henkkat

Olli Ojanaho Helsingin Suunnistajiin

Nuorten maajoukkuesuunnistaja Olli Ojanaho edustaa ensi vuodesta alkaen Helsingin Suunnistajia. Suomen viime vuosien menestynein juniorisuunnistaja muuttaa ensi keväänä pääkaupunkiseudulle, joten seuranvaihto osuu luontevasti muuton kanssa samaan aikaan.

style="width:78px;height:67px;"

Kuva Helsingin Suunnistajat / Henrik Tala


Ounasvaaran Hiihtoseuraa koko uransa edustanut Olli tavoittelee ensi kaudella menestystä Nuorten MM-kisoissa Tampereella ja aikuisten maajoukkueessa sekä HS:n viestijoukkueissa kärkisijoja myös Jukolan viestissä ja Tiomilassa.
Ollin vakuuttavimpana suorituksena muistetaan vuoden 2015 nuorten MM-kisat Norjassa, jossa hän otti kultamitalin pitkällä matkalla, keskimatkalla ja viestissä. Nuorten MM- ja EM-kisoista hänellä on tähän mennessä yhteensä yhdeksän kultamitalia ja viisi muuta mitalia. Viime vuonna hän juoksi myös aikuisten maajoukkueessa toukokuisissa EM-kisoissa.
Olli, millainen tausta tällä askeleella on?
Lue lisää »Olli Ojanaho Helsingin Suunnistajiin

Ilmoittaudu 25-mannaan (DL 30.8.)

– Ilmoittaudu viimeistään 30.8.!
– Linkki ilmoittautumiseen. (Käytettävä Hae käyttäjä -toimintoa)
– Merkitse lisätietoihin, jos sinulla on oma SI-tikku.
– Matkan hinta 100 euroa, valmennusryhmäläisiltä 60 euroa, maksetaan käteisellä bussissa.
Toivomme, että hintaa saataisiin vielä alaspäin.
Seuraviesti 25-manna suunnistetaan lauantaina 8. lokakuuta. Kyseessä
on koko seuran viesti, joten mukaan toivotaan kaikenikäisiä
suunnistajia ja seuratoimijoita.
Lue lisää »Ilmoittaudu 25-mannaan (DL 30.8.)

Topi MM-sprinttiviestissä sunnuntaina

null

Topi tulossa kärjessä vaihtoon kevään EM-kisojen sprinttiviestin toiselta osuudelta. Kuva Paula Lehtomäki / Suomen Suunnistusliitto


Ensi sunnuntaina päästään 27 vuoden tauon jälkeen seuraamaan HS:n edustajan suoritusta suunnistuksen MM-kisoissa, kun Topi Raitanen juoksee Suomen sprinttiviestijoukkueessa. Topin kausi on ollut tähän asti kaksijakoinen. Talvi ja kevät menivät loistavasti, ja kisoista ehti tulla erinomaisia tuloksia. Toukokuusta alkoi lähes reiden rasitusvammasta johtunut kolme kuukautta kestänyt vaikea kausi, jonka aikana harjoittelu oli lähes pelkästään korvaavaa. Nuorten MM-kisat Topi juoksi toipilaana, kaukana täydestä kisavireestä.
Kisaa voi seurata livenä sunnuntaina klo 17:45  alkaen Yle Areenasta sekä myös  IOF:n livecenteristä (maksullinen). Lisäksi siitä tulee jälkilähetys TV 2:sta klo 22:45.
Mikä on nyt terveystilanne pitkän vammajakson jälkeen? Pystytkö juoksemaan ongelmitta?Lue lisää »Topi MM-sprinttiviestissä sunnuntaina

Velskolan kielletyt alueet

Ensi maanantain Iltarasteilla moni varmasti ihmettelee, miksi niin iso osa maastosta on kiellettyä aluetta. Jotakuta ehkä harmittaa, että hienossa maastossa suunnistamista näin rajoitetaan. Toisaalta voidaan myös ajatella niin päin, että suojeltavien alueiden tarkka määrittäminen tekee mahdolliseksi, että maastoja ei suljeta kokonaan, vaan voidaan käyttää suunnistukseen, kunhan ei vain mennä suojeltaville alueille.
Haastattelimme Nuuksion kansallispuiston maastoja hallinnoivan Metsähallituksen suunnittelija Helena Lundénia siitä, mitä erityistä ja suojeltavaa Velskolan maastoissa on:
Lue lisää »Velskolan kielletyt alueet

Firmaliigassa pihoilla juosseet

Avoin kirje Firmaliigassa pihoilla juosseille suunnistajille:

Alkullan piha oli kartassa merkitty sekä oliivinvihreällä tonttivärillä että kielletyn alueen pystyviivoituksella. Sääntöjä rikkoneista suunnistajista osa kulki punaista reittiä itään, osa länteen. Krepitimme reitit pihalle kielletyn alueen nauhoilla kesken kisan, mutta muutamat suunnistajat hyppivät nauhojen ylitse.


”Hei Sinä suunnistaja, joka juoksit läpi Alkullan pihan kello viiden jälkeen viime tiistaina kesken Firmaliiga-suorituksen. Juuri Sinä, joka sait perääsi koirat, jotka omistaja sen jälkeen komensi takaisin sisälle. Sinä joka vastasit omistajalle, että ”et tiennyt” juoksevasi pihan lävitse.
Et tiennyt? Se oli kartassa merkitty oliivinvihreällä kielletyn alueen merkillä, joka oli vielä vahvistettu punaisella pystyviivoituksella, kielletyn alueen merkki sekin. Luonnossa pihan erotti leikatusta nurmikosta, hoidetusta puutarhasta ja ympärillä olevista asuin- ja ulkorakennuksista. Niitä harvoin on metsämaastossa. Katsoit varmasti sekä karttaa että maastoa ja näit sen minkä kaikki muutkin niistä näkevät, mutta silti väitit, että ”et tiennyt” juoksevasi piha-alueella. Kyllä Sinä sen tiesit.Lue lisää »Firmaliigassa pihoilla juosseet

Tiomila suunnistettiin Falunissa Södertälje-Nykvarnin, IFK Göteborgin ja Kalevan Rastin välinen taistelu voitosta ratkesi vasta loppusuoralla. Varhain sunnuntaiaamuna antoi myös Helsingin Suunnistajien nuori ja nälkäinen joukkue lupaavan näytön… Lue lisää »

Topin ja Tuomaksen menestysviikonloppu Pohjanmaalla

Tumppi, Topi ja maastojuoksumitalit paluumatkalla Pohjanmaalta. Kuva: Mikko Miettinen


Erinomaisen kevätkauden jatkoksi Topi Raitanen otti perjantaina voiton nuorten MM-katsastussprintissä Pietarsaaressa ja sunnuntaina vielä toisen voiton SM-maastojuoksun miesten 4 kilometrin kisassa Vöyrissä. Tuomas Heikkilä otti samoista kisoista kaksi pronssia, joskin maastojuoksussa sarja oli M19.
Suorituksista Topin SM-maastokulta ja sen ratkaissut raju loppukiri herätti laajaa huomiota niin suunnistus- kuin yleisurheilupiireissäkin. Topista tuli ensimmäinen suunnistaja, jolla on tuon arvostetun lajin aikuisten suomenmestaruus. (Lista maastomestareista: https://www.arrs.net/NC_XCFIN.htm)
Ks. myös uutiset YLEltä, Helsingin Sanomista ja Pohjalaisesta.
Lue lisää »Topin ja Tuomaksen menestysviikonloppu Pohjanmaalla

Jukolatiimi kiertää ahkerasti kuntorasteja ennen Lappee-Jukolaa

by: Jyrki Kiviniitty

Tämän vuoden Lappee-Jukolaan tähtäävä hyväntekeväisyysjoukkue muodostuu kotimaisista muusikoista. Tavoitimme heistä Sakari Pesolan ja Jussi Chydeniuksen sekä suunnistusohjaajan roolissa mukana olleen Sporzz’in Anna Ojapalon Solvallan iltarastien maalialueelta, jossa käynnissä oli vilkas suorituksen analysointi.

Lue lisää »Jukolatiimi kiertää ahkerasti kuntorasteja ennen Lappee-Jukolaa