Nuuksion 7

Nuuksion 7 ja Nuuksion 4 käynnistävat kesän

Nuuksion 7, omatoiminen seitsenosuuksinen epäviestikuntosuunnistus, kisataan Nuuksion mahtavissa maastoissa viikkoa ennen juhannusta 12.-14.6.2020. Ratojen pituudet ja vaatimustasot vastaavat tunnettujen suunnistuksen suurviestien pituuksia ja vaikeustasoja. Nuuksion 4 -sarjassa radat ovat lyhyempiä, mutta haastavia.

Epäviestissä kaikki osuudet juostaan turvallisesti omatoimisena suunnistuksena yhden viikonlopun aikana. Perinteisten suurviestien letkat, urat sekä koodien huutelijat puuttuvat kokonaan. Sen sijaan jokaiselle on tarjolla haastavaa täysipainoista suunnistusta.

Nuuksion 7 -epäviestijoukkueessa on 2-7 suunnistajaa ja Nuuksion 4 -epäviestin joukkueessa on 2-4 suunnistajaa. Epäviesteihin voi osallistua myös yhden hengen joukkueilla. Joukkueet saa muodostaa täysin vapaasti ja joukkueessa voi olla sekä miehiä että naisia.

Osuuksien suoritusjärjestyksen ja -ajankohdan voi valita vapaasti. Epäviestien suunnistussuoritukset hajautuvat koko viikonlopun ajalle ja neljään eri maastoon: Luukki-Rinnekoti (Luukin pohjoiosat), Salmen ulkoilualue sekä Pirttimäen kaksi eri aluetta.

Tervetuloa Nuuksioon!

 

Mukana on 162 joukkuetta!

Ilmoittautuminen on päättynyt 31.5. ja kartat on postitettu joukkueen yhteyshenkilölle 3.6. Osallistumismaksuun 70€/40€ sisältyy seitsemän/neljä karttaa.

Nuuksion 7 Facebook-tapahtumassa voit julkaista oman joukkueesi ennakkotunnelmia sekä matkakertomuksia oman osuuden jälkeen. FB-tapahtuma toimii myös “suunnistajapankkina”: julkaise keskusteluun, jos joukkueestasi puuttuu suunnistaja tai kerro, jos haluat juoksemaan Nuuksion 7/4 -osuuksia varamiehenä/naisena.

 

HENK.KOHT. 4 NUUKSION 7 NUUKSION 7 (…jatkoa)
Eksy metsään 404 Path Not Found Linnankiertäjät 1
Fasaanipaisti ABB SK Lynx kissanaiset
HS Kaija Koo AS Skinnarila Nihtisalon Veto
Kuumakastike b00t Noin Seitsemän Veljestä
Beach Boys OC Puisto
Beach girls OK 77 Damlaget Victorious Secret
NUUKSION 4 Calculadies OK Raseborg 1 N7
Downtown 65 – Akatemia PaHa-rasti
AFRY Downtown 65 – Edari Peikon Veto
eLadies1 Downtown 65 – Legion of Doom Petolintu 1
Emittimet I Downtown 65 – OK Tunnelbana Pojkar Piispan poijjat
Emittimet II Downtown 65 – Suojuotti Pitserian naiset
Forestart Downtown 65 – Suunnistus jaloissa PuTi
Gauss-Krüger 1 Ei niin nopeat mutta notkeat PYVMM
Halitapit eLadies 9 Pähkinärinteen Pallo 1
Haukijahtaajat 2 eLadies3 Raisu Lumous
HNR Suunnistus Espoon Akilles Rajiksen Uppopalloilijat
Houhou Espoon Suunta 9 Rastaalan rasti
HS D16 Eteläsuomalaisen osakunnan seniorit Rasti Elmo
HS Haarlaa FC Kiisseli Rastihaukat N7
HS Huono idea Futurice Rasti-Hukat
HS Kalat Halki poikki pinoon Rasti-Jyry
HS Kyllä tästä selvitään Haukijahtaajat 1 Rastilipun metsästäjät
HS Lakaset co. HeSeKeKo Rastitykki
HS Louhet HML Tarmo All Stars Rasti-Wäinöt
HS Sydämet HRUP RC Eemeli
HS Team HeVi HS 11 Reaktor 1
HS TS HS 7 Riihimäen Suunnistajat
IK ÖRNEN N4 HS 999 Rässi-Rasti
Jokelat HS kesähessut S6
KaNi HS Kukat Siemens – Rivakka Sisu
Lahen nuijat HS LuoMU SK-0K
Lynx-Ladyt HS Mehiläiset SuoKanat
M&M ja kiintiösuunnistaja HS Talman Puolisukeltajat Suunnituskerho 2020
Mahtavat maatuskat HS VestranHovi Suunta-Sepot
Mainiot Mimmit Hyvinkään Sveitsiläiset Team Azure
Metkut Ihanat maisterit baanalla Team osake
Metsän enkelit IK Tunnelpojkarna Team Skutsi
Nautiskelijat IK ÖRNEN N7 Team SOSE N7
Nelosen suunnistajat Ilves-Jussit Team Electrofit
OivalO Jukola-Venlakoulu 2020 1. joukkue Tio Rättens Män
OK 77 Damlaget Victorious Secret 2 Jämäkkä 7.0 TuNMKY N7
OK 77 Silver Ladies Kaukametsän Paholaiset Turun Puristus I
OK Raseborg 1 N4 Kilpakonnat Täsmämätäs
Ontrail.net Kolmenkympin ikäkriisi Urheilukoulu
PHYK Handy Jussit Kunnon Urheilijat Virastokeskuksen Vikkelät 7
PHYK Handy Venlat Kyssin Kollit Virtaus TOP
Pilkut (jatkuu…) Yön Ritarit
Pohjosenakat
Qentinel
Rastihaukat N4
Rasti-Jyry 2
Rasti-Jyry elämys
Rasti-Jyryn Venlat
Rastinolla
Reaktor 2
ROK -Ruokonen Orientering Klubb
Roschier
Standard Errors
Suonsalmen Suunta
Suppaman
Suuntahukassa
Synteettinen suunta
Team KuiKui
Team SOSE N4
TriathlonSuomi
TuNMKY N4
Urpon Rytky
Vartiovuori 1
Vartiovuori 2
WeTo

 

ylänkö

Nuuksion kallioylänköä

Downtown 65 lähtee isosti suureen suunnistusiltaan

Downtown 65, värikäs ja vauhdikas multisporttiseura Länsi-Vantaalta, lähtee isosti kuudella joukkueella tapahtumaan mottonsa mukaan “tosissaan muttei totisesti”.

>> Lue Downtown 65 haastattelu

 

Ratamestareiden mietteitä

“Suurviesteihin verrattuna Nuuksion 7 radat ovat tiukkaa suunnistusta koko matkan. TV-tuotannon takia ei ole tarvinnut tehdä kompromisseja. Yöllä korostuvat varmat ja sujuvat reitinvalinnat.”

Nuuksion 7 ratamestarit Jyrki Louhi, Mikko Laakso, Einari Heinaro ja Atte Lahtinen kertovat mitä on luvassa Nuuksion maastoissa.

>> Lue ratamestareiden mietteet

 

YuoTubeSelviytymispaketti Nuuksioon

Nuuksion metsäretki on nautinto myös kokemattomammalle kulkijalle, kun suunnistuksen perusasiat ovat hallussa. Ansku ja Pauliina opastavat turvalliseen ja varmaan suunnistukseen Nuuksion kansallispuistossa.

>> Katso video-opas

 

 

Kutsu Nuuksioon

Nuuksion 7 ja Nuuksion 4 tarkemmat toimintaohjeet julkaistaan 10.6.

 

Radat

Sarja Osuus Pituus Rastit Aika-arvio Maasto
Nuuksion 7 1 10,1km 21 65min Luukki-Rinnekoti
2 10,1km 21 65min Luukki-Rinnekoti (sama kuin 1)
3 11,9km 26 80min Salmi
4 7,2km 17 45min Pirttimäki-Nuuksio
5 7,2km 17 45min Pirttimäki-Nuuksio (sama kuin 4)
6 9,9km 17 65min Pirttimäki-Isosuo
7 11,9km 26 80min Salmi (sama kuin 3)
Yht 68,3km 145 7h 35min
Nuuksion 4 1 4,1km 8 30min Luukki-Rinnekoti
2 4,1km 8 30min Luukki-Rinnekoti (sama kuin 1)
3 5,2km 12 35min Pirttimäki-Isosuo
4 5,2km 12 35min Pirttimäki-Isosuo (sama kuin 3)
Yht 18,8km 40 2h 10min

 

Radoilla ei ole viitoituksia. Osuuksilla ei ole hajontaa. Saman maaston yhtä pitkillä osuuksilla on keskenään sama rata. Salmen 11,9km sekä Pirttimäki-Nuuksion 7,2km ratojen rasteilla on heijastimet.

Aika-arviot ovat arviota huippusuunnistajille, kuntosuunnistajan aika-arvio on noin kaksinkertainen huippujen aika-arvioon verrattuna. Ei juomarasteja.

 

ylänkö

Kosteita notkoja

Kartat

Mittakaava 1:10 000, Käyräväli 5 m. Kuvalliset rastimääritteet kartassa. Nuuksion 7 sarjassa A3 ja Nuuksion 4 sarjassa A4.

Halkolammen sekä Pirttimäen kartat on ajantasaistettu keväällä 2020.

 

Ratamestarit

Jyrki Louhi (Luukki-Rinnekoti), Mikko Laakso (Salmi), Einari Heinaro (Pirttimäki-Nuuksio) ja Atte Lahtinen (Pirttimäki-Isosuo).

 

Joukkueet

Nuuksion 7 epäviestijoukkueessa on 2-7 suunnistajaa ja Nuuksion 4 joukkueessa 2-4 jäsentä. Joukkueet saa muodostaa täysin vapaasti ja joukkueessa voi olla sekä miehiä että naisia. Yksi osallistuja voi juosta yhdessä joukkueessa useamman osuuden tai hän voi kuulua useampaan joukkueeseen molemmissa sarjoissa, jos kunto vain riittää.

Suunnistaja saa juosta kunkin radan vain kertaalleen. Yksi ja sama henkilö ei siis voi juosta esimerkiksi Nuuksion 7 epäviestin 1. ja 2. osuutta Luukissa.

Nuuksion 7 ja Nuuksion 4 epäviesteihin voi osallistua myös yhden hengen joukkueilla, jolloin sama henkilö juoksee kaikki seitsemän/neljä osuutta haluamassaan järjestyksessä.

 

ylänkö

Reheviä rinteitä

Omatoiminen suunnistus

Joukkueen jäsen juoksee osuutensa perjantain 12.6 kello 12:00 ja sunnuntain 14.6 kello 24:00 välisenä aikana. Osuuksia ei tarvitse suorittaa numerojärjestyksessä. Osuuksia voi suorittaa myös keskenään rinnakkain. Osuuksien välissä voi olla myös taukoja eli osuuksia ei tarvitse juosta peräkkäin. Kaikkia osuuksia voi juosta joko päivällä tai yöllä.

Omatoimisuus tarkoittaa myös, että ei ole kisakeskuksia eikä pysäköinnin ohjausta. Pysäköi omatoimisesti ja turvallisesti sallituille paikoille.

 

Ajanotto ja tulokset

Lähtö, rastit ja maali on merkitty maastoon rastilipuilla. Rasteilla ei ole emit-leimasimia. Joukkueen jokainen osallistuja tallentaa oman reittinsä urheilukellolla tai puhelinsovelluksella ja lataa reittinsä gpx-muodossa virtuaaliseen tulospalveluun.

 

kuusikko

Tiheitä kuusikoita

Reilu peli

Suunnistetaan reilun pelin hengessä: karttoja ei tutkita ennen ajanoton käynnistystä, tuloksiin tutustutaan vasta oman juoksun jälkeen ja jälkipelit käynnistyvät sitten kun kaikki saman maaston radat on kierretty.

 

Turvallisuus

Metsä on turvallinen paikka liikkua ja omatoiminen suunnistus on turvallista, kun toimimme vastuullisesti toisemme huomioiden. Sairaana pysytään kotona, käsiä pestään, yskitään oikein, pidetään etäisyyttä ja huomioidaan riskiryhmät.

Muista myös omatoiminen huolenpito. Jos kuljet yksin, ilmoita aina etukäteen minne menet ja koska palaat. Tarvittaessa ota kaveri tai ainakin kännykkä mukaan matkaan! Tilanteen vaatiessa soita hätänumeroon 112.

Jokainen liikkuu maastossa omalla vastuulla, eikä järjestäjä ole vakuuttanut osallistujia. Jokainen osallistuja huolehtii että valitsee kuntoonsa ja taitoihinsa sopivan radan. Alaikäisten osalta ei ole suoritus ikärajaa, mutta huoltajien on huolehdittava, että alaikäisen kunto ja taito riittää osuudelle.

 

Muuta

Poikkeustilanteen vuoksi muutokset ovat mahdollisia.

Lisätietoja: Jyrki Louhi, if.ta1591496477jatsi1591496477nnuus1591496477nigni1591496477sleh@1591496477ihuol1591496477.ikry1591496477j1591496477

 

UKK – Näitä kysellään

Voivatko kuntojoukkeen jäsenet juosta yhdessä Nuuksion 7 tai Nuuksion 4 osuudet, joilla on sama rata?

Kuntoilijat voivat juosta yhdessä osuudet, joilla on sama rata. Lisää tuloksen tallennuksessa nimen perään (+) niin reilun pelin hengessä kaikki tietävät, että tulos on tiimityötä.

 

Voiko osuuksia juosta yöllä? Saako siitä jotain hyvitystä?

Kaikki osuudet voi halutessaan juosta yöllä. Salmen 12km (3. ja 7. osuus) ja Pirttimäen 7km (4. ja 5. osuus) radoilla on heijastimet. Jos juokset osuuden yöllä, merkitse tuloksiin nimesi perään (YÖ) niin kaikki tunnistavat yöjuoksun. Erillistä hyvitystä tästä ei kuitenkaan tule.

 

Onko ohjetta nuorison ikärajoihin?

Radat on laadittu aikuisten kansallisten kilpailujen A-tason mukaisesti. Suositus on, että jokainen valitsee kuntoonsa ja taitoihinsa sopivan radan. Nuuksion 7 osalta HD16+ sarjan taitotaso riittää ainakin lyhyemmille osuuksille. Nuuksion 4 osalta radat soveltuvat kokeneille HD13+ sarjalaisille. Huomioi oma turvallisuutesi eli kerro muille oma aikataulusi ja ota kännykkä mukaan.

 

Onko juomarasteja?

Ei ole juomarasteja. Suositus on ainakin Nuuksion 7 pidemmillä matkoilla varata oma joutava mukaan. Ei kuitenkaan roskia maastoon.

 

Onko yhteislähtöä suurviestien tapaan?

AVI:n ja THL:n ohjeistuksen mukaan tarpeettomia fyysisiää kontakteja tulee edelleen välttää. Yhteislähtö on tilanne jossa annettuja turvavälejä on hankala noudattaa ja siksi sellaista ei ole suunnitelmissa.

 

Minulla ei ole urheilukelloa tai kännykkää, jolla voisin tallentaa reittini. Voinko silti osallistua?

Voit silti osallistua. Tällöin sinulle ei saada hyväksyttyä aikaa, mutta voit silti merkitä itsellesi käsiajan.

 

Voivatko miehet osallistua Nuuksion 4 sarjaan?

Kyllä voivat. Kumpaankin sarjaan voivat osallistua vapaasti niin miehet kuin naiset.

 

kalliorinne

Kalliorinteitä

jyrkänne

Jyrkänteitä

kangasmaastoa

Kangasmaastoa

yö

Myös yöjuoksut sallittu! Heijastimet osuuksilla 3, 4, 5 ja 7.