Tiomilan viesteissä koettiin tunteita laidasta laitaan!

Miesten viesti

HS:n miesten 29 vuoden kuiva kausi Tiomilassa saatiin vihdoin päätettyä, kun viime viikonlopun kisasta tuli saaliiksi seitsemäs sija, eli paikka palkintoseremoniassa. Helpolla sijoitus ei tullut, sillä Skellefteåssa juostussa kisassa HS joutui sinnikkäästi yösuunnistamaan melko yksin monilla osuuksilla, aikaero kuitenkin pysyi koko ajan hallinnassa.

Nousun kohti kärkeä aloitti Topi Syrjäläinen, jonka kuudennen osuuden suvereeni yli kahden minuutin osuusvoitto nosti joukkueen sijalta 21 sijalle yhdeksän. Seuraavilla osuuksilla sijoitus pysyi lähes kärjen tuntumassa kuudentena ja kun ykkösjoukkueen ensikertalaisen Lauri Syrjäläisen pää pysyi kylmänä vaativassa paikassa, ja hän päästi ankkuri Olli Ojanahon samalla sijalla maastoon, näytti hyvältä. Osuuden ylivoimainen ykkönen Stora Tunan Emil Svensk lähti vähän Ollin perään, meni ohi, putosi joukkueen sijoitus yhdellä. Seitsemäs sija oli silti historiallisen hyvä.

Kymmenen joukkoon pääsy oli joukkueelta ehdottomasti hyvä suoritus, sillä vastaavanlaista ehjää kokonaisuutta ei tällä ryhmällä ole aikaisemmin saatu. Toisaalta parempaan olisi voinut ollut jopa mahdollisuuksia. Ehkä siksi urheilijat eivät täysin tyytyväisiä viestiin olleet. Nälkää jäi sopivasti seuraaviin viesteihin.

Myös kakkosjoukkueen suoritus on hyvä nostaa esiin, sillä sen sijalle 50 päätynyt suoritus on sekin paras sijoitus miesmuistiin, eli ainakin 35 vuoteen. Onnistumisen takana oli erinomainen liikkeelle lähtö sekä sen jälkeinen tasainen suorittaminen, johon ei tullut yhtään isompaa virhettä. Tärkeä onnistuminen, joka antaa uskoa tulevaisuuteen.

Kirjoitus Henrik Tala ja Anu Pikkarainen, kuvat Pauliina Lankinen ja Op Heikkilä

Palkintojenjaossa
HS1:sessä suunnistivat Otto Kaario, Veli Kangas, Pauli Leinonen, Einari Heinaro, Arttu Syrjäläinen, Topi Syrjäläinen, Tuomas Heikkilä, Mathieu Perrin, Lauri Syrjäläinen ja Olli Ojanaho

Nuorten viesti

HS:ltä osallistui kaksi reipasta joukkuetta lauantaina juostuun Tiomilan nuorten viestiin. Ykkösjoukkueen osalta koettiin upeita tunteita, englanninkielisiä tv-haastattelua ja oltiin kisan seuratuin joukkue, kun joukkue oli kärjessä toisen osuuden puolivälistä ankkuriosuuden ensimmäiseen väliaikaan.

Sitten koettiin yhdessä pettymyksen tunne. Joukkueen ankkurin ainokainen virhe (2min) pudotti julmasti joukkuetta alaspäin ja ykkössija vaihtui maalissa sijaan 14! Viestin myötä saatiin kuitenkin paljon hyvää fiilistä ja itseluottamusta nuorille👍Ja lisäksi sija 14 on paras sija aikoihin. Joukkueessa juoksivat Väinö Haara, Lauri Lakanen, Aapo Joensuu, Lotta Lehtinen, Aada Sauso ja Mariann Zernant.

Kakkosjoukkue saavutti sijan 78. Joukkueessa oli hyviä suorituksia ja jäsenille tuli viestin kautta roppakaupalla kokemusta suurviestistä.

Kirjoitus Anu Pikkarainen ja Jani Lakanen,

Nuorten 1. ja 2. joukkue: ylhäältä vasemmalta Väinö Haara, Emil Roschier, Aapo Joensuu, Arttu Järvensivu, Pyry Tuominen, Lauri Lakanen. Alhaalta vasemmalta Aada Sauso, Alina Siivola, Lotta Lehtinen, Liina Vepsäläinen ja Mariann Zernant
Lauri Lakanen pyyhältää vaihtoon sijalla 1.

Naisten viesti

Lauantai oli tunteellinen päivä meidän tiimille. Ykkösjoukkue hylättiin kakkososuudella, kun Nooralla jäi oma hajontarasti käymättä. Pieni virhe, jonka moni muukin on tehnyt kilpaillessaan suorituskykynsä äärirajoilla yrittäen taistella osuuden läpi niin nopeasti kuin mahdollista.

Suuren harmistuksen takaa on kuitenkin tärkeätä huomata positiiviset asiat: Tereza avasi viestin upeasti, Noora eteni osuuden loppupuolella lähes yhtä kovaa kuin kärki ja teki eroa kanssakilpailijoihin upealla kirillä, Evely tuli kolmannelta osuudelta vaihtoon sijalla neljä ja Milla onnistui hyvin vaikeassa paikassa pitämää fokuksen omaan tekemiseen. 24 minuutin odotuttamisen ja joukkueen tunnekuohun jälkeen ei ole helppoa startata kilpailuun. Emily suoritti osuutensa myös kunnialla läpi, mutta tärkeimmät asiat tapahtuivat areenalla eivätkä metsässä. Joukkuetoverin lohduttamisen jälkeen hänestä tuntui upealta saada niin suuri kannustus sekä lähtiessä että maaliin tullessa.

Kakkosjoukkue juoksi hienosti sijalle 46, mikä oli pieni parannus viime vuodesta. Näiden yksilösuoritusten lisäksi asia, jonka tästä voimme kantaa mukana, on naisten joukkuehenki. Tätä ei tarvinnut kokea yksin. Kyyneliä pyyhittiin useamman kasvoilta ja haleja jaettiin päivän aikana paljon. Naisten nkkuri Emily muistutti upeasta sanonnasta, joka sopii hyvin meidän eiliseen päivään. We never lose. We either win or learn.

kirjoitus Elina Lammi

Naisten 1.joukkueessa juoksivat: Tereza Smelikova, Noora Hyyrynen, Evely Kaasika, Milla Mattila ja Emily Kemp
Naisten 2.joukkueessa juoksivat: Minja Nietula, Katarina Sallila, Emilia Tala, Anniina Valtonen ja Taisiia Khokhlova