Sinivihreiden viikonlopussa treeniä ja tulevaisuudenpohdintaa..

Mennyt viikonloppu oli Helsingin Suunnistajien toiminnassa vilkas ja toimintaa sinivihreissä väreissä oli siellä täällä.

HS:n seurapäivää vietettiin suunnittelujen ja yhdessäolon merkeissä Solvallassa. Veturiksi olimme saaneet liikunta- ja urheilualan asiantuntija Jukka Pekkalan. Päivän aikana pohdiskelimme HS:n tulevaisuutta ja reitinvalintoja tuleville vuosille ja purettiin seurakyselyn tuloksia, aiheena mm. eri toimintojen kohdalla, pyritäänkö kasvuun, laadun parantamiseen vai sekä että ja mitä se vaatii? Mitkä asiat vaativat muutosta, entä priorisointeja? Löydettyjen kehittämiskohteiden osalta pureuduttiin vielä syvemmälle, minkälaisin ideoin, ratkaisuin ja toimenpitein niitä lähdetään viemään eteenpäin. Kehitysprosessi jatkuu edelleen syksyn aikana ja lopputuotoksena saamme seuralle kirkkaan ja ajankohtaisen vision ja reitinvalintoja vuosille 2022 – 2025.

Samaan aikaan HS:n naisten ryhmä “Hesan naiset” vietti suunnittelu ja treeniviikonloppua Vierumäellä, leiri oli samalla tulevan kauden kick-off, jonka ohjelmassa oli yhdessäoloa, monipuolista treeniä sisällä ja ulkona, keskusteluja ja mikä tärkeintä, yhdessäoloa.

Viikonloppuna miehet yösuunnistivat Solvallan metsissä, nuorilla oli taitoharjoitus Luukissa ja lapsilla sisäsuunnistusharjoituksia ja harrasteryhmä osallistui rogainiin. Harrastuksen täyteinen viikonloppu siis.

Etusivun kuva: Sari Kallela

Otoksia Solvallan seurapäivästä
Hesan naiset leirillä Vierumäellä
Miehet lähdössä yötreenaamaan Solvallan maastoihin
Lenni Kallela ja Anton Salmenkylä treenianalysointien äärellä