HS:n kotileirillä huippuolosuhteet

Yörata Ratatesti
Sunnuntain viestitreenin lähtö Ollin otsakameran näkökulmasta
 
Helsingin Suunnistajien valmennusryhmät leireilivät Helsingin kotileirillä 17.-19. tammikuuta lajiharjoittelun kannalta parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. Viivästynyt talven tulo on parantanut suunnistusharjoittelun mahdollisuuksia koko Etelä-Suomessa, ja leiriohjelmassa otettiin niistä kaikki hyöty irti.
Treeniohjelmassa oli perjantaina 3 000 metrin ratatesti, lauantain pitkä maastolenkki sekä yötreeni ja sunnuntaina leirin pääharjoitus, viestitreeni, jossa sparraajina oli vuoden urheiluseuran LS-37:n miehiä.
Yötreenissä mukana ollut Veli, miksi pimeälläkin on hyvä tehdä väylätreenejä? ”Yöväylä kehittää vähän kaikkea. Jotta väylällä pysyy, on käytettävä välillä tarkkaa kompassisuuntaa, välillä matkan arviointia ja joissain paikoissa tarkkaa kartanlukua. Jokseenkin koko ajan tarvitaan näistä vähintään kahta. Varsinkin yöllä samaistamisvirheiden riski kasvaa, joten pienikin lipsahdus voi johtaa pitkään vaellukseen väylän ulkopuolelle.”
Tammikuinen viestitreeni puolestaa sujui hyvin Millalta: ”Fyysisesti ainakin tuntui yllättävän hyvältä ajankohtaan nähden. Yhteislähtötreenissä panokset on aina vähän korkeammat kuin yksinään, joten en kokenut olevani mitenkään talviunilla, vaikken hirveän tiuhaan ole metsässä viimeaikoina käynytkään.”

Avainsanat: