Mikkelissa paljon onnistuneita suorituksia

Viikonloppuna suunnistettiin Etelä -Savon komeissa mutta välillä kunnolla peitteisissä maastoissa Viestiliigan toinen osakilpailu Medilaserviesti, johon osallistui miehistä viisi ja naisista kaksi joukkuetta. Sekä nuorten päätapahtuma, seitsenosuuksinen viesti, Nuorten Jukola. Aurinkoinen viikonloppu kirvoitti joukoittain onnistuneita suorituksia, joista kirkkaimpana loisti miesten laajalla joukolla saavutettu menestys. Yksi onnistujista oli miesten kolmosjoukkueen ankkuri Miika Suominen.

Nuorten Jukolaan starttasi ilahduttavasti kuusi Helsingin Suunnistajien joukkuetta, joista jokainen sai hyväksytyn suorituksen. Ykkösjoukkue sijoittui hienosti kahdeksanneksi (viime vuonna sija 9.) ja kakkosjoukkue sijalle 22. (30). Hyvä suunta siis. Viestin voitti Lynx. Tästä linkistä tuloksiin.
Medilaser viestissä naiset starttasivat kahdella  joukkueella hakemaan onnistunutta ja tasaista suoritusta. Naisten ykkösjoukkue Noora Hyyrynen – Anniina Suhonen – Milla Mattila oli pitkään kiinni sijassa 3 – 5 mutta muutamien pyörimisten johdosta tuli maaliin kuitenkin kelpo sijalla 9. Viestin voitti tällä kertaa SK Pohjantähti.
Miesten osalta Medilaser viesti oli jännittävää seurattavaa alusta loppuun asti monen joukkueen osalta. Viestin voitto meni Tampereen Pyrinnölle mutta seuraavat kaksi sijaa komeasti Helsingin Suunnistajille. Ilahduttavasti myös kolmasjoukkue onnistui lähes täydellisesti tullen maaliin viidentenä.
HS on miesten Viestiliigassa ollut tänä vuonna molemmissa viesteissä vahvasti mukana useamman joukkueen voimin. Kokonaistilanteessa tällä hetkellä kymmenen joukossa on peräti kolme HS:n joukkuetta. Kahdesti loistavasti onnistunut Miika Suominen on ollut yksi pistetilin kartuttamisen takuumiehistä.

Miika, ovatko suorituksesi olleet täysosumia?
”Klaaniviestissä suunnistus oli puhdasta lukuun ottamatta pitkän välin reitinvalintaa, jolla lähdin Velin kanssa juoksemaan suoraan. Kierto vasemmalta olisi ollut puolitoista minuuttia nopeampi. Medilaser-viestissä tein noin 10 sekunnin virheen 16. rastille, muutoin käytännössä virheetöntä suunnistusta.”
Olet uusi mies seurassa, mutta monet muistavat, että olet juossut aiemmin sekä nuorten että aikuisten maajoukkueessa. Millaiselta pohjalta nyt näihin suorituksiin olet ponnistanut?
”2016 oli viimeisin kisakausi, jolloin olin hyvässä vireessä ja mukana juoksemassa EM-kisoissa ja maailmancupissa. Vuoden 2017 kevätleiriltä saadun taudin jälkeen urheilu oli vaikeaa palautumisongelmien kanssa taistellessa kevääseen 2020 asti. Kevään aikana sain vähitellen nostettua lenkkeilymääriä, ja kroppa alkoi ottaa harjoitusta vastaan. Nyt kesäkuusta lähtien olen pystynyt harjoittelemaan suhteellisen täysipainoisesti vähitellen määrää nostaen. Tehot ja vauhdit harjoituksissa ovat olleet vielä matalia ja harjoituspohjaan nähden viime viikkojen hyvät viestisuoritukset ovat hämmästyttäneet itseänikin!”
📸 etusivun kuva 
1 Sami Pöllänen (Viestiliiga)
2 Karoliina Ukskoski
3 Mikko Niskanen
4 Karoliina Ukskoski (kuvassa oikealla Miika Suominen)
Nuorten Jukola kuva: Marko Rajala

Tästä Medilaserviestin tuloksiin
Seuraavana Viestiliigassa juostaan sprinttiä 6.9. Lahdessa.
Miesten Medilaserviestin ykkösjoukkueessa suunnistivat Tuomas Heikkilä – Olli Ojanaho – Einari Heinaro. Kakkosjoukkueessa Anton Salmenkylä – Topi Syrjäläinen – Arttu Syrjäläinen ja kolmosjoukkueessa Jani Lakanen – Lauri Syrjäläinen – Miika Suominen.
Nuorten kahdeksanneksi sijoittuneessa Nuorten Jukola joukkueessa juoksivat Katariina Sallila – Emil Koivula – Väinö Haara – Aada Sauso – Lauri Lakanen – Emilia Tala – Aapo Maasilta.