Evastina on yksi uusista HS:läisistä: Jukola-Venlakoulusta Halikkoviestiin

Seuraviesteissä tapahtuu mukavia ja yllättäviäkin asioita. Halikko-viestissäkin voi päästä juoksemaan vaikka maailmanmestarin kanssa samassa joukkueessa. Niin kävi Evastina Tikkalalle. Kuntojoukkueen ensimmäisellä osuudella nimittäin suunnisti Jani Lakanen.

Mistä intosi suunnistukseen on peräisin – onko sinulla suunnistustaustaa aiemmin? Työkaverini vei minut suunnistamaan Turun Ruissalossa syksyllä vuonna 2016. En ollut suunnistanut aikaisemmin, joten koko tapahtuma tuntui jännittävältä ja hieman ihmeelliseltäkin. Ihmisiä vipelsi ympäriinsä ja pomppi esiin milloin mistäkin pusikosta, mikä aiheutti minussa hilpeyttä ja ihastusta. Olen onnellinen, että tuli lähdettyä, sillä olen elämässäni kokeillut montaa lajia, eikä mikään ole kolahtanut niin kovasti kuin suunnistus. Tuntuu, että olen vihdoin löytänyt lajin, mistä jaksan innostua uudelleen ja uudelleen.

Mikä sai sinut liittymään Helsingin Suunnistajiin?
Halusin kovasti kehittyä, joten heti Helsinkiin muutettuani päätin aloittaa harrastuksen niin sanotusti täysillä. HS tuli tutuksi Iltarasteilla, ja kävin myös HS:n järjestämän Jukola-Venla -koulun keväällä 2018. Tuntui luontevalta liittyä juuri Helsingin suunnistajiin, kun seurasta oli jäänyt kokemusten perusteella kaikin puolin positiivinen kuva.

Oliko Halikko-viesti ensimmäinen kertasi seuraviestissä HS:n kanssa? Mikä herätti kiinnostuksen tulla mukaan? Jukola-Venla -koulun jälkeen uskaltauduin Venlojen viestiin ja kokosin HS-joukkueen ensimmäisen kerran vuonna vuonna 2018. Mukana oli sekä tuttuja, että tuntemattomia suunnistajia. Halikko viestiin erehdyin, kun olin menossa Halikkoon tapaamaan vanhempiani, ja keksin, että sitähän voisi samalla käydä vaikka suunnistamassa. Ilmoitin viestihalukkuuteni, ja sain paikan joukkueesta seuraavana päivänä.

Millaiset fiilikset sulla on Halikko-viestistä HS:n matkassa? Sain heti saavuttuani Helsingin suunnistajilta tukea ja ohjeistusta viestin kulusta. Itse suoritus oli harmillisesti yksi suunnistushistoriani huonoimmista. A-Rata ja maasto olivat minulle haastavia, myös sääolot olivat rajuimmat missä olen aikaisemmin suunnistanut. Rastit kyllä löytyivät, mutta hitaasti. Tuli paleltua kaatosateessa vaihtopuomilla ja töpeksittyä maastossa. Viesti kokonaisuudessaan oli siitä huolimatta hyvin opettavainen, ja jokainen kokemus antaa eväitä tuleviin koettelemuksiin. Sitä tietää hurahtaneensa lajiin, kun jokaisen epäonnisenkin suorituksen jälkeen tekee mieli mennä mahdollisimman pian uudestaan.

 

HS:n kuntosarjan joukkue aloitti Halikko-viestin pirteästi. Uusi tähtiseuravalmentajamme Jani Lakanen ensimmäisessä väliajassa 6 sek. kärjestä.

Halikkoviesti kokosi yhteen kilpa- ja kuntosuunnistajia: Paras seura -kisassa tuli ykkössija

 

Kuva 1: Evastina Venlojen viesti 2018

Kuva 2: Jani Lakanen ja Topi Raitainen, Halikkoviesti

×

Comments are closed.