Helsingin Suunnistajat pyrkii tulevaisuudessa huipulle myös eUrheilussa.

Helsingin Suunnistajat on perustanut  eSuunnistukseen huippuryhmän, johon kuuluvat  simulaattorisuunnistuksen kansalliseen kärkeen lukeutuvat Arttu ja Topi Syrjäläinen. Artun ja Topin lisäksi ryhmään on tulossa useita kovia huipputason maailmantähtiä.

Satsauksella tähdätään siihen, että seuramme olisi vahvasti edustettuna vuoden 2023 MM kisoissa sekä perinteisessä maasto-, että eSuunnistuksessa. Taloudellisesti tämä on seuramme kaikkien aikojen suurin satsaus, mutta usko siihen, että uuden lajin globaalit markkinat tuovat satsauksen moninkertaisesti takaisin, on seuran johdossa vahva.

Välietappina ennen Sveitsin maailmanmestaruuskisoja omassa kesän maailmancupissa järjestetään simulaattorisuunnistuksen maailmancup, jossa tulee olemaan kaksi kilpailua. Sprintti uuden Oodi kirjaston 3D mallia hyödyntäen ja pidemmässä kilpailussa kilpailijat pääsevät “juoksemaan” v1952 karttojen pohjalta rekonstruoituun Helsinkiin. Fyysisenä kilpailupaikkana tulee toimimaan Oodi kaupunkikirjasto.

Tämän uuden satsauksen myötä, myös iIltarasteille lanseerataan uusi e-Iltarastit, jossa Iltarastien 7km ja 3km radat voi mukavasti suorittaa kotisohvalta tai matkan päällä mobiililaitteilla. Tämän uskotaan tuovan lajimme pariin uutta väkeä ja erityisesti uutta nuorisoa.

Huippuryhmän infotilaisuus järjestetään Kulosaaren Kasinolla 1.4.2019 klo 23. Tilaisuudessa julkistetaan joukkueen jäsenet sekä esitellään 4-vuotisen projektin suunnitelma. Julkistus on ajoitettu iltaan, jotta Piilaaksossa olevat uudet seuramme suursponsorit pystyvät osallistumaan julkistukseen live streemissä : https://www.youtube.com/watch?v=2Xds34yADUU

http://helsinkiowcup.fi/

http://www.o-worldcup.ch/en/news/123-woc-2023-switzerland-has-submitted-its-application

×

Comments are closed.