uskaltaudu pulikoimaan ruskeavetiseen lammikkoon.
29.12.2006
Tänään olisi taas tarjolla kaksi hajoitusta – tai siis harjoitusta – vuorilla. Siis nimenomaan olisi, ainakin osalle porukasta, koska Tapsa ja Masa päättävät jättää treenit väliin edellisillan ”mahavaivoihin” vedoten. Fiatin ratin taakse istuu Tiina, kartanlukijan paikalle Hanna ja Eljas saa koko takapenkin yksin haltuunsa. Päivän ensimmäinen treeni on kestoltaan 60 minuuttia. Sinä aikana pitäisi ehtiä mahdollisimman monelle rastille, järjestyksen saa päättää itse. Meidän autokunnastamme Eljas vie suurimman rastipotin itselleen, Hanna ja Tiina ovat lähes tasoissa keskenään.
Kevyen kenttälounaan jälkeen ihmettelemme, miksi autoja näyttää nyt olevan paikalla paljon vähemmän kuin ennen harjoitusta. Käsityksemme mukaan molemmat harjoitukset nimittäin piti juosta taas samasta paikasta. Luulo ei ole tiedon väärti. Onneksi emme kuitenkaan ole viimeiset paikalta lähtijät, sillä kelpo maasturimme päättää juuttua kiinni seudun ainoaan pyörän mentävään koloon. Mutta muutaman riuskan espanjalaismiehen avustuksella pääsemme kuin pääsemmekin suuntaamaan kohti päivän toista treeniä.
Keskimatkan treenin jälkeen matkanjärjestäjämme Per ihmettelee, miksi kaikki naiset juoksivat niin hiljaa. Tjaa, oli kyllä ihan pakko säästää vähän voimia illan kulttuuririentoihin. Suuntaamme nimittäin suoraan treenistä kohti Alhambraa, joka on Google-tietojemme mukaan alueen suurin ja hienoin turistinähtävyys. Toivottavasti kaikki kauden kisat menisivät yhtä hyvin kuin autosuunnistus Alhambraan! Löydämme paikan pummeitta lähes hyödyttömän kartan avulla, mutta vastoinkäymiset odottavat paikan päällä. Parkkialueella on lappu, jossa lukee, että päivän liput on loppuunmyyty! Haluamme kuitenkin selvyyden siitä, mikä tuo suurenmoinen Alhambra on, joten jätämme auton hieman kauemmas parkkiin ja lähdemme selvittämään asiaa. Saamme lopulta liput ”puutarha-alueelle”, jonka kierrettyämme emme edes tajua mitä meiltä nyt sitten jäi näkemättä, kun ne ”oikeat” liput oli loppuunmyyty. Ihan hienoja palatseja oli.
30.12.2006
On vihdoin tullut aika lähteä kohti rannikkoa ja lämpimämpää ilmastoa. Kuulemme jo korvissamme Atlantin aaltojen kuohunnan, mutta matkalla käymme vielä tekemässä viimeisen harjoituksen Granadan seudulla. Ikään kuin lupauksena tulevasta, tässä maastossa ei ole tippaakaan lunta. Tällä kertaa saamme siis välttyä paikallisten ajoittain villiksi yltyneeltä lumisodalta. Maasto on ehkä leirin parasta antia, ja nautiskelemme sydämemme kyllyydestä. Poikien rata on noin 8 km ja tyttöjen pari kilsaa vähemmän, vaikka matkat tosin venyvät reilusti pidemmiksi suurien kiertoreitinvalintojen takia. Aurinko paistaa jälleen lämpimästi, ja ilmassa on etelänleirin tuntua. Viereisen auton sveitsiläistytötkin vähentävät vaatetta siihen tahtiin, että pojilla on vaikeuksia pysyä housuissaan. Matkaan päästään kuitenkin aikataulussa, ja käännämme nokan kohti Gibraltaria.
Mieli tekisi käydä myös katsomassa El Torcalin luonnonpuistoa, jossa Minna suositteli käymään, mutta ajanpuutteen vuoksi se jää seuraavaan kertaan, ja paahdamme suoraan kohti Malagaa. Malagan kohdalla teemme pikavisiitin Burger Kingiin ja sen jälkeen lähdemme vahingossa motaria väärään suuntaan, takaisin kohti Granadaa. Pikkupummi, noin 30 min, ei paha. Suunta saadaan korjattua oikeaksi ja seuraamme Gibraltarin kylttejä. Perillä Gibraltarilla kulttuurimatkailijat Eljas, Hanna ja Tiina ottavat kyydin vuoren laelle ja pääsevät tervehtimään apinoita, auringonlaskua ja hulppeaa maisemaa; kaksi mannerta ja kaksi valtamerta kohtaavat. Tyytyväisinä poistumme Isolle-Britannialle kuuluvalta Gibraltarilta ja ajo jatkuu. Barbaten seudulle saavumme pimeän jo laskeuduttua ja majoitus löytyy. Samoin oma huone, pienen haeskelun ja pimeässä pusikossa seikkailun jälkeen tosin…
31.12.2006
{mosimage}Granadan lumisten ja lumettomien vuoristomaastojen jälkeen pääsisimme vihdoin nautiskelemaan Barbatessa rannikon kumpuilevista dyynimaastoista. Sääkin on suosiollinen ja aurinko paistaa juuri sopivan lämpimästi. Päivän ensimmäinen treeni sujuu taas enemmän tai vähemmän maastotyyppiin ja karttaan tutustuessa. Huomaamme, että joiltakin rasteilta on turha etsiä lippua, ja pari rastia on keskellä lehmälaumaa. Treenin jälkeen käymme rannalla, osa porukasta ihan uimassakin Atlantin mahtavissa aalloissa. Ruokakaupat eivät yllätykseksemme ole auki. Ruokahuolto näyttäisi kuitenkin olevan loppuleirin ajaksi turvattu, koska löydämme Barbatesta aidon italialaisen pitserian, jonka lätyt maistuvat oikein makoisilta.
Koska Masalla ja Eljaksella ei ole halogeenia tai xenonia mukana, he käyvät tekemässä päivän toisen treenin valoisalla. Suurimmalla osalla rasteista on kuulemma heijastimet. Yötreeni on haastava. Viimeiseltä rastilta maalia kohti juostessaan Hanna huomaa pelkäävänsä lehmiä, joiden tuijottavat silmät kiiluvat lampun valokeilassa. Hanna ja Tiina päättävät kiertää lehmät, mutta onnistuvatkin pillastuttamaan jonkin pimeässä aitauksessa olevan eläimen ja saavat maatilan isännän vihaiset haukut peräänsä.
Uutta Vuotta pitäisi sitten hieman juhlistaa ja ruokaakin pitäisi taas saada. Lähdemme kohti Barbaten keskustaa tavoitteena löytää joku mukava ruokapaikka. Oudon autiolta näyttää. Missä kaikki ihmiset ovat? Ravintolat näyttävät olevan kiinni. Italialaisetkin sulkivat juuri pitseriansa. Huoltoaseman einesputiikki menee juuri kiinni. Pääkadun varrella oleva karkkikioski taitaa olla ainut auki oleva paikka ja ostamme siis hieman suklaata. Matkalla Barbateen käväisimme erään rantabaarin pihassa, ja sisällä näytti olevan ihmisiä. Siispä suuntaamme takaisin sinne. Ja siellähän se Tölkön Tommikin on Annabellensä kanssa. Paikan ruokalistalta löytyy leipiä ja pirtelöitä. Tilaamme siis niitä, ja saamme ruokamme seuraavan vuoden puollella. Vuosi vaihtui espanjalaiseen tapaan syömällä 12 viinirypälettä kellonlyöntien tahdissa. Onneksi aito takkatuli lämmittää baarissa mukavasti, eikä Tiinallakaan ole kylmä.
1.1.2007
Hyvää uutta vuotta vain itse kullekin! Aamulla syömme sitä mitä suinkin talosta löytyy, eikä aamiaista voi kehua kovin ruhtinaalliseksi. Sitten suuntaamme kohti treenipaikkaa, jossa odottaa 16 kilsan rata. Lämpöä riittää ja Tapsa ja Masa juoksevat ainoina koko radan läpi, muut tyytyvät lyhyempään. Tänään emme häiritse lehmiä eivätkä ne onneksi meitä. Treenin jälkeen lähdemme kaupunkiin siinä toivossa, että ruokapaikat olisivat auki. Huonolta näyttää, ja päädymme Bar El Jarro -nimiseen kuppilaan. Ruokaa on vähän ja se on melko pahaa mutta kallista. Masan 21-vuotissynttäreiden kunniaksi otamme vielä jälkkärit, pienet ja kalliit nekin. Varsin epäonnistunut ruokailukeikka, mutta mehän emme valita!
Iltapäivällä suunnistetaan vielä n. 3 km mittainen sprinttirata. Hanna tekee vuoden (siis ihan koko kuluvan vuoden) suurimman pummin ja juoksee ulos kartalta. Sellaista sattuu itse kullekin! Pojat juoksevat tasaisen kovia aikoja 18-19 minuutin pintaan. Illalla pizzeria aukeaa jälleen, emmekä joudu enää näkemään nälkää.
2.1.2007
Päivän aikataulu on melko tiukka, joten joudumme lähtemään leirin viimeiseen treeniin jo ennen auringonnousua. Vielä kerran saamme ihmetellä maastoon ripoteltuja vaatteita ja kenkiä, jotka kuuleman mukaan ovat peräisin Afrikan puolelta rantautuneilta pakolaisilta. Toisilla riittää akussa virtaa enemmän kuin toisilla, joillain on vain ledit päässä. Mielipiteet treenistä jakautuvat, mutta täytyy sanoa, että oli se aika extreme-meininkiä… Täysin aikataulussa pysyen suuntaamme auton kohti Málagan lentokenttää. Valitettavasti kone ei ole yhtä hyvin aikataulussa kuin me. Mutta tähän on jo totuttu. Espanja on opettanut kärsivällisyyttä ja nälän- sekä kylmänsietokykyä – ja tarjonnut taas hienoja suunnistuselämyksiä.
Teksti ja kuvat: Tiina ja Hanna
