Pääkaupunkiseudun nuorten sarjakilpailu 2020!

Sarjakilpailu 2020 on suunnistettu ja yhteistulokset laskettu!
Pääkaupunkiseudun nuorten sarjakilpailu on tarkoitettu kaikille Espoon, Helsingin, Kirkkonummen ja Vantaan suunnistusseurojen nuorille. Osallistuminen on maksutonta. Koska kyseessä ovat harjoituskilpailut, ei osallistuminen edellytä kilpailulisenssiä.
Tänä vuonna kausi oli tavanomaista lyhyempi, mutta sitäkin tiiviimpi. Osakilpailuja oli kolme, 6.8. Viikissä (Hki) 7.9. Sunassa (Espoo) ja 27.9. Solvallassa (Espoo)
Yhteistuloksissa suunnistaja on kirjattu siihen sarjaan, jossa hänellä on ollut eniten osallistumiskertoja. Mikäli suorituksia on sekä kilpa- että saattajasarjoissa, näkyy nimi vain kilpasarjan yhteispisteluettelossa. Mikäli osallistumiskertoja on eri sarjoissa yhtä monta, katsotaan suunnistajan omaksi sarjaksi se, missä hänellä on suurin pistemäärä. Toisen sarjan osallistumisesta on saanut kymmenen pistettä.
Kaksi kertaa tai useammin osallistuneet suunnistajat palkitaan seurojen omissa tilaisuuksissa mitalilla.
Yhteistuloksiin tästä linkistä!

Avainsanat: