Lähirastien tulokset 1.11.2015

LÄHIRASTIT 1.11.2015
Paikka: Paloheinän maja
Maasto: majalta etelään eli Pirkkolaan päin
Radat: Reimo Uljas
Sää: lämmintä 10 astetta, täydessä pilvessä

Pahoittelut, että tieto tapahtumanpaikan siirrosta Alueen kalenterin ilmoittamasta Torpparinmäestä kilometrin verran Paloheinän majalle ei tavoittanut kaikkia.
Kuntosuunnistuksissa voi tapahtua eri syistä paikan vaihdoksia. Tällä kertaa syy oli se, että uusi kartta ei valmistunut ajoissa. On hyvä aina tarkastaa järjestäjän tuoreilta sivuilta, missä keskus on. Hesarin tänään-huomenna-palstankin julkaisu on lopetettu, joten em. on järjestäjien ainoa mahdollisuus tiedottaa.
Rastiliput on kerätty pois, mutta rasteille on jätetty pienet oranssit kuitunauhat viikoksi, joten rasteja voi kiertää uudelleen.
Osallistujissa on ollut paljon (kunto)rastien ensikertalaisia. Niinpä vierasta on ollut esim. rastinmääritetaulukon sisältö. Lähirasteilla sen lyhennettyä, 3-sarakkeista muotoa käytetään seuraavasti:
– vasen sarake: rastin järjestysnumero
– toinen sarake vasemmalta: rastin tunnusnumero, joka esitetään mallirastin mukaisesti rastilla. Tunnus, jota usein myös koodiksi kutsutaan, eroaa usein rastin järjestysnumerosta. Tunnuksesta voi todeta olevansa oikealla rastilla.
– kolmas sarake: rastilipun sijaintisymboli, jolla kerrotaan tarkennus kartan antamaan tietoon. Luettelo tunnuksista löytyy netistä suunnistusliitto.fi ??? ja Iltarastien ohjelmalehtisestä.
Iltarasteilla ei käytetä järjestysnumerosaraketta.
Kilpailuissa määritteissä on lisäsymboleja, joissa kerrotaan mm. millä puolen kiveä rastilippu sijaitsee. Kuntorasteilla liput ovat yleensä niin hyvin näkyvissä, ettei tarkennuksiin ole tarvetta.
Tulokset
1,5 km
Aaro Heikkilä 17.00
Aarni Holappa 17.00
Aapo Väliharju 18.03
Matias Huhtinen 24.43
Joshua Kontinen 34.28
Paul Söderlund 35.08
Anni ja Aku
Ava Kinnari
Hertta Mustonen
Eeva Pyylampi
Jonna Tanska
Kaisa Torri
Joona Virtanen
3 km
Antero Niemi 23.52
Hannu Palo 24.31
Merianna Rantakokko 29.12
Nina Tupitsa 29.16
Risto Hakio 29.55
Jarmo Paikkala 30.42
Terttu Heikinheimo 34.22
Inkeri Sippo 34.24
Elina Juvonen 35.15
Markku Rehberger 35.40
Juhani Nortomaa 35.49
Heikki Mäkinen 38.36
Sanni Mäkinen 38.36
Ilkka Wastimo 40.10
Helena Karlsson 48.15
Camilla Lauren 49.53
Tapio Lauren 50.00
Raija Vanhanen 50.58
Saara Virta 53.09
Toivo Vanhala 53.57


Aaron Ketolainen 56.30
Otso Ylä-Oijala 56.51
Tuomo Lammi 57.20
Oosa Harjamäki 58.02
Nadja Rehberger 58.35
Lauri Väättänen 58.58
M-L. Väättänen 59.11
Matti Saario 62.33
Riitta Väkeväinen 63.00
Rita Riskusalo 63.40
Tea Lindström 74.00
Aulis Boström 74.32
Esa Ailio
Regina Elovuori
Iida Harju
Sisu Hynninen
Sisko Ilmaranta
Aija Jukkara
Dan ja Jun Kojima
Timo Kuusiola
Lotta Lehtinen
Vesa Pajuoja
Lotta Ruponen
Senni Syvänen
 
5 km
Johan Alenius 49.16
Tapio Hyttinen 49.45
Otso Pajuoja 50.43
Piia Juhola 57.57
Pekka Ilmakunnas 66.14
Sirpa Koivula 66.23
Nelli Rimminen 66.56
Jan Wistbacka 67.45
Timo Koivunen 68.17
Tapio Lehikoinen 69.07
Riitta Sarvilinna 69.36
Pertti Simola 69.58
Ari Tertsunen 71.21
Anssi ja Anna Grekula 71.38
Paavo Huopainen 73.00
Mika Jokela 79.00
Tarja Lammi-Tertsunen 79.29
Anne-Mari Nurminen 80.11
Rikhard Roos 82.00
Sakari Wikström 82.48
Tuomo Kokkonen 88.13
Sinikka ja Emil Rantanen 99.50
Marita Sipola 121.20
Heikki Lepistö 125.50
Kirsi Allen
Hilkka Araluoma
Pirkko Haatio
Janne Heikkilä
Jari Hemminki
Laura Holopainen
Anniina Jormanainen
Anni Karhunen
Tommi Karlsson
P. Mikkanen
Elina Mäki-Simola
Paavo
Ilpo Pynnönen
Tapio Tiura
Mr X SWE
7 km
Vesa Ojala 41.00
Lassi Virtanen 46.05
Jari Välikorpi 50.51
Tomi Suominen 51.35
Lauri Kekoni 58.37
Jyrki Kiviniitty 61.33
Mikko Nieminen 62.43
Markku Nieminen 62.45
Jouni Kytömaa 66.36
Jouko Koivula 66.49
Ilpo Sarjanoja 67.36
Laura Sumanen 71.33
Tiina Tervo-Rantakokko 72.07
Toni Nilsson 72.15
Martin Söderström 74.28
Ove Nilsson 74.38
Kirsi Hakomäki 83.43
Anne Korpijaakko 84.00
Sami Sarvilinna 88.30
Markku Ala-Hautala 89.30
Heli Laumola 98.45
Pekka Holopainen
Tomi Malmi
Hilla Rudanko
Petteri Surakka

Ensi sunnuntain 8.11. Lähirastit ovat Vetokankaan uimalasta, Vantaanlaaksontie 3, Silvola, Vantaa. Omatoiminen pysäköinti. Pysäköintipaikkana on mm. P-alue n. 150 m pohjoiseen uimalan huoltorakennukselta (rastilippu V-laaksontiellä). Pyörätiet johtavat useista suunnista uimalaan.
Julkisilla pääsee viereen bussilla 415 (Elielinaukio – Aviapolis), mutta se kulkee sunnuntaisin vain kerran tunnissa. Lähelle pääsee Hämeenlinnanväylää kulkevilla ja Myyrmäen busseilla (pys. Kaivoksela) sekä runkolinjalla 560 (pys. Vaskivuorentie).
Reitit: helppo 1,5 – 2 km, helpohko 3 km sekä 5 km ja 7 km.
Lähtemään pääsee klo 11 – 12.30. Maali ja P-paikka sulkeutuvat klo 14.
Maastona ovat uimalan lähitienoot, joitten karttaa on täydennetty sekä Paloheinän metsäalueen luoteiskulma ja pohjoisosa. Luoteisosa kokee parhaillaan kovia: Paloheinän tunnelin rakentaminen vei jo ison alueen ko. maastosta ja nyt Kuninkaantammen lähiön rakentaminen vie paljon lisää. Osassa alueesta kyse on viimeisestä maastosuunnistuksesta ja jo nytkin 5 ja 7 kmn radoille tulee lyhyt viitoitus rakennustyömaan ohi. Maastosiirtymissä voi lisäksi olla pikkupätkiä liikennöityjä asvalttikatuja. Ole varovainen!
Monelle vantaalaisellekin Vetokankaan maauimala palveluineen on tuntematon. Vielä pääsee uimaankin, mutta vesi on aika kylmää.
Tule toteamaan, miten Helsinki Kuninkaantammen myötä muuttuu. Ja koe joukkoliikenteen uutuus; (linjan 560 [lähes] ainoana ison bussin matkustajana) Paloheinän maaston alitus!