Iltarastikausi alkaa Meri-Rastilasta 28.3.

Odotettu Iltarastikausi alkaa maanantaina 28. maaliskuuta Meri-Rastilassa Merilahden peruskoululla, Kallvikinniementie 1. Meri-Rastilan maasto sopii hyvin kauden ensimmäiseen tapahtumaan. Maasto on hyväkulkuista ja käytettävissä on polkuja ja ulkoiluteitä.

Viime vuonna päivitetyllä kartalla on tarjolla neljä ratavaihtoehtoa: 2 km, 4 km, 4 V ja 5 km. Kaikki radat ovat mittakaavassa 1:7500. Lähtöaika on klo 16.30 – 19 ja maali sulkeutuu klo 20.

Ratamestari Noora Hyyrysen terveiset suunnistajille “Suunnittelin radat, joilla parhaani mukaan maksimoin metsässä vietettävän ajan – väkisin muutamia tiepätkiä radoilla on, kun lähtö ja maali sijaitsevat Merilahden peruskoulun ympäristössä. Meri-Rastilan tien ylityksessä tulee noudattaa liikennesääntöjä ja ylittää tie suojateitä pitkin, myös muutama alikulkureitti osuu alueelle. Muutenkin muistutan tarkkaavaisuudesta ja varovaisuudesta kaikilla tieosuuksilla. Pisimmällä radalla on käytössä yksi rasti, jolla käydään kahdesti. Muistathan siis sekä käydä, että leimata kyseisellä rastilla molemmilla kerroilla! Kevät on tehnyt tuloaan viime päivät vauhdilla mutta varaudu siihen, että lumikinoksia ja jäätä maastossa vielä riittää”

Iltarastit kertamaksu- ja saldopalvelujen avulla voit käyttää Emit-korttiasi maksuvälineenä hoitamalla maksut ennakkoon. Rekisteröimällä Express-palveluun pääset nopeasti maastoon itsepalveluautomaatin kautta. Tutustu Kertamaksu/Saldo palveluihin. ja express palveluun. Voit myös ilmoittautua paikalla.

Pysäköinti koulun läheisyydessä oleville parkkipaikoille ja lähialueen sallituille pysäköintipaikoille. Rastilan ja Vuosaaren metroasemilta on yhteys bussilla 560. Kummaltakin metroasemalta noin kilometrin kävelymatka koululle. Eli juuri sopiva matka tehdä alkuverryttely.

Paikalle tulee myös IR kumppani Suunnistajan Kauppa.

Omatoimisuunnistajia varten rastit ovat maastossa 27.3. – 10.4.

Tässä kauden Iltarastit kalenteri tulostettavaksi.

Alla kuvia maastosta 24.3.

Avainsanat: